IRC-Galleria

TIDIDIDIIIIIIKeskiviikko 27.02.2008 23:32

MULLA ON HAMMAS!!!:DD

Lasten suustaMaanantai 18.02.2008 17:30

* Kun ihmiset alkaa puhua kummallisesti, tietää että Ruotsi on loppunut.
* Belgiassa kaikki kotieläimet ovat harmaita. Tai sitten se lehti oli mustavalkoinen.
* Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.
* Kaikki tädit voivat synnyttää lapsia, kunhan niillä on ruumis ja etuosa.
* Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.
* Ennen maito tuli lehmästä. Nyt se tulee Arlasta.
* Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut.
* Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi on koiranpentu ja koiran nimi on koira.
* Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.
* Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa.
* Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
* Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä.
* Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista.
* Jos ei olisi luita, olisimme matelijoita. Ja silloin kenkäkaupoissa ei myytäisi paljon mitään.
* Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.
* Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita.
* Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä.
* Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin.
* Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.
* Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia. Eläimen ruumis on yleensä pään takana ja tassut roikkuvat alapuolella.
* Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia. Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.
* Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.
* Jeesus oli ensin kotelo ja sitten hänestä tuli toukka ja sitten hänelle kasvoi siivet ja hänestä tuli Jumala.
* Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua.
* Isoäiti on sellainen täti, joka lapsena oli äiti.
* Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu.
* Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa.
* Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa.
* Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia.
* Vain sielu kuolee. Ruumis jatkaa elämää.
* Kun Jumala kuoli, hän pääsi taivaaseen niin kuin kaikki muutkin. Ja sinne hän on jäänyt.
* Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista. Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan.
* Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan.
Kuudenkympin paremmalla puolella oleva aviopari oli juhlimassa 35-vuotishääpäiväänsä romanttisessa ravintolassa. Siinä heidän istuessaan, pieni keiju ilmestyi pöydälle ja sanoi: "Koska olette niin esimerkillinen aviopari ja olette olleet toisillenne uskollisia, täytän yhden toivomuksenne."

"Oih - haluaisin matkustaa maailman ympäri rakkaan aviomieheni kanssa," sanoi vaimo. Keiju heilautti taikasauvaansa ja poof - kaksi lippua luxusristeilylle ilmestyi heidän käsiinsä.

Sitten oli aviomiehen vuoro. Hän mietti hetken ja sanoi. "No, olisihan se romanttista, mutta tällainen tilaisuus ei tule toistumaan, joten sorry rakkaani, mutta haluasin itseäni 30 vuotta nuoremman vaimon." Sekä vaimo että keiju olivat hyvin pettyneitä, mutta toivomus on toivomus...

Joten keiju heilautti taikasauvaansa ja poof - aviomies vanheni 92-vuotiaaksi.

Tarinan opetus: miesten, jotka ovat epäkiitollisia paskiaisia, tulisi muistaa, että keijut ovat aina naisia!

Nimihaku..Maanantai 04.02.2008 04:52

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1.Mira (Omikron Ceti /ο Cet /ο Ceti) on Valaan tähdistössä sijaitseva kirkkaudeltaan muuttuva tähti, joka on myös kaksoistähti. Mira on pitkäjaksoisten Mira-tyyppisten tähtien prototyyppi.

2.Mirakin on käynyt armeijan ja tykkää miehistä. Vostokin miehiin Mira tosin teki vaikutuksen jo ensi yrittämällä. Toimittajista Miralla sentään onkin kokemusta - hieman.

3.Mira on viettänyt suurimman osan elämästään lahkeessa, josta löytyy 68,2 senttinen.

4.Hurja-Mira on todellakin nimensä veroinen - aina tosi hurja, äänekäs, likainen ja vauhdikas. Miralla on aina monta suunnitelmaa mielessään.

5.Mira on hoitanut oman työn ohella esimiehen sijaisuuksia.

6.Mira on oppinut nauttimaan elämästään enemmän ja hän on oppinut huomaamaan toisten kärsimyksiä, joita hän on kokenut voivansa helpottaa. Matkan varrella hänen elämänkokemuksensa on karttunut.

7.Musiikkimaultaan Mira on kaikkiruokainen ja kotona kuunnellaankin musiikkia laidasta laitaan.

8.Mira on tietysti ihan ihana. Hän on tosi reipas ja hän on kyllä tosi voimakastahtoinen.

9.Mira on ollut suosituin asukas BB-Plazan 42-44 päivien äänestyksessä ja sama meno jatkuu!
Hieno juttu teiltä kaikilta faneilta! Pitäkää Mira huipulla jatkossakin!

10.Mira on sellainen ystävä, joka jokaisella pitäisi olla.

Lemmikkien säännötMaanantai 04.02.2008 04:12

Ripustettavaksi lemmikkien luettavaksi ERITTÄIN MATALALLE jääkaapin oveen- eli n. kirsun korkeudelle. Rakkaat koirat ja kissat, Astiat, joissa on tassunkuvia ovat teidän ja sisältävät teidän ruokaanne. Muut astiat ovat minun ja ne sisältävät minun ruokaani. Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne. En myöskään pidä tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä. Porraskäytävää eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata. Minun päihittäminen alaspäin juoksussa ei ole tavoitteena. Kampittamiseni ei auta, koska kaadun alas nopeammin, kuin te juoksette. En voi ostaa mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani. Älkää luulko, että jatkan sohvalla nukkumista varmistaakseni teidän hyvän olonne. Koirat ja kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi nukkuessaan. Ei ole tarpeellista nukkua vaakatasossa muihin nähden levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi. Tiedän myös että hännän pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön maksimoinniksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia. Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia. Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen, tai muutkaan temput, ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta, kuin josta menin sisään. Lisäksi, olen käyttänyt WC:tä useita vuosia -- kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista. Oikea järjestys on: Suudelkaa minua ENSIN, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta. Tätä en voi painottaa riittävästi. Vastapalvelukseksi teille, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:


Kaikille EI-LEMMIKIN omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittaa eläimistämme:
1. He asuvat täällä. Sinä et.
2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
3. Pidän lemmikeistäni enemmän, kuin monista ihmisistä.
4. Sinulle lemmikkini on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka on lyhyt, karvainen, kävelee neljällä jalalla ja puhuu hieman epäselvästi.

Muista: Monella tapaa koirat ja kissat ovat lapsia parempia, koska:
1. He syövät vähemmän.
2. He eivät ole jatkuvasti ruinaamassa rahaa.
3. He ovat helpompia kouluttaa.
4. He tulevat kutsumalla, yleensä.
5. He eivät koskaan pyydä saada ajaa autoa
6. He eivät hengaile huumehörhöjen ja varkaiden kanssa.
7. He eivät polta eivätkä juo.
8. Heidän ei tarvitse ostaa jatkuvasti uusinta muotia olevia vaatteita.
9. He eivät tahdo käyttää vaatteitasi.
10. He eivät tarvitse miljoonia euroja koulunkäyntiin. Ja mikä parasta,
11. Jos he sattuvat hankkiutumaan raskaaksi, voit aina myydä heidän lapsensa.

että näin..Lauantai 02.02.2008 04:13

Vastaa lauseeseen käyttämällä Satunnaisen oletuksen kuvatekstiä.

1. Kun sinä synnyit, äitisi huusi;
heja sverige

2. Kun näet hottiksen tytön/pojan huudahdat;
hih.

3. Kirjoitat kortin 80 vuotiaalle papallesi;
kaikki tiet vievät koomaan

4. Pidät puheen hautajaisissa, joka alkaa;
Rauma away

5. Jätit kotiläksyt tekemättä ja puolustaudut opettajalle;
Laatta :)

6.Lähetät poikaystävällesi tekstiviestin;
fägäri

7. Ajoit autolla naapurin kissan yli ja sanot naapurille;
Mitä tahansa minusta odotat, sitä en ole

8. Sinua haukutaan lissuksi, vastaat siihen;
Ai jooooo

9. Kaverisi poika/tyttöystävä sanoo rakastavansa sinua, sinä vastaat;
Everyone wants to be a cowboy.

10. Kirjoitat mummillesi joulukorttiin;
Nää hommat kulkee vaan.

11. Pedofiili hyökkää kimppuusi ja puolustaudut sanomalla;
*Smile, you`re in candid camera*

12. Värjäät kaverisi hiukset vahingossa keltaiseksi ja toteat siihen:
Naapurin mummo siellä vetreissä trikoissaan hyppii

13. Ystäväsi menee idolsiin ja ei pääse jatkoon, halaat häntä ja sanot;
Miten niin oon pieni??!!

14. Kun laitoit meikkiä ekan kerran, isäsi ajatteli;
minä itse

15. Joudut siivoamaan vessan, siihen toteat;
*siveyden sipuli* (onko nyt hyvä äiti?)

16. Ystäväsi onnittelee sinua synttäripäivänäsi ja kiität siihen;
Hej,,stop tykkönään yks kerrallaan!

hauska:)Lauantai 02.02.2008 02:52

RUOKALASSA:
-Saatana Hyla (saatavana)
-Ruohoripuliperunoita
-Paistettua tuskaa (turskaa)
-Kalaa ja vakokastiketta

KAUPASSA:
-Gogacolaa, 1,5l pullo
-Mämmiä saatana! (saatavana) mainos kaupan ikkunassa
-Gifu -aski (Sisu -aski)
-Mansi- ja mustikoita
-Äidinpakastus pusseja
-Roilerinleike
-Naistennahka hanskat
-Kodinkoneliike mainostaa: Pakastinarkku ja ruhonleikkaaja
-lasten päästä vedettävä sänky
-Abbelsiinit
-Joulukusimyynti
-Mahdolliset puutteet ja virheet hinnassa huomioitu
-Tamppoonitarjous, koot mini, maxi ja meedio
-Äitiys-hortsit
-Kissanliha pullia
-Torin kahvilanpitäjä mainostaa: Luteeton piirakka (Gluteeniton)
-Kukkiva ruukkupervo, pekonia (kukkakaupassa)
-mainos tienvarressa: "Poikkeaville kukkia"
-Seitsemän ylös -juomaa (7up)

KIRPPARIMYYJIEN KOOTUT:
-Lasten pori, lasten podi (Body)
-Fleesy-paita, fliitsi-pusero (Fleece)
-golitsi -pusero
-rotteepyyhkeitä

RAVINTOLA- JA KAHVILASANASTOA
-Kasvisgranaatti (gratiini)
-Reindeer Balls (Poron pallit!! Eli siis lihapullia haettu)
-Mummonliha pullia lapsille
-Välilihapihivi (välikyljyspihvi)
-Pitsalaissi ja cocis (pizza slice) -pitsa-clisee (pizza slice)
-Jättipäivän pizza (Päivän jättipizza)
-Ilmoitus turkkilaisten ravintolan ikkunassa: "Sulettu, ei kanata!"
- Ruohoripuliperunoita
- Paistettua tuskaa

MAINOKSIA, LEHDISTÄ, TV:stä
-Kuolinilmoitus lehdessä: Syvästi kaivaen, lastenlastenlapaset
-Lehti: "Lindhin murhasta pidätettyä vartioidaan itsemurhan ehkäisemisen
välttämiseksi"
-Asuntoilmoitus: 3 huonetta, keittiö, kakkahuone ja kylpyhuone (olisiko
kuitenkin takkahuone...)
-TV: "Kursk edelleen merenpohjassa. Ankkureina Leena Kaskela ja Urpo
Martikainen."
-Mainos lehdessä: "Yllätä vaimosi, lähde matkalle!"
-Mainos TV:ssä (Mummot ja papat siemailevat kahvia
puutarhassa): "Päättäkää päivänne K-kaupan kahvilla!"
- Musiikkiopiston konsertin ohjelmalehtisessä: Panokoulu esiintyy

nolifeLauantai 02.02.2008 01:13

Kokeile oman nimesi kirjaimilla mitä saat itsestäsi esiin (;


A : you like to drink
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : Damn good kisser.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.


M: Damn good kisser.
I: You Are Great in bed.
R: Fuckin crazy.
A: You like to drink.

jeejee.

hohhoijaaLauantai 02.02.2008 00:59

KAIVA KÄNNYKKÄSI YHTEYSTIETOLUETTELO ESIIN JA KATSO KARUT TOTUUDET;

1. ON JUOPPO. - anna
5. SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ. - Arto..
10, 11 JA 13 HARRASTAVAT KIMPPAKIVAA. - dani, eila, emilia
20 ON SALAA IHASTUNUT ISÄÄSI. - ???isi???
21 ON OIKEASTI KOTOISIN KUUSTA. - mun pomoni..
25 VIHAA SINUA. - johanna
27 JA 29 SEURUSTELEVAT. - That`s true; jutti ja jouni:)
30 JA 39 OLISIVAT TÄYDELLINEN PARI. - kaija, kari
41 ON OIKEASTI HOPPARI. - kati
42 SAI NEITSYYTESI. - marjo
48 KYSYY SINUA TREFFEILLE. - mimmi:D
50 EI TUNNE SINUA. - paavo
51 HALUAA SINUA ILTAISIN. - pasi
60 RUNKKAA JUURI NYT. - sami
61 AJATTELEE SINUA ENNEN NUKKUMAANMENOAAN. - sami2
63;LLA ON HYVÄ KROPPA. - sanna
65 PETTÄÄ SINUA 66 KANSSA. - sara,seija.....xD
67 SAA HUOMENNA PÄÄHÄNSÄ JOTAIN OUTOA. -teemu
70 TEKISI MITÄ VAIN VUOKSESI - tuomas
81 ASUU SÄNKYSI ALLA. - ville
90 TUO SINULLE HUOMENNA HYVIÄ UUTISIA. - raila
91 TUO SINULLE HUOMENNA HUONOJA UUTISIA. - virve
100 PITÄÄ SINUA TÄRKEIMPÄNÄ KUIN KUKAAN - william

No joo, joo... Vähän sovelsin:) Mulla oo sataa nroa muistissa:/

Jälleen..........:/Lauantai 02.02.2008 00:42

Oletko istunut Poliisi autossa?
- En oo tainnu..

Tullut umpikännissä kotiin aamulla?
- Olen..

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa?
- Juu-u

Kontannut koulun lattialla?
- No en


Ollut ambulanssissa?
- En

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- No ei nyt mielellään lyhyempi....

Mitä teet v.loppuisin?
- TÖITÄ:P

Onko sinulla webkameraa ?
- Ei oo ei

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- On, on

Onko sinulla vip?
- jep

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- Kummassakin puolensa, mut jos pakko valita niin maalla:)

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- Ei?

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- 23-02

Oletko matkustanut laivalla/minne?
- Tallinnaan ja Ruotsiin


Viimeisin viesti minkä tänään olet saanut?
- Virveltä tuli äsköin

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- Jokunen löytyy

Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä?
- Mistä katottuna..? Oikeella vissiin:)

Suihku vai kylpy?
- Vaahtokylpy!

Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu raahaamaan jonnekin?
- Afraid so

Kauanko olet yleensä suihkussa?
- Yleensä? Jaa...15-30min

Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt?
- Koneen hurinaa, koiran tuhinaa ja karaokea naapurista.........