Eli taas yks semilegendaarinen lauantai-illan pyhiinvaellus Helsingin yöhön on pulkassa ja henki edelleen pihisee. Iskimme Alppila All Stars -porukan kanssa jonkun keimon nerokkaan idean saattelemana steissin kautta Alppipuiston jäätyneeseen keitaaseen, tarkemmin sanoen legendaariseen alppimajaan, jossa pari tuntia vierähti huurteisten parissa kuin siivillä.
Kun varpaat sitten rupesivat kipristelemään kevättalven pirteistä pakkasista, suuntasimme nokkamme kohti kolmosen pysäkkiä ja Kalliota, kohteenamme (ainakin) neljän Michelin-tähden gourmetravintola Capris ja sen tuhdit pizzat.
Noin tuntia myöhemmin pötsi mukavasti vehnällä ja jauhelihalla tilkittynä siirryimme läheisen kantamestan Kallion Kulman pikapiipahduksen jälkeen nyt jo kenties legendaariseksi tulleeseen Las Vegasiin "parille". Aika rupesi lämpimissä sisätiloissa ja mukavassa porukassa baaritappeluiden ja veren seinille roiskumisen siivittämänä suorastaan kiitämään, ja eksyipä saluunaan muutama muukin yllättävä Alppilan pahis, joista mainittakoon isopamppu Ahto ja itse datauksen ylistetty suurruhtinas Maaq.
Valomerkin välähtäessä kahden aikaan jouduimme valitettavasti keskeyttämään tuntikausia vaivoin ylläpidetyt diipin zeniläiset, takuupärähtäneet filosofointimme, ja hipsimään kotiin hissukseen, kuka mihinkin.
Kiitos kaikille kuitenkin hauskasta illasta! (ja Tupsu niitä kuvia? :D)