ENKELI
Kaksi enkeliä tuli matkallaan rikkaan perheen luo yöpyäkseen heidän
luonaan.
Perhe oli piittaamaton, ja enkelit saivat nukkua kylmässä
kellarihuoneessa. Kun he olivat menossa nukkumaan vanhempi enkeli näki
kolon seinässä ja korjasi sen. Nuorempi enkeli kysyi miksi hän korjasi
kolon.
- Asiat eivät ole aina sellaisia, kuin luulemme niiden olevan.
Seuraavan yön enkelit yöpyivät köyhässä talossa. Kiltti isäntäväki
jakoi
päivällisensä heidän kanssaan, ja enkelit saivat nukkua isäntäväen
vuoteessa. Kun kaikki heräsivät seuraavana aamuna talon ainoa
elinkeino,
ainoa lehmä makasi kuolleena niityllä.
Nuorempi enkeli oli vihainen ja kysyi vanhemmalta, kuinka tämä voi
sallia sellaisen tapahtuvan.
- Autoit ilkeää isäntää, mutta nämä jakoivat meidän kanssamme
vähästään,
ja sinä annoit heidän ainoan lehmänsä kuolla.
- Asiat eivät aina ole kuin luulemme. Kun olimme kylmässä kellarissa
näin, että kolossa oli kultaa, siksi korjasin kolon jottei isäntä sitä
löytäisi. Köyhään taloon tuli yöllä kuoleman enkeli noutamaan talon
emäntää, joten annoin lehmän hänen sijastaan.
- Asiat eivät ole niin kuin luulemme niiden olevan. Joskus tapahtuu
jotain, josta olemme onnettomia. Usko, että jokainen tapaus on omaksi
eduksesi.
Tulee aika jolloin saat tietää...
Jotkut ihmiset tulevat nopeasti elämäämme ja katoavat yhtä nopeasti..
Joistain ihmisistä tulee ystäviämme ja he jäävät pitkäksi ajaksi
elämäämme.
He jättävät jälkiä sydämeemme. Meistä ei enää ikinä tule entisen
kaltaisia, koska opimme tuntemaan hyvän ystävän.
Eilinen on historiaa.
Huominen on arvoitus.
Tänään on lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys.
Elä ja nauti jokaisesta silmänräpäyksestä.
Ota pieni enkeli, ja suojele sitä. Hän suojelee sinua.
Erityinen enkeli tulee lähettää viidelle henkilölle tunnin kuluessa,
ja
voit toivoa jotain.
Lähetettyäsi viestin toiveesi toteutuu.
Ellet lähetä, tulevat kyyneleet virtaamaan.
Juuri nyt...
* joku on ylpeä sinusta
* joku ajattelee sinua
* joku kaipaa sinua
* joku haluaa puhua kanssasi
* joku haluaa, että sinulla ei ole ongelmia
* joku on kiitollinen avustasi
* joku haluaa pidellä kättäsi
* joku haluaa nähdä sinut onnellisena
* joku haluaa että sinä löydät hänet
* joku haluaa antaa sinulle lahjan
* joku uskoo että sinä olet hänen lahjansa
* joku rakastaa sinua
* joku ihailee sinun voimaasi
* joku tarvitsee olkapäätäsi
* joku tarvitsee tätä enkeliä, lähetä se hänelle