IRC-Galleria

niihin uskomattoman typeriin ja välinpitämättömiin ihmisiin, jotka kuvittelevat omaavansa oikeuden haukkua ylipainoisia, yksinkertaisen rumia tai muita hieman ns. normaalista poikkeavia ihmisiä.
Tottahan sitä näkyy enimmäkseen netissä, koska aluksi mainitsemani laji on suurimmaksi osaksi säälittävää sakkia, jossa vallitsee pelkuruus; tarkoitan sitä etteivät he todellisessa tilanteessa saa sanaa suustaan. Silloin viilletään lähinnä katseilla.

Tällaisen käytöksen taustalla on monta tekijää; huono itsetunto ja tarve pönkittää sitä muiden kustannuksella, näyttämisen halu, ehkä aggressioiden purkaminen...

Voisin itse tunnustaa olleeni koulukiusaaja menneinä vuosina. Olin tuntevinani muiden ihailun itseeni kohdistettuna näyttäessäni nokkeluuttani lohkaisemalla alentavia kommentteja muutenkin syrjitystä luokkakaveristani. Ja tottakai sosiaalisesti tarpeeksi vahvan yksilön mielipide otetaan huomioon ja se vaikuttaa negatiivisella tavalla muidenkin suhtautumiseen. Saattoi muuten olla jopa niin että jos satuimme kahden istumaan ja odottamaan tunnin alkua, olin ystävällinen ja myötämielinen. Tästä voisin päätellä että minun koulukiusaajanurani ei ole ollut mitään muuta kuin itseni pönkittämistä ja huomionhakuisuutta.

Olematta kuitenkaan tunteeton, tajusin sentään ajatella miltä toisesta mahtoikaan tuntua...oma arvo - ja kehtaisinko sanoa jopa "kunnia" - oli kuitenkin ensisijaisempaa. Harva kiusaaja pysähtyy miettimään tilannetta uhrin kannalta. Monesti kiusattu ei edes näytä pahaa oloaan muille vaan se purkautuu vasta yksinollessaan. Tällaisesta ihmisestä tulee surullisen helposti ja huomaamattomasti sulkeutunut, ja hän alkaa itsekin jossakin vaiheessa ajattelemaan itseään nollana...ja kuten kaikki tietävät, itseinho voi johtaa hyvin pahoihin tekoihin, itseensä kohdistettuihin tekoihin...

Annettaisiinko kaikkien ihmisten, kaikkien "normaalista poikkeavienkin" elää rauhassa...ja kunnioitettavaa olisi jos heille pystyisi myös elein näyttämään että he ovat yhtä arvokkaita ihmisiä kuin me muut....hei, olisiko mitään ?!

Pissis, fruittari, hevari, emo... toiset haluaa pukeutumisellaan korostaa aatteitaan tai musiikkimakuaan. Toiset eivät.
Miksi ihmeessä ihmiset pitää lokeroida, jokaikiselle on oma nimikkeensä. Jos ei erotu massasta, nimikkeeksi laitetaan nörtti(sen puhekielisessä merkityksessä) tai muu hieman negatiivissävyinen "luokka".
Syynäykseen joutuu myös hiustenvärin perusteella, tiedättehän te ne blondit, tyhmiä kuin aasit(?) ja pinnallisia turhakkeita (viimeinen kuvaus sopii täydellisesti toisen naisen suuhun), jotka vievät miesten huomion. No, tämä oli ehkä vähän turhan yliampuva kuvaus, sillä eihän pelkästään vaalea hiustenväri miehiä hurmaa, mutta...tarkoituksena onkin mennä ääripäihin.
Punapäät taas ovat seksikkäitä, tuhmia...hmm, mieleeni tulee sana tulisuus (onpa kumma) joka viittaa luonteenpiirteenä..no, mihin nyt ikinä viittaakaan mutta punapäät eivät jokatapauksessa taivaaseen ole tervetulleita, hohhoijjakkaa. Olen väsynyt, mutta pakko jatkaa tätä urputtamista.
Brunetet ovat fiksuja, rauhallisia, luotettavia ja mitä vielä... Ulkonäön perusteella mies valitsisi blondin hauskanpitoon ja bruneten elämänkumppaniksi. Apua, minunkin on ilmeisesti värjättävä hiukseni tummiksi. (Katsotaan sitten, kuinka pian olen onnellisessa vakituisessa parisuhteessa!) Miksi? Miesten takia. Tai ehkä sittenkin itseni takia... mutta mitäpä jos leikkelisin vaihteeksi keesin, kenties mustan. Tai laitatuttaisin rastat, olkapäille ulottuvat. Sittenhän voisin samantien RYHTYÄ maanläheiseksi luonnonsuojelijaksi, olisin (väritykseltäni) kuin kuusimetsä, koreilisin sammaleesta ja puunlehdistä tehdyssä mekossa tai jossain sellasessa. Joo, sellaseks mä alan niin sit mua ihaillaan ja mä olen elementissäni ja sitä rataa...
Mutta vielä mä oon hetken goottina, koska nautin tunteesta jonka koen tiedostaessani että näytän erittäin pelottavalta tummanpuhuvissa vaatteissani ja mustaa tummemmissa meikeissäni jotka saavat pandatkin kavahtamaan...niin, ja voisihan sitä pissistäkin joskus kokeilla. Katsoa miten ihmiset reagoivat.

kokee moni omalle kohdalleen, niin rankan ettei muiden elämänkerrat tunnu missään. Jos sitten kelaamaan rupeaa, niin löytyykö siitä elämästä oikeasti mainitsemisen arvoisia "vastoinkäymisiä" tai traumaattisia kokemuksia, jotka voisi nostaa jonkinasteiselle korokkeelle...?
Luulisin, että hyvin moni ihminen tekee jollakin tapaa alitajuisesti elämästään vaikean, ja sillä pyrkii saavuttamaan jotain erityistä (ja tuosta erityisen määritelmästä useinkaan ei olla itse edes kovin perillä). Tai tekee traumaattisesta kokemuksesta osittain tietoisesti ylitsepääsemättömän esteen elämän jatkumiselle normaalina. Toisaalta sitä ei voi tietää, jos niitä asioita ei mieti tarpeeksi. Tuskin monikaan haluaisi myöntää edes itselleen saati sitten ilmaista ääneen muille ettei todellisuudessa ole niin "erilainen/muista poikkeava" kun on kuvitellut. Edellinen lause "kuulostaa" erittäin hölmöltä koska en osaa käyttää osuvampia sanoja, mutta...
Jokatapauksessa, tällaisesta ihmisestä tulee helposti negatiivinen kuva; sanoisinko itseriittoinen tai -keskeinen. Varsinkin siinä yleisessä tilanteessa jossa kyseinen henkilö ei tiedosta ajatuksiaan, vaan ne ainoastaan heijastuvat käytöksen kautta. Se on silloin kuitenkin vääristynyt kuva ja näyttää vain seuraukset jostain.
No, itselläni taitaa olla jotain hm, ongelmia käsittää minuuden syvimmät koukerot mutta yritän parhaani mukaan päästä jyvälle niistäkin...sitä odotellessa voisin käydä syömässä pari sipuliseoksella ja maustekurkulla päällystettyä mikroaaltouunissa lämmitettyä hiivatonta ruisleipää kurkkuapaahtavan teen kera. Ja opetella voisin myös ajattelemaan realistisesti ja positiivisemmin elämää, kokonaisuutta.