Olin Hurstin jonossa viisi yli yksitoista. Jonon pää alkoi jo Hesarin grilliltä. Onneksi olin saanut tupakkaa, sitä ei ollut koko viikolla. Olisi vittumaista jonottaa yksin, ilman puhelinta tai edes tupakkaa.
Naamat alkoivat tulla tutuiksi. Meininki oli hieman riehakkaampaa kuin keskiviikkoisin. Tämä oli ensimmäinen perjantainen jakoni. Enemmän pulloja ja punaisia naamoja. Spårista, linjureista sekä autoista tuijotettiin. Aikuiset käänsivät katseensa heti pois jos heitä tuijotti takaisin, lapset ja nuoret tuijottivat takaisin ja osoittelivat, mikäli heitä oli enemmän.
Kolmen kopla siististi pukeutuneita kolkyt ja risat-sällejä horjui hieman humalaisen oloisena ohi kadun toista puolta
-Vitun spurgut!
-Tsiigaa noit neekereitä!
Minä ja muutama muu skarpimman oloinen jonottaja näytimme sormea. Sofi O. käveli ohi. Vitutti. On tämäkin tapa aloittaa viikonloppu.
Minulla ei ollut kelloa, mutta h-hetki lähestyi, koska pihalle ilmestyi mies lukemaan rukousta megafonilla
”..ja anna meille tänä päivänä..”
Rukous hukkui liikenteen meluun. Vaihteeksi olin älynnyt ottaa muovikassin mukaan. Huomasin ’tyylikkäät’ miesten nahkakengät lattialla linjaston loppupäässä ja potkin niitä vaivihkaa roskakorin taakse; ottaisin ne lähtiessäni. Ensimmäiseltä ’pisteeltä’ sai hedelmiä
”Herra siunaa”
Kaksi banaania ja omena.
”Tästä erilaisia leipiä mukaan ja Jumalan siunausta”
"..."
Pussi Oululaisen Reissumiestä.
”Siunattua viikonloppua”
”Samoin Teille”
Paketti Saarioisten lihapullia.
"..onneni on olla Herraa lähellä.."
Aurinko heijastui jostakin nuhruiseen Ferrarin lakanaan, joka oli jeesusteipattu seinälle kitaramiehen ja huilistin yläpuolelle.
”Jeesus rakastaa sinuakin”
”No hyvä että edes joku”
Salaattia, Ingmanin valkosuklaa-aprikoosi-vanukas sekä Tzaziki-kurkkujukurttipurkki, jossa komeili Juha Miedon näköinen turilas.
Luovin uloskäynnille, nappasin kengät ja painelin Taukoon auringon helliessä huppuani.