Jarkko heräsi maailmaan eräänä säkkipimeänä yönä. Hetken päästä näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli iso ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ihannoitiin kengistään.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan lemmikkieläinkaupat, niinpä ajanvietteeksi tuli pakettiliimat.
Jarkko kehittyi toisellakymmenellä varsin yksinkertaiseksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä mustat silmät.
Tuskasta huolimatta hän oli melko tyhmä. Lempiruokaansa makkaralaatikkoa hän sai työskennellen nappulanpainajana.
Jarkko tupakoi ja käyttää nuuskaa viikonloppuisin. Alkoholia hän ei juo ikinä.
Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.
Sen pituinen se.