Mikä kasvi sinä olet horoskoopissa?
>
> Ohdake 7.1. - 3.2.
> Lumme 4.2. - 1.3.
> Horsma 2.3. - 4.4.
> Leskenlehti 5.4. - 2.5.
> Vanamo 3.5 . - 6.6.
> Voikukka 7.6. - 10.7.
> Keto-orvokki 11.7. - 8.8.
> Kurjenkello 9.8. - 4.9.
> Suopursu 5.9. - 7.10.
> Peltolemmikki 8.10. - 12.11.
> Siankärsämö 13.11. - 8.12.
> Kanerva 9.12. - 6.1.
>
>
> Ohdake 7.1. - 3.2.
>
> Piikikäs ja pelottava. Viljelijöiden kiroama kasvi, johon karjakaan
> eikoske. Ohdakkeella on hankalan kasvin maine ja vaikean ihmisen leimaa
> kantavat valitettavasti usein myös ohdaketyypit. Ventovieraiden on
> vaikea lähestyä itseään suojelevaa, sulkeutuneelta vaikuttavaa ohdaketta ja
> monet karttavat häntä tinkimättömyyden, suorapuheisuuden ja "piikikkyyden"
> vuoksi. Ohdakkeen tuntevat tietävät hänen kuitenkin olevan
> ahkera,tunnollinen ja usein jopa itsetuhoisen velvollisuudentuntoinen.
> Ohdake sopii hyvin
> tehtäviin, joissa vaaditaan itsenäisiä päätöksiä ja vastuunkantamista. Hän
> vaatii paljon itseltään ja muilta eikä aina tule toimeen ihmisten kanssa,
> joiden näkemykset poikkeavat hänen omistaan. Ohdake voi kuitenkin kouluttaa
> itsensä hyväksi kuuntelijaksi ja yhteistyöntekijäksi. Ohdakkeen
> yksityiselämä on yksityistä eikä hän päästä lähelleen kaikkia, ei edes
> halua miellyttää kaikkia. Läheistensä ja erityisesti oman perheensä vuoksi
> hän on kuitenkin valmis uhrautumaan.
>
>
> Lumme 4.2. - 1.3.
>
> Lumme viihtyy tyynissä vesissä. Kun aurinko paistaa lämpimästi sen
> suojaisaan lahdenpoukamaan, lumme hehkuu ja pursuu elinvoimaa. Melko
> mitätönkin puhuri saa sen suuret lehdet värisemään huolestuneesti ja
> myrskyssä lumme vetäytyy kiertyneiden lehtiensä suojiin odottamaan
> tyventä. Lumme ei kuitenkaan tyydy nököttämään paikallaan. Se kasvattaa
> pitkän, jäntevän varren, jonka avulla se voi kurkotella paljon kotoisia
> pohjavesiä kauemmaksi. Sitä utelias lumme tekee ahkerasti. Lumme tarvitsee
> muutoksia ja jännitystä. Jos vesi "lammessa" ei vaihdu, lummeihminen
> tylsistyy, lihoo ja muuttuu happamaksi. Toisaalta lumme on hyvin
> varovainen. Joskus se löytää todellisen onnensa vasta, kun joku
> ulkopuolinen tuuppaa sen
> vieraaseen lampeen. Lumme rakastaa mukavaa elämää, kauniita esineitä ja
> hauskoja hullutuksia, mutta vaikeatkaan tilanteet eivät sitä murra.
> Pinnalliselta vaikuttava lumme on perusluonteeltaan empaattinen vakavikko.
> Hänellä on taipumusta ottaa turhiakin huolia ja hän ehdottomasti murehtii
> kaikki asiat etukäteen. Rakkaudessa lumme on romanttinen täydellisyyden
> etsijä. Siksi hän rakastuu harvoin, mutta kun oikeat kemiat kohtaavat,
> syttyy
> kestävä roihu.
>
>
> Horsma 2.3. - 4.4.
>
> Arkisen tuntuista horsmaa on helppo vähätellä, mutta harva tulee
> huomanneeksi, kuinka kaunis ja komea se omassa arkisuudessaan on.
> Hoksaamattomat saavat syyttää itseään, sillä he jäävät paljosta
> paitsi. Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa. Se pysyy pystyssä kovan
> vartensa avulla ja nostaa ylpeästi päätään. Horsma tunnetaan myös palokukan
> tai paloheinän nimellä. Nimet kuvaavat sen kasvupaikkoja, metsien palo- ja
> hakkuuaukeita, mutta nimitykset kertovat myös tulisesta luonteesta:
> hiljaisena pysytellyt horsma saattaa yht'äkkiä roihahtaa ja syttyä
> kukoistamaan sopivan tilaisuuden tullen. Pelkkä rentun ruusu? Ehkä, ehkä
> ei. Horsma saattaa itsekin syyllistyä näennäiseen vaatimattomuuteen ja
> itsensä
> vähättelyyn. Sen ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Horsma tietää arvonsa,
> tekee itse omat valintansa ja kantaa pystypäin valintojensa
> seuraukset muiden mielipiteistä piittaamatta. Saat kutsua horsmaa rentun
> ruusuksi.Mutta älä suutu, jos horsma ei ole mielipiteestäsi kiinnostunut.
>
>
> Leskenlehti 5.4. - 2.5 .
>
> Leskenlehti on vaatimaton, Kuitenkin kaikki huomaavat sen. Samoin on
> leskenlehti-ihmisten laita, he säteilevät hyvää tuulta ja ilahduttavat
> läsnäolollaan muita. He tuntevat hyvin itsensä, hyväksyvät virheensä ja
> ovat siksi muiden mielestä välillä hätkähdyttävänkin avoimia kertoessaan
> itsestään. Leskenlehti ei pelkää olla seuran keskipisteenä ja on muutenkin
> mielellään esillä. Leskenlehti-ihmistä on helppo lähestyä ja hänestä saa
> nopeasti hyvän, luotettavan ystävän. Rönsyilevä ja utelias luonne
> esiintymishalun yhteydessä johtaa kuitenkin siihen, etteivät kaikki pidä
> leskenlehdestä. Siksi leskenlehti viihtyy parhaiten kaltaistensa joukossa.
> Lyhytjänteisyys ja pintapuolisuus ovat leskenlehdelle ominaisia
> piirteitä ja siksi hän nauttii töistä, joista tulee nopeasti valmista ja
> joiden tulokset näkyvät kunnolla. Kärsivällisyys on hyve, jota leskenlehden
> on opeteltava koko elämänsä. Leskenlehdellä on kaksi lähes kokonaan
> toisistaan poikkeavaa elämää. Alkuvaiheessa (kukkiessaan) se on sirkeä ja
> näkyvä. Aikuistuessaan leskenlehtipersoona tekee saman kuin
> nimikkokasvinsakin; vaihtaa luonnetta. Leskenlehti kasvattaa valtavat
> tummanvihreät lehdet. Leskenlehti-ihminen saattaa aloittaa aikuisiässä
> uudelleen opinnot, vaihtaa ammattia, muuttaa asumaan maalle tai muuten
> "vetäytyä" omien suojalehtiensä varjoon. Jos leskenlehti solmii avioliiton
> nuorena, toimii se parhaiten toisen leskenlehti- ihmisen kanssa. Yhdessä
> kasvaminen ja muuttuminen lujittaa liittoa vuosien mittaan.
>
>
> Vanamo 3.5. - 6.6.
>
> Pieni ja herkkä vanamo elää huomaamattomana ja vaatimattomana omaa salaista
> elämäänsä syrjässä valtateistä ja kiireestä. Kiireisiltä pintaliitäjiltä
> vanamo jää kokonaan huomaamatta, mutta rauhallinen kulkija ja asioihin
> paneutuva osaa katsoa sinne missä hiljaiset aarteet ovat. Vanamon kauneus
> ja herkkyys löytää yleensä ymmärtäjänsä ja ihailijansa. Nykymaailmassa
> vanamon ominaisuudet eivät ole arvostuksen huipulla, joten syrjäytymisen ja
> erakoitumisen vaara vaanii. Riuhtaisu mukaan elämän hälyyn silloin tällöin
> tekisi hyvää, harjoitusmielessä. Vaikka vanamo vaikuttaa lähes avuttomalta,
> hän uurastaa sitkeästi ja etenee sopivassa ympäristössä ja oikealla
> alalla lopulta hyvinkin pitkälle. Hiljainen uurastus ei aina saa
> ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota. Vanamo voisi opetella edes vähän
> itsekehua, vaikka se hänelle onkin vastenmieleistä. Hälyä ja tekniikan
> pauketta vanamo ei kestä, hän nauttii metsän ja luonnon rauhasta, valitsee
> tarkkaan seuransa ja viihtyy omissa oloissaan. Rakkaudessa ja
> ihmissuhteissa vanamolla on harvoin ongelmia. Hän välttää konflikteja ja
> osaa sopeutua, rönsyillä, jopa luikertaa - eikä koskaan jyrää toisia. Vaara
> onkin, että joku jyrää hänet, tai ainakin yrittää. Tällaisesta
> tilanteestakin vanamo yleensä selviää, ei taistellen, vaan hiljaa muualle
> siirtyen. Hän ei tarvitse muita ihmisiä niin kipeästi, että maksaisi
> suhteesta minkä hinnan tahansa.
>
>
> Voikukka 7.6. - 10.7.
>
> Voimakastahtoinen voikukka jakaa kanssaihmiset kahteen leiriin;
> voikukkapersoonaa joko rakastetaan tai inhotaan. Huomaamattomaksi tai
> harmittomaksi häntä ei sano kukaan. Komea, kirkkaana loistava voikukka
> on kernaasti keskipisteenä, missä ikinä onkin. Ja voikukkahan on:
> yhtenä hetkenä hän valloittaa muilta tilaa täällä, seuraavassa hetkessä
> huomio kiinnittyy voikukkaan toisaalla. Seinäruusuksi voikukka ei alistu,
> vaikka moni kernaasti syrjäyttäisi yksinvaltiaan elkeillään vihamiehiä
> keräävän voikukan. Loistonsa alla voikukallakin on heikot kohtansa.
> Sisimmässään hän pahoittaa mielensä herkästi, mutta nostaa päänsä kohti
> aurinkoa sitkeytensä avulla. Sitkeys on samaan aikaan sekä
> vahvuus että heikkous: voikukkaihmisen on tiedostettava, että moni
> tulkitsee sitkeyden ylimielisyydeksi. Pienelle ystäväpiirilleen
> voikukka on luotettava lähimmäinen. Siinä missä voikukkakasviin voi
> turvautua
> niin nälässä, janossa kuin moninaisessa vaivassakin, on voikukkaihminenkin
> valmis antamaan kaikkensa auttaakseen ystäviään. Voikukan elämänkumppaniksi
> ei sovi toinen voikukka: suhde toimii kuumana viha- rakkaus -suhteena,
> mutta pidemmän päälle tilasta parrasvaloissa tulee liian suuri taistelu.
> Voikukan rinnalle voi jäädä vain huumorintajuinen ja sopeutuvainen
> elämänkumppani.
>
>
> Keto-orvokki 11.7. - 8.8.
>
> Ensivaikutelma keto-orvokista on suloinen. Vaikka katse on lapsenomaisen
> luottavainen, koko olemus pieni, ujo ja vaatimaton, hänestä huomaa pian
> yllättävää värikkyyttä ja monimuotoisuutta. Hänessä on ainutlaatuista
> persoonallisuutta, outoa, jopa omassa suvussaan. Et ole tekemisissä minkään
> keskivetotyypin kanssa. Herkkä keto-orvokki on vahvalla varrella tukevasti
> kiinni maassa. Suku ja ystävät ovat hänelle suorastaan elintärkeitä. Valta
> ja raha eivät häntä kiinnosta, hän tarvitsee ennenkaikkea ihmisiä,
> läheisyyttä ja lämpöä. Hän viihtyy ja kukoistaa vaatimattomissa
> olosuhteissa
> ja saa muutkin viihtymään. Keto-orvokin juhlissa ei tarvita gourmet-ruokia.
> Teekupin ääressä hänen luonaan vietetään unohtumattomia iltoja. Äärimmäisen
> sosiaalisena ja empaattisena keto-orvokki suorastaan itsestään ajautuu
> ammatikseen auttamaan muita. Eläytymiskykyisenä hän sopii myös esiintyväksi
> taiteilijaksi, etenkin näyttelijäksi. Aina tuohtuessaan ja muista
> huolehtiessaan hän helposti unohtaa huolehtia omasta terveydestään ja
> lepohetkistään. Oma rakkauselämä, perhe ja lapset jäävät helposti liian
> vähälle huomiolle. Keto-orvokin pitäisi varata almanakkaansa oma
> rauhallinen
> koti-ilta edes silloin tällöin. Keto-orvokki valitsee mielellään
> puolisokseen hiljaisen ja rauhallisen luonteen, joka myhäilee taustavoimana
> vilkkaassa seuraelämässä. Itsekkäät ja kovat kyynärpäätaktikot hän jättää
> huomiotansa vaille.
>
>
> Kurjenkello 9.8. - 4.9.
>
> Huomiota herättävä, erikoislaatuinen, luokseen kutsuva, ihastusta osakseen
> saava. Siinä laatusanoja, jotka kuvaavat kurjenkello-persoonaa.
> Kurjenkelloa
> et löydä joka mutkasta, mutta tavatessasi tiedät, että seura tulee
> miellyttämään. Kasvina kurjenkello pitää valoisista rinnelehdoista, samoin
> kurjenkello-ihminen rakastaa niin asumisessaan kuin koko elämänsä linjoissa
> valoa, ilmavuutta, tilaa ja vapautta; periaatteella antaa kaikkien kukkien
> kukkia! Kurjenkello haluaa, ja myös sopii, kukoistamaan samassa "kimpussa"
> mitä erilaisimpien kedonkukkien kera. Kurjenkello nostaa jopa metrisen
> vartensa muiden kellojen yläpuolelle ja tarkkailee maailmaa
> ennakkoluulottomin, ennennäkemätöntä ja parempaa etsivin katsein; mikään
> uusi ei ole niin erikoista, etteikö sitä kannattaisi kokeilla... Vaikeudet
> on tehty voitettaviksi. Kurjenkello elää täysillä aurinkoista päivää, syksy
> tulee myrskyineen, mutta ei kannata murehtia! Kurjenkellolle sopiikin
> vierelleen vankkavartisempi ja maanläheisempi kukka tukemaan, joka ei
> koko ajan kurkottele maailman tuuliin. Kurjenkello voi suotuisien
> myötätuulien puhallellessa suurine "kalkattavine" kelloineen joskus unohtaa
> vierellään kasvavat kissan- ja variksenkellot, joten perusteellisesti
> rauhoittuen, tutkistelevaan itsetarkkailuun kannattaa uhrata aikaa.
>
>
> Suopursu 5.9. - 7.10.
>
> Suopursua ei voi olla huomaamatta. Hänen läsnäolonsa vaistoaa jo kaukaa
> ja hänen persoonansa on yhtäaikaa kiehtova ja uhkaava. Hän kukoistaa
> haasteellisella kasvupaikallaan ja kohoaa pian sen kiistattomaksi
> kuninkaalliseksi. Vanhastaan suopursukasvia on käytetty karkottamaan täitä,
> koita ja rottia. Myös pursuihminen on elementissään taisteltaessa pahaa
> vastaan. Hän kiiruhtaa hätäavuksi kriisialueille, taistelee eläinoikeuksien
> puolesta tai pelastaa perjantai-iltaan sammuneita nuoria. Hän myös odottaa
> runsasta kiitosta vaivoistaan, vaikka kuittaakin sen vähättelyllä. Mukava
> elämä maljakossa kuihduttaa suopursun nopeasti ja on epämiellyttävää myös
> ympäristölle. Pieneen tilaan vangittu pursu levittää ympärilleen
> elvetillisen katkun, joka särkee päätä ja silmiä. Perheessä suopursu määrää
> tavat. Hän joko nalkuttaa tai antaa ymmärtää, kummin vain, mutta molemmissa
> lajeissa hän on erittäin lahjakas. Vastalahjaksi hän antaa läheisilleen
> tinkimättömän tuen ulkomaailmaa vastaan. Perheen on kuitenkin vahdittava,
> ettei heidän pursunsa vedä itseään liian tiukille: puuvarsi voi joskus
> katketa yhtäkkiä ja äänekkäästi.
>
>
> Peltolemmikki 8.10. - 12.11.
>
> Vaatimaton olemuksesi kätkee salattua suloa. Nuoruutesi nupussa saatat
> tuntea itsesi punastelevaksi seinäkukaksi, mutta jo varhain kukintosi
> kypsyy
> ihanaan sineensä. Et oikein osaa valita elämänuraasi, vaan hajotat itseäsi
> moneen suuntaan. Onnistut kuitenkin pitämään rönsyilyn hallinnassa ja
> lopulta monet mielenkiinnon kohteesi osoittautuvat hyvin hedelmällisiksi.
> Sinua pidetään hieman epävarmana ja mitättömänä, mutta ken sinuun tutustuu,
> hurmaantuu lempeään sineesi. Hiljaisuutesi rakentaa ympärillesi
> salaperäisyyden verhon. Viihdyt kuitenkin mainiosti ihmisten lähellä,
> vaikka
> et seurueen keskipisteenä. Pidät maaseudun rauhasta ja kuljeksit mielelläsi
> tutuilla pelloilla ja kallioilla. Yllättävä menestyksesi saattaa aiheuttaa
> kateutta ja sinuun liitetään tarinoita, synkkää draamaakin. Kuiskitaan,
> että neidolleen kukkiasi poiminut nuorukainen horjahti vuoksesi virtaan ja
> huusi ennen hukkumistaan: älä unohda minua. Tämä nimesi tunnetaan monilla
> kielillä. Lähipiirissäsi sinusta ollaan monta mieltä, riippuen siitä kuka
> puhuu: ikävänkukka, muistiainen, orpolapsenkukka, lemmenkukka. Itse et
> tunne olevasi kovinkaan kohtalokas, pidät niin onnesi kuin murheesikin
> omanasi.
> Suuripiirteisenä luonteena et piittaa puheista. Sukunäkö on teillä
> perinteisesti vahva piirre ja itse tiedät, että onneton tarina liittyy
> rannalla asuvaan serkkuusi Luhtalemmikkiin. Sinua huvittaa, että harva
> tietää todellisen taustasi. Sen, että tieteellinen nimesi merkitsee hiiren
> korvaa. Hoida itseäsi, niin säilytät kukkeutesi pitkään. Pystyt tuottamaan
> kukkia koko kasvukautesi ja herätät ihastusta vielä kypsälläkin iällä.
> Vartesi on kovin hento, pidä huoli selkäsi kunnosta.
>
>
> Siankärsämö 13.11. - 8.12.
>
> Siankärsämö kulkee elämänsä ryhdikkäänä ja pystypäisenä, mutta ei
> itsepäisenä. Yllättävänkin joustavan luonteensa ansiosta se sopeutuu
> helposti muutoksiin ja uusiin tilanteisiin. Epäoikeudenmukaisuuksia
> siankärsämö kavahtaa, siksi se on aina valmis puolustamaan vääryyttä
> kärsineitä. Vastoinkäymiset eivät sitä pelota. Pikemminkin ne ovat vain
> haasteita, jotka on voitettava. Siankärsämö ei koreile ulkonäöllään, mutta
> hengeltään suurena se ei huku muiden joukkoon. Sen iloinen
> elämänmyönteisyys säteilee mpäristöön eikä sen tarvitse koskaan olla yksin.
> Hyvänä kuuntelijana siankärsämö paneutuu joskus liikaa muitten ongelmiin ja
> unohtaa, että myös itselle olisi annettava aikaa. Opettelemalla tervettä
> itsekkyyttä se voi torjua silloin tällöin uhkaavaa uupumusta.
> Siankärsämössä on taipumusta syvällisyyteen ja elämän tarkoituksen
> pohdiskeluun. Liikuntamuodoista jooga sopii sille parhaiten, mutta sen
> tulisi vahvistaa myös lihaksiaan, niin että pitkä ja usein solakka varsi ei
> vanhemmiten menetä ryhdikkyyttään. Tuittupäisyydellään siankärsämö joskus
> hämmentää ympäristöään ja tämän luonteenpiirteen hiominen vaatii vielä
> paljon työtä.
>
>
> Kanerva 9.12. - 6.1.
>
> Ensivaikutelma kanerva-ihmisestä voi olla kuiva ja nuiva. Tarkempi
> tutustuminen paljastaa kuitenkin yllättävän rönsyilevän ja rehevän tyypin.
> Kanervan elämänkaari on harvoin suoraviivainen ja tavanomainen. Elämä
> koettelee, mutta kanerva kuuluu niihin, joiden voima ilmenee muille usein
> vasta vastoinkäymisissä. Hän on selviytyjä ja nousee aina jaloilleen
> sitkeytensä ansiosta. Hänellä on myös riittävästi itsetuntoa nöyrtymiseen
> ja joustamiseen tarvittaessa. Kanerva valikoi tarkasti seuransa ja viihtyy
> huomattavan hyvin kaltaistensa parissa sekä yksin. Massatapahtumat eivät
> häntä kiinnosta. Hän lähtee seikkailumatkalle Etelä- Amerikkaan mieluiten
> yksin ja valitsee harrastuksekseen postimerkkeilyn mieluummin kuin
> joukkuepelin tai kuorolaulun. Toisin kuin suomalaiset yleensä, kanerva
> selviytyy kukkeasti myös pimeimmän ja kylmimmän ajan yli. Hänellä on sen
> sijaan taipumusta vetäytyä kuoreensa aurinkoisimpaan kesäaikaan. Mutta
> ne, jotka kanervan tuntevat, ovat jo tottuneet tähän.