IRC-Galleria

Tämä ei ole kivaa. Mikään ei ole kivaa. Mää en halua nukkua, mutta toisaalta mua väsyttää ihan kamalasti. Mää haluan hakata päätä seinään, itkeä, nukkua, oksentaa ja juosta niin kovaa kun pystyn. Tämä on ihan tajuttoman kamala tunne. Haluan repiä hiukseni pois, haluan löydä nyrkillä seinään, ja se sattuu, se sattuu ihan tajuttomasti. Mää en halua kiroilla, mutta silti teen sitä. Sekään ei ole kivaa. Mää haluan huutaa, huutaa niin lujaa että multa menee ääni. Mää haluaisin sanoa niin paljon kaikkea, mutta mää en osaa. En osaa muotoilla mun ajatuksia sanoiksi. Sitäpaitsi, jos sanoisin kaiken mitä ajattelen, kaikki loukkaantuisi. Mua pelottaa mennä yläasteelle, pelottaa mennä teknisentunneille. Mää haluan muuttaa jonnekkin, missä en tunne ketään. Mää haluan näyttää eriltä. Mää en halua tätä musiikkia. En halua. Mun ei pitäis lukea tuota ficciä, se ahistaa mua ihan sairaasti. Mää haluaisin vaan maata Maijan kellarin sohvalla ja kuunnella jotain musiikkia, mistä en ole ennen kuullukkaan, syödä ranskanpastilleja ja kattoa kun Maija piirtää. Mää haluaisin olla vapaa. Pyöräillä, ilman että ois pakko mennä minnekkään. Että ei ois ikinä kylmä. Että ei ois pakko tehdä mitään. Mutta ei, kun on pakko tehdä sitä ja tätä, pakko mennä sinne ja tänne, pakko juoda sitä ja syödä tätä. En mää tätä halua. En halua. Mutta mitä sillä on väliä mitä MÄÄ haluan, ei mitään. Ei mitään. Elämä on aina välillä kaunista. Sitten, sitten tapahtuu jotain, ja pam. Yhtäkkiä elämä on ihan helvetin rumaa. Paskaa. Täyttä paskaa. Kesäloma ei ole kiva. Ei yhtään. Mua ärsyttää. Kukaan ei tiedä mitä mää OIKEASTI ajattelen, te tiedätte vaan sen mitä mää teille kerron. Kukaan ei tiedä millanen mää oikeasti olen. Tajusin muuten, että on ihan helvetin mahtava paikka kirjottaa, gallerian päiväkirja. Oikeasti se on. Mää voin kirjottaa tänne mitä vaan, eikä mun tarvite katsoa ihmisiä silmiin, mun ei tarvitse nähdä niitten ilmeitä kun ne lukee tätä. En mää haluaisikään. MUTTA MITÄ VÄLIÄ SILLÄ ON MITÄ MÄÄ HALUAN. Jos jäisin nurkkaan itkemään, huomaisitko? Huomaisit. Mutta se ei yhtään lohduta, enkä tiedä miksi. Ihmiset huomaavat mut, mutta ei ne kaikki edes välitä. Ne jotka välittää, ei tiedä miten mua lohdutetaan oikein. Mulla on ihan kamalasti tukahdutettua kysymyksiä, lauseita, sanoja. Ajatuksia. Tukahdutetuja ajatuksia. Jos joku loukkaa, siitä jää jälki. Se jälki on siellä jossain, eikä se lähde pois. Paskaa. Joskus jos joku tulisi ja ottaisi ne jäljet pois. Mutta ei kukaan osaa. Ei kukaan tiedä miten. Koska en kerro. Loppujen lopuksi kaikki on oma vika. Mutta mää en halua kertoa, koska se ei tunnu oikealta. Ei. Jos sanon joskus ei, heti mulle huudetaan. Jos joskus sanon väärin, olen heti se suurin ääliö, koska se on epätavallista minulle. Ei se ole oikein. Maailma on epäoikeudenmukainen, ja sillä linjalla se jatkaa. Luultavasti maailman loppuun saakka. Sille ei voi mitään. Se vaan on niin. Elämä on. Paskaa.