IRC-Galleria

Mutta prinsessa ei ollut onnellinenPerjantai 22.01.2010 17:59

Prinsessalle kerrottiin
Eilen puoliso valittiin
Kuningaspari vihittäisiin seuraavan täysikuun aikaan
Koko hovi oli innoissaan
Vaan kukaan ei kysynyt mitä prinsessa ajatteli
Prinsessa istui hiljaa ja väkinäisesti hymyili

Hymyn takaa prinsessa valutti katkeria kyyneleitä
Kukaan ei ymmärtänyt miksi, kaikkihan oli täydellistä
Kukaan ei saisi tietää
Kenelle prinsessa oli luovuttanut sydämensä

Silloin kuukin hymyili heille
Ei mikään ollut vaikeaa
He halusivat uskoa uskomattomaan
Mikään ei voisi heitä erottaa
Vaan prinsessa ei saanut prinsessaa
Vain hetken sai elää unelmaa

Prinsessa puettiin loputtomaan valkoiseen
Henkäyksenohuella hunnulla kasvot peitettiin
Valan vahvistaa isä, poika ja pyhä henki
On tullut prinsessasta pakkoavioliiton vanki
Julistaa rakkaudettomaa sanomaa
Kuuluu, saat suudella prinsessaa
Kansa riemuitsee
Prinsessa hymyilee
Vaikka kaukana jossain joku toinen odottaa

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.