IRC-Galleria

static-x

static-x

ooppelia laittamaaan

IhmisgeneraattoriMaanantai 04.12.2006 00:46

Kai päätti putkahtaa maailmaan eräänä masentavana iltana. Tunnin päästä näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli suurituloinen ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä ihailtiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan sukellusveneet, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli baarit.

Kai kehittyi toisellakymmenellä varsin ystävälliseksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä oranssit silmät.
Lumiukoista seuraten hän oli erityisen naisekas. Lempiruokaansa sianmaksaa hän sai työskennellen ruutujentäyttäjänä.

Kai tupakoi ja käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän juo mennessään poliisiasemalle.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.