IRC-Galleria

Tai 319.

Päiväkirjamerkinnät kävivät yhä typerämmiksi, kun tajusin, ettei kukaan muu lue niitä.

Biologiassa 358.

Saattoi olla viimeinen päivä kulkea kengittä tuntien siitä vilpitöntä nautintoa, joten päätin herättyäni koristella hiukseni punaisin kukin, piirtää kulmakarvani vihreiksi ja lähteä Myrskylään.
Vanha nainen nyppi haudoilta rikkaruohoina pitämiään räikeitä kasveja, kun kuljin hiljaa raskaan portin läpi. Laskin kolme riviä keskikäytävältä ja huomasin tuijottavani metallista Streng-tekstiä. Annoin portin kalahtaa kiinni perässäni ja katselin kivelle asetettua posliinipatsasta, jolta kirkkaus vei muodon. Naiselle pieni pyhiinvaellukseni ei merkinnyt mitään rikkaruohojen rinnalla, ja rohkenin lähemmäksi. Soin nimille hymyn, hiivin nurmen yli tipauttamaan tammenterhon ja loittonin pehmeää ruohikkoa pitkin kuiskaten itselleni jotain vaiteliaisuudesta. Hautuumaan nurkalla ei ollut lainkaan porttia, joten nousin aidan yli tuntien itseni ahdistuneeksi, mutta samalla onnelliseksi, nuoreksi ja kuolevaiseksi.
Toisinaan voisin kuolla vaikka heti, mutta sitten muistan, että se olisi harmillista kaikkia muita maapallon eliöitä ajatellen ja päätän saattaa ensin valmiiksi ainakin yhden elokuvan ja niin paljon kaunista kuin suinkin. En tietenkään tahdo kuolla, sillä minähän rakastan elämää, maailmaa ja muuta sellaista, mutta en kai minä siitä voisi pahastuakaan.
Viimeisen viikon aikana olen voinut keskittyä vain elokuvaani. Pohdin, kirjoitan, kuljen mietteissäni ja etsin tunnelmia pieniin tarinoihin, jotka kertovat tiskaamisesta, linnuista jääkaapissa, perjantaisesta tunkeutumisestamme vanhaan tehtaaseen ilman kenkiä tihkusateessa ja kaikista kotimatkoistani. Käyn rautatieasemalla kuuntelemassa ihmisiä ja haistelen tupakansavua sivukaduilla, mutta tarinoiden kirjoittaminen tuntuu teennäiseltä, eivätkä kuvat ala mistään. Minulla on kuitenkin ajatus, jota mahdollinen tarkoitus ja loistokas toteutus seuraavat, kun niiden aika koittaa.

Se, tuota.

Tänään, syyskuun toisena päivänä vuonna 2006, sain ensimmäisen lasinsirun jalkapohjaani Lahden keskustassa vietettyäni lähes kolme kuukautta vaellellen Oulun ja Helsingin välillä kengittä. Syytän tästä vahingosta lahtelaisia teinejä sekä kainalossani ollutta verhonippua, joiden takia nilkutin lähes 20 metriä. Tällainen ei käy päinsä, te pulloja rikkovat korkkipäät, eunukkiparsakaalit. Vuoksenne vuodatettiin ainakin kaksi pisaraa ylhäistä vertani.
Minuuttipäätös sulkeutuvalla kirpputorilla, filmin loppuminen kamerasta sekä suuri halu kerätä ystäviä laulamaan ovat varmoja merkkejä siitä, että kevät on pian täällä, mutta musiikki väittää muuta. CMX:n kuuntelu tyhjissä illoissa kuuluu ainoastaan syksyyn, enkä voi ymmärtää, miksi tahdon tehdä sellaista näin kevään kynnyksellä.
Iloiseksi ihmeeksi radiossa soitettiin The Mars Voltaa, Rushin Xanadu sekä Absoluuttista nollapistettä, josta en tosin suuremmin välitä. Onneksi sekin kanava lakkautetaan pian ja ajattelevat eliöt voivat hylätä radion kuuntelun iäksi.
(Äiti kertoi lukeneensa galtsypäiväkirjaani, eikä minua hävetä.)

[20:17] <`_Tjub_> happy kumartaa to you all :)
[20:18] * `_Tjub_ kumartaa
[20:19] <`_Tjub_> so i guess it does NOT mean hate?^^
[20:22] <`_Tjub_> saurkraut sucks

Voi, olisipa Tiina täällä.

Soitan Beatlesia kanteleella. Kuulostaa aivan kanteleelta.
Kiitos Meeri <5
Kiitos Martti Pokela <5

En ollut osannut edes kaivata sitä, mutta kun huomasin isän vanhan kauluspaidan lojumassa salissa, ymmärsin, mikä oli ollut vialla, kun en viikkoihin ollut saanut aikaan mitään kaunista. Piirrettyäni valmiiksi herra Keskimmäiselle tarkoitetun kirjeen toisen puolen päätin rakastua jälleen keltaiseen ja alkaa käyttää sitä kuvissa useammin. Odotettavissa lienee niin valoisa viikko, että voisin onnistua jopa maalaamaan sen keltaisen elefantin, vaikkei kuvan tarvitse sitä esittää. En hengitä liikaa, koska tällaisia vaiheita tulee harvoin.
Kirjoitan vain tuntemattomille tai itselleni. Keskimmäistä on pyydettävä osallistumaan muumileikkiimme ja sieniretkelle Tohniin. Kuka muu meitä suojelisi hattivateilta metsässä? Voisin purra niitä, mutta olisi vaarallista satuttaa villiä tohnilaista, joka ei tiedä olevansa hattivatti.
Vielä 22 minuuttia Godspeed you! Black emperoria, minkä jälkeen painajaisia, uusi asunto ja kantele.
(Rakastan mau, koska olen vihreä.)

Mutta minä tahdon progekanan.