IRC-Galleria

Kymmenen päivää on kulunut jo. Jokainen päivä on voitto sinänsä. Tämä päivä oli erityisen hauska, tai on ainakin ollut tähän saakka. Oikeasti mulla olisi kiire, mun pitäisi hoitaa asioita, eikä laiskotella, mutta ruokailun jälkeen on aina pakko viettää siestaa. Se että tänään on hauska päivä, johtuu puhtaasti siitä että jouduin nousemaan epäinhimillisen aikaisin ja menemään jo kahdeksaksi luennolle.

Aivot eivät ole heränneet kai vieläkään tähän todellisuuteen, että tiistait ovat ylipäätänsä tylsiä päiviä, silloin ei edes tule televisiosta mitään mukavaa, jolla voisi aivojaan ruokkia.
Voisin tietenkin harkita sosiaalioikeuden luennolle menoa, mutta kun kahden päivän luennosta tunnin kuunteleminen on yhtä tyhjän kanssa. Ehkä siis vaan jatkan hyvin alkanutta lusmuilua. Olen huomannut että minä tarvitsen auktoriteetin, joka kertoo minulle kuinka asiat pitää hoitaa. Luulen että jokainen yliopisto-opiskelija kaipaisi välillä auktoriteettia ja pakkoa.

Olkoonpa auktoriteetti sitten Peräpellon Jeesusks tai Pentti Hiltunen, jotka onnistuivat naurattamaan meitä tänään oikein kunnolla. Kummankin hahmon hauskuus on tietenkin meidän omassa päässämme. Mutta ei sen väliä, hauskaa oli kuitenkin.
Ihmettelin miten kenenkään mielikuvitushahmo voi olla peräpellon jeesusks, mutta kai lapsen päähän tarttuu paljon semmoisia asioita, joita aikuiset eivät edes huomaa olevan olemassakaan. Eikös lasten suusta kuule yleensä totuuden ja vielä jalostumattoman sellaisen.

Tänään on kuitenkin pari asiaa jotka olen päättänyt hoitaa, sattui se kuinka paljon hyvänsä. Eihän kipua saa pelätä, ainakaan henkistä kipua. Se kirpaisee kerran ja sitten se yleensä on ohitse.