On sitä Pientä ikävä. Mut ei sillai pakottavalla tavalla kuin ennen. Päivä valkeaa vaikka me oltaisi eri mantereillakin. Ja ihme kyllä voi olla tosi lähellä, vaikka oikeasti onkin tuhansien kilometrien päässä.
Mie siivosin eilen ja taas täällä pitäisi siivota kun kaikki paikat ovat jo likaisia. Ei maailmaa saa järjestykseen vaikka kuinka siivoisi, aina olisi siivottavaa. Saisi koko ajan siivota ja silti joku tontuista ehtii aina sotkemaan.. Se kulkee mun edellä ja sotkee. Mietin siis tätä yhteiskunnallisen järjestyksenkin kannalta, että onko järjestyksen tilaa olemassakaan?
Kun vaikka joku poliitikko kuinka yrittäisi luoda miten funktionaalisen systeemin, että se olisi tosi kaunis ja mutkaton, kun kaikki olisi järjestyksessä, niin eiköhän joku luuseri mene sen harmonian pian sotkemaan. EI järjestyksen tila ole kestävä. EI sitä edes pitäisi semmoisena ajatella. Se on hetkellinen tila. Vaikka siihen niin kovasti aina pyritään. Paljon hyödyllisempää olisi opetella luovimaan hyvin kaaoksentilassa, koska kaaos on melkein aina läsnä. Siis kaaos voi olla enemmän tai vähemmän kaaos. Sen aste voi vaihdella, mutta kaaos kun kaaos. Joku nurkka tästä systeemistä repsottaa aina. Ja sitten kun sen nurkan saa korjattua niin eiköhän toinen kulma petä. Tai sitten voi käydä niinkin että kaikki asiat näyttää ulospäin olevan näennäisesti hyvin ja me annamme itsemme hämääntyä ja luulla että kaaosta ei olekaan. Mutta kaaos kyteekin pinnan alla.
Toisaalta on mieletöntä puhua edes mistään järjestyksestä, koska ei missään ole sanottu miten asioiden pitää olla että ne ovat järjestyksessä. Mikä muka on niin suuri auktoriteetti maailmassa että sillä olisi viisautta sanoa, että kun tuo asia on noin, se on järjestyksessä. Järjestys on siis suhteellista. Toisen paikan kaaos voi olla toisen järjestys. Joku on vaan keksinyt ja oikeuttanut muilla että näiden asioiden on oltava tällä tavalla. Mutta eikö ne toiset voisi joskus väittää vastaan. Käydä semmoista kamppailua siitä, että ne ei suostu siihen että joku asia on juuri niinkun sen kuuluu..