IRC-Galleria

Yhdeksäs viikko menossa ja mie olen vielä järjissäni. Siis ainakin yhtä paljon kuin ennenkin. Vaikka välillä on ollut niin sairas ikävä, että olen ihan meinannut seota.
Siis kai asiaan, ikävään siis, kuuluu vähintäänkin jonkinlainen epäilys siitä, olenko minä tärkeä ja pitääkö se toinen minusta sittenkään. Kun sitä ei itse pysty tarkistamaan omin silmin. Täytyy vain luottaa näköaistiinsa. Eli niihin viesteihin jota sieltä kaukaa jostakin saa.
Olen minä miettinyt sitäkin osaanko olla tarpeeksi hauska. Etten ole tylsä. Siis että keksinkö minä kaikkea mukavaa tekemistä tarpeeksi, jotta toinen joka elää actionista viihtyy. Kun minusta on joskus vain niin mukava köllöttää sängyllä tekemättä yhtään mitään erityistä. Mie tarviin aina välillä semmoisia hetkiä. Miun aivot tarvitsee, jotta ne taas pystyy olemaan aktiivisia.

Miksi Jumala antaa toisten olla köyhiä?
Joillakin neekereillä ei ole muuta omaisuutta, kun ne vaatteet mitä niillä on päällänsä. Ja niitä ei voi syödä.
Mä olen miettinyt että ehkä Jumalakin on köyhä, Hän varmaan tahtoisi olla hyvä ja antaa kaikille ihmisille edes kohtuulliset oltavat, mutta Jumalalla ei ole mistä antaa. Ei ole mitään ylimääräistä varantoa, josta köyhille annettaisi, koska rikkaat ovat valloittaneet suurimman osan siitä rajallisesta hyvinvoinnista, joka Jumalallakin on käytössä. Ehkä Jumala yrittää opettaa meitä, että me opittaisiin vähän säännöstelemään kulutustamme, ettei me aina vaan haluttaisi enemmän ja enemmän kaikkea, koska onhan Jumalakin sen tajunnut että se on ihan kestämätön tie.