IRC-Galleria

en oo pitkään aikaan kirjottanu blogia. mietin tässä kirjoittaessani samalla myös että miksi en kerran blogia kirjoittaessani voi kirjoittaa isoilla kirjaimilla. vastaus: en jaksa. :( lisäys lauseeseen: muuttaa tapojani nyt yhtäkkiä, ku se olis tosi epä-coolia. joten kirjoitan pienillä. alku. kirjaimilla. joku varmaan luulee etten oikeasti tiedä että pisteen. Jälkeen tulee iso. Kirjain. no, kerron totuuden: tiedän sen. tiedän myös että nimi alkaa Isolla Kirjaimella, näytän: Mari. ja Helsinki. no niin, todistettu on. voisin myös alkaa kirjoittaa kokonaan ilman pisteitä ja pilkkuja ja muita välimerkkejä mutta sehän olisi aika tyhmää koska se vaikeuttaa lauseiden selkeyttä ja näyttää tosi tyhmältä ja tässä näytän teille miten kamalaa se on kun vaan kirjoittaa lauseita pötköön eikä yhtään välitä siitä että se aiheuttaa henkistä ja fyysistä pahoinvointia herkille ihmisille ja äidin kielen opettajille ai että rupeaa kyllä jo vituttamaan eikö vain? niin.

mulla on uus lempiruoka. se on iran pilau. oikeastaan mun ei pitäny puhua mitään iran pilausta, mutta samalla kun kirjotin jotain mun uudesta lempiruoasta niin tajusin ettei se, mikä mun piti sanoa, ole mun lempiruoka oikeasti, vaan uus lempi nopea mättö, vai miten sen nyt sanois. no, uusiN lempiruoka, koska lempiruokiahan voi ehkä olla monenlaisia. no se on joka tapauksessa vegeötke. oon ihan koukussa siihen. se on vaan niin hyvää. ja pizzaks kumminki suhteellisen kevyt, vähän runsaampi lounas tai päivällinen. nam. söin tänään sellaisen. se on just sellanen ruoka, mitä on siinä mielessä tarpeeks yhessä annoksessa, ettei tuu syötyä itteään aivan ähkyks mut sitä ruokaa kumminki riittää sen verran, ettei tuu paha mieli ku se loppuu.
ja se ruoasta tältä erää.

huijasin. tehtiin lauantaina ruokaa isille ja äitylille turanin kanssa. tultiin laajasaloon, pistettiin uuniin kokonainen broileri sitruuna-timjami-mustapippuri-maustettuna ja tarjoiltiin sen riisin ja punaviinikastikkeen kera. tulos: kylläiset vanhemmat ja pinttyneet rasvatahrat uunissa eli loppujen lopuks, kylläisyyden kaikottua, kylläisten vanhempien sijaan normaali isukki ja hermoraunio äityli. anteeks, äiskä, ei ollu tarkoitus. :( jaa, no, joka tapauksessa oli kivaa tehdä omille vanhemmilleen oikein hieno päivällinen - alkupalatarjoilu sisälsi uunituoreita (tosin esipaistettuja) patonkeja erilaisten juustojen kera. mä jopa mietin yks päivä että vois jonain päivänä perustaa oman ravintolan. kysyin turanilta että perustetaanko, vastaus oli jotta "ei". minä siihen: ":("

ai niin! musta tuntuu että tiedän vihdoin mitä haluan opiskella. ^_________^ MUTTA. en paljasta sitä vielä, niin että ens kerran kun mieli muuttuu, voin väittää että se oli mun suunnitelma jo siitä lähtien kun mainitsin asiasta blogissani. haha. ähäkutti.

niin että semmosta on mun elämä. ei kauheen kiinnostavaa, myönnän. mut oon ihan tyytyväinen. vielä kun sais uunin omaan kotiin niin vois syödä vegeötkeä sielläkin!