Kävin just ensimmäisen ja viimesen kerran mummon talolla sitte mummon kuoleman (5.11.2007), ku se myydään. Oli jotenkii kauheen tyhjää ja hiljasta, ei enää mummoa kattelemassa ikkunasta. Istuin vähän aikaa ulkona tuolilla (mikä oli ollu mummon lempipaikka) ja itkin. Sitte mentii sisälle ja kateltii talo läpi. Niin paljo hyviä muistoja mummosta ja lapsuudesta. Kelloja, aku ankkoi, kukkia, ne tutut huonekalut ja taulut. Tutut huoneet. Ne kaikki pisti jotenkii niin hiljaseks.
Takas tullessa auton radiossa soi Juicen Syksyn sävel, joka sopi tunnelmaan jotenkii niin ironisen hyvin. Pitäs tänää vielä jaksaa harjotella huomisee fysiikan kokeesee, mut en tiiä enää jaksanko enää tehä mitään. Jotenkii niin lamautunu olo.
"En ilosta itke en surusta itke, jos itken
niin itken muuten vaan"