IRC-Galleria

texmex

texmex

on eläintarha

Selaa blogimerkintöjä

Huaah ois jo kesäLauantai 19.01.2008 01:53

Oon laittanu tänää monta merkintää :o

[Ei aihetta]Perjantai 18.01.2008 22:47

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) Tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

[Ei aihetta]Perjantai 18.01.2008 22:19

IKÄSI:

( )alle 10
( )10-12
(x)13-15
( )16-18
( )yli 18

HIUKSET:

(x)pitkät
( )puolipitkät
( )lyhyet
( )polkkatukka
( )irokeesi
( )rastat
( )täynnä pikkulettejä
( )kerroksittain leikatut
( )kalju

(/)otsahiukset
(/)ei otsahiuksia (tollain sivussa niiku mun oletuskuvassa)

( )ohuet
( )paksut
(x)siltä väliltä

(x)sileät
( )karheat

(/)likaiset
(/)puhtaat

( )blondit
(/)vaaleahkot (luonnonraitoja)
( )maantienharmaat
( )punaiset
( )porkkanan väriset
( )mustat
( )tummanruskeat
(x)vaaleanruskeat
( )vihreät
( )violetit
( )siniset
( )pinkit
( )muun väriset, mitkä?:

( )värjätyt
(x)ei värjätyt

(x)raitoja...
( )...tummia
(x)...vaaleita
( )...punaisia
( )...muun värisiä, mitä?:

SILMÄT:

( )suuret
(x)keskikokoiset/normaalit
( )pienet

( )siniset
( )vihreät
(x)ruskeat
( )sinivihreät
( )harmaat
( )siniharmaat
( )toinen eri värinen kuin toinen
( )muun väriset, mitkä?:

(x)silmälasit
( )piilolinssit

(/)pitkät ripset
(/)lyhet ripset

(x)tummat ripset
( )vaaleat ripset

KASVOT:

(x)tummat kulmakarvat
( )vaaleat kulmakarvat

(x)hymykuopat
( )punaiset posket

IHO:

(x)kuiva (talvi ja ihonhoitotuotteet)
( )sileä

( )ruskettunut
( )palanut
(/)vaalea (suht vaalea, vähän semmone tumma, kesällä suklaan värinen, rusketun paljon)
( )luonnostaan tumma

VARTALO:

(x)lyhyt
( )pitkä
( )keskipitkä/normaali

( )alipainoinen
( )laiha
( )hoikka
( )sopiva
( )pömppömaha
(/)vähän pyöreä
( )lihava
( )ylipainoinen

MUUTA:

( )pitkät kynnet
(x)lyhyet kynnet

MEIKKI: (mitä käytät)

(x)huulirasva
(x)ripsiväri
( )luomiväri
(x)meikkivoide
(x)kosteusvoide
( )huulikiilto
( )huulipuna
( )kajaali
( )poskipuna
( )kynsilakka
( )muuta, mitä?:
( )en meikkaa

TYYLI:

( )hoppari
( )hevari
( )gootti
( )pissis
( )tavis
( )punk
(x)oma itseni
( )muu, mikä?:

MUSIIKKI:

(x)hiphop
(x)räppi
(x)hevi
(x)rock
(/)pop (vihaan sellast Anna Abreu + muut tälläset inisiät -poppia)
( )iskelmä
( )klassinen
( )punk
( )jazz
( )blues
( )country
( )j-rock
( )j-pop
( )kaikki käy melkeen..

kuuntelen musiikkia
( )...jatkuvasti
( )...paljon
(x)...jonkun verran
( )...silloin tällöin
( )...harvoin/vähän
( )...en ollenkaan

(X)...nrj
( )...ylex
(x)...nova
( )...iskelmä
( )...suomipop
(x)...radio rock
(x)...city
(x)...muu, mikä?: Joskus Metro FM
( )en kuuntele radiota

(x)kuuntelen musiikkia mp3 -soittimelta...
( )...iPodilta
(x)...tietokoneelta...
( )...winampilla...
(x)...windows media playerilla...
(x)...jollain muulla ohjelmalla
(x)...cd -soittimelta
(x)...radiosta
( )...muualta, mistä?:

PARAS IDOLS -KILPAILIJA 2007:

(x)ari koivunen
( )anna abreu
( )kristiina brask
(x)kristian meurman
( )panu larnos
(x)mia permanto
( )johanna hämäläinen
( )markus pätsi
( )nisse nurmi
( )vai kenties joku muu, kuka?:
( )en katsonut idolsia miltein olleskaan..

PERHE

(x)äiti
(x)isä
( )vanhemmat eronneet
( )isäpuoli
( )äitipuoli
(x)mummu
(x)...kaksi
(x)ukki
( )...kaksi
(x)isoveli
( )...useampia
( )isosisko
( )...useampia
( )pikkuveli
( )...useampia
( )pikkusisko
( )...useampia
( )velipuoli
( )...useampia
( )siskopuoli
( )...useampia
(x)paljon serkkuja
( )vähän serkkuja
( )ei yhtään serkkua
(x)täti
(x)...useampia
(x)setä
(x)...useampia
(x)eno
(x)...useampia
(x)lemmikki
( )...useampia

WikipediaPerjantai 18.01.2008 20:18


Vitutus on alatyylinen, erittäin laajalti levinnyt puhekielen sana, joka viittaa syvän harmituksen alaiseen mielentilaan. Vitutuksen alaisena olevaa ihmistä vituttaa.

Vitutuksen tuntomerkit

Vittuuntuneen ihmisen tunnistaa epätoivoisesta katseesta ja haluttomuudesta tehdä mitään mielekästä. Vitutusta on vaikea peittää, joten se tulee kyllä esille selvästi näkyvän yleisen turhautumisen ja ärtymyksen muodossa. Myös ihmisen puheesta voi päätellä vitutuksen. Esimerkiksi lause "Vittu ku vituttaa" kertoo asian suoraan.

Vitutuksen syyt

Vitutuksen syitä on kaiketi niin paljon kuin ihmisiäkin. Usein harmaa arkikin tarjoaa niin paljon erilaisia harmituksen aiheita, että ihmiset vittuuntuvat pahanpäiväisesti jo pelkästään niihin. Samoin laajemmat ongelmat ja yhteiskunnalliset ilmiöt vituttavat ihmisiä usein. Tyypillisiä vitutuksen aiheuttajia ovat erilaiset ihmisryhmät, yksittäiset henkilöt, arkielämässä käytettävät laitteet tai arkielämän periaatteessa helpot mutta käytännössä vaikeat rutiinit. Hyvin pitkän aikavälin vitutusta voi aiheuttaa esimerkiksi koulunkäynti tai päivittäinen työnteko.

Lääke vitutukseen

Monien ihmisten mielestä vitutukseen auttaa kunnon perskännit. Toisaalta vitutus voi yllättää milloin vain, eikä ole mahdollista aina vetää kännejä. Lisäksi runsas alkoholin käyttö voi helposti johtaa elämäntilanteeseen, jossa henkilö on entistä alttiimpi vitutukselle. Varsinkin pitkäaikaisemmasta vitutuksesta on vaikea päästä eroon. Samoin, jos vitutuksen aiheuttaja ei poistu, myös vitutus uusiutuu helposti. Monet ihmiset ovat tulleet siihen tulokseen, että vitutuksen kanssa pitäisi oppia elämään. Jotkut ovat yrittäneet nähdä asiassa positiivisia puolia ja sanoa, että vitutus on luova tila. Ns. Taustavitutus on yleistä varsinkin liikealan alipalkatuilla työntekijöillä ja heidän protestinsa asiaintilaan purkautuukin usein sekä kyynisyytenä että sarkasmina.

O_oPerjantai 18.01.2008 19:06

http://www.youtube.com/watch?v=LbkNxYaULBw
Kattokaa video loppuun saakka, ihan paras sitku tajuu idean! :DD

[Ei aihetta]Torstai 17.01.2008 18:07

Olin laittamas Ossii ulos valjaissa, ni ku avasin oven, yläkerran tyttökissa livahti sisään.
Ossi ryntäs heti sen luo ja ne istu tos keskel lattiaa nenät vastakkain ja haisteli toisiaan, sit ne sai yhtäkkii hirveen hepulin ja alko karjuu ja tappelee ihan täysil nii et karvat pöllys ;o
Mä otin Ossin kiinni ja suljin mun huoneeseen ja heitin sen toisen kissan pihalle, ja nyt Ossi on iha sekasin tääl...

Ossi sai turpaansa tytöltä.
Voi raukkaa. :'(

ÄnKeskiviikko 16.01.2008 23:01

Vastaa omalla alkukirjaimellasi.

Olen: Noora

Haluan: Norsun

Minulla on: Napa

Vihaan: Nilviäisiä

Pelkään: Naapureita (xD)

Kuuntelen: Nightwishiä (Vanhaa)

Ihmettelen: Nekkuja

Rakastan: Norppia<3 :D

Minä olen aina: Niin tyhmä :D

Minä en ole: Nätti

Laulan: Nilon Beattia xD

En ole aina: Nero (Niinku monet on huomannu :D:D)

Ai saatana.Keskiviikko 16.01.2008 18:20

Oli tänää 2 ekaa tuntii liikkaa.
Hyppäsin sellaselle arkulle 3 kertaa ja joka kerta löin polveni täysii siihen reunaan ku en päässy ylös asti ku se oli niin korkee ja oon tälläne pätkä :(
Sit pelattii jalkkista (sisällä) ja lervasin 2 kertaa ni arvatkaa onko häntäluu paskana. :D
Hyvä ku voi liikkuu ja istuu :DD
&lt;itku&gt;

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.01.2008 00:02

Paon tekijät ei oikee osaa laskee. :'DD Sillonku nää tyypit karkas, Sara oli just täyttäny 29. Nyt se on 31 koska se sano et jos se saa 9 vuotta vankeutta, se on 40 ku se pääsee pois. Ei siit ku ne karkas oo voinu mennä kahta vuotta :DD

SalQt jatQ <3Maanantai 14.01.2008 21:29