Mä osaan istuu hiljaa ja aloillaan,
Seurata muiden hälinää
Nurkkapöydän takaa.
Voin olla niinkuin muutkin on
tavallinen ja täysin tuntematon.
Oon hyvää seuraa, mä rikon sen jään
mut peilistä mä pelkän naamion nään
Ei ne huomaa, vaikka tuijottaa
Ei ne mitään musta irti saa.
Joskus mä lennän kauemmaksi,
lähemmäks aurinkoo
Joskus en jaksa, suljen silmät
ja leikin ettei mua ees oo.
Ei kummankaan elämään,
toinen voi puuttua mitenkään
Jos se on päivänselvää,
miks susta unia vielä nään?