IRC-Galleria

Pauliina on..Torstai 16.11.2006 16:54

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 9 tulosta.
Näin sinä ja muut saatte tietää sinusta jotain mitä ette ole vielä tiennyt.

1. Pauliina on tämän kevään ylioppilastodistuksellaan yksi niistä harvoista, jotka pääsevät aloittamaan opiskelut suoraan lukiosta.

2. Pauliina Lerche on monipuolinen muusikko, erikoisalanaan karjalainen perinne.

3. Pauliina on kokenut opiskelun ja äitiyden yhdistämisen suhteellisen helpoksi.

4. Pauliina on vienyt aivan uusiin sfääreihin. Esikuvan lailla hän on luonut Suomeen tikkusoiton uuden koulukunnan; viime vuonna kanteleensoiton valtakunnallisissa kilpailuissa Jyväskylässä tikkusoitto oli suuri hitti. :D

5. Pauliina on äänittänyt luontoäänet Suuri Liianmies-saarella Rääkkylässä.

6. Pauliina on minkä tahansa porukan sydän.

7. Pauliina on ajautunut positiiviseen baarikierteeseen. (tämä totta!!) :)

8. Pauliina on jo sen verran vanha, että se on jo tosi rauhallinen, se ei tykkää melusta ja melskeestä, mieluiten se vain nukkuisi ja söisi. (hihi, totta tämäkin!!)

9. Pauliina on Ala-Könni-opiston kasvatti ja musiikin maisteri Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta, pääsoittimenaan kanteleet.

Sellainen on Pauliina, minkäslainen on:
-Emmis77
-[rasmusnalle]

[Ei aihetta]Perjantai 10.11.2006 01:00

10 tänään tekemääni asiaa:

1. vein Idan hoitoon
2. menin duuniin
3. join kahvia
4. poltin tupakkaa
5. söin viilin
6. soitin kummallekin mummilleni
7. kirjotin sähköpostia eerolle
8. kävin kaupassa
9. luin Idalle kirjan
10. kävin suihkussa

9 huomenna tekemääni asiaa:

1. herään
2. syön Idan kanssa aamiaista
3. vien Idan mummille
4. meen pankkiin
5. ostan talon
6. meen kampaajalle
7. käyn kaupassa
8. haen Idan mummilta
9. teen ruokaa

8 uusinta tekstiviestiäni:

1. Joo, laita vaan postiin ja tilinumero mihin rahat, onko sulla osoite?
2. Luojan kiitos! Nyt voi taas hengittää vapaasti. Saunaan ja hyvää ruokaa ja viiniä ja huomenna partyihin. Love you!
3. Jesus Christ! Jätä auto siihen, ota taksi ja maksata miehelläsi tai mulla. Nyt hirvittää! Ilmoitathan kun olet turvallisesti perillä!
4. Home sweet home! Kiitokset itsellesi ja heti Manseen jatkamaan!
5. Ikävä todella tulee, mut ei se tähän jää, vai mitä... aja varovasti!
6. Kik kik... tää on enne siitä että sunnuntai onkin hyvä lähtöpäivä :) *Saturdaynight fever*
7. Jee! Kuulin, että routa porsaan kotiin ajoi!!! Tervetuloa vaan, tuu vaikka heti, kun täällä on ollutkin ihan tylsää! :)
8. Terveiset sarvikuonojen maasta!

7:n uusimman sähköpostiviestini lähettäjät:

1. Päivi
2. Hanna
3. Andiamo Club :D
4. Omenahotelli
5. appiukko
6. Eero
7. Juppe

6 tänään kuulemaani lausetta:

1. Saisinko mä jouluksi yhden pienen kortin, sellaisen missä lukee VISA!? :D
2. Mukavaa viikonloppua!
3. Tuli kakka!
4. Idan äiti tuli kotiin!
5. Sehän oli enemmän ku viis kenkää!
6. Hyvää yötä!

5 asiaa, jotka aion tehdä kesälomalla:

1. mökkeillä Parkanossa
2. käydä Tuskassa
3. käydä jossain huvipuistossa tai Muumimaailmassa tms.
4. hengailla Idan kaa uudella takapihalla :)
5. olla kännissä ku ellun kana

4 hyvää muusikkoa:

1. Peter Steele
2. Hietalan Marco
3. Mozart
4. Fernando Ribeiro

3 hyvää ystävääni:

1. Hanna
2. Eero
3. Markku

2 luonteenpiirrettäni, jotka minua lähimmälle ihmiselle tulee ensimmäisenä mieleen:
-piti kysyy kaverilta mesessä :>

1. hauska
2. sosiaalinen

biisi, jota nyt kuuntelen:
Panteran Walk ja Sepulturan Dead embryonic cells on soinu päässä pitkin päivää. Ne soi vain päässä, muuten on hiljaista.

Hyvää yötä!



[Ei aihetta]Torstai 09.11.2006 13:01

Listaa 10 artistia/yhtyettä josta pidät (Tee tämä ennen kysymysten lukemista):

1. Moonspell
2. My Dying Bride
3. Amorphis
4. Children of Bodom
5. Cradle of Filth
6. Theatre of Tragedy
7. Scissor Sisters :)
8. In Flames
9. Dark Tranquillity
10. Swallow the sun


Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 6?
- Saattoi olla Cassandra, se tuli ainakin ensimmäisenä mieleen.

Mikä on lempialbumisi numerolta 8?
- Reroute to remain tai Clayman

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 5 on laulanut?
- Her ghost in the fog, parhain ja kaunein veisu ever <3

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 1 livenä?
- 2 kertaa

Mikä on lempikappaleesi numerolta 7?
- I don't feel like dancin' :)

Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 10?
- Ko. bändin keikka Tuskassa kesällä 2006, loistava keikka ja hyvä fiilis :)

Onko numerolla 3 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
- Eipä taida

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 2 on laulanut?
- Two winters only
"What is it you hope for, even though you are dying?
And even though life is closing your tiny eyes
Why did I leave them all?
I should be with them to die in the same place
The pain I think, should go on forever. For always
But no. Not mine. Not now. My life now begins..."


Mikä on lempikappaleesi numerolta 9?
- Havenilta ja Projectorilta melkein kaikki :)

Kuinka löysit numeron 3 ensimmäistä kertaa?
- en kyllä muista

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 1?
- oliskohan ollut Opium, tai se ainakin räjäytti tajunnan ja sai ikirakastumaan itseensä :)

Mikä on lempikappaleesi numerolta 4?
- oijoi, liian monta hyvää! Towards dead end, Silent night Bodom night, Needled 24/7, Children of decadence... kaikkihan ne on hyviä :)

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 9 livenä?
- 2 kertaa

Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 2?
- nuoruusvuosien goottirakkaus <3

Onko numerolla 8 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
- eipä oikestaan

Mikä on lempialbumisi numerolta 5?
- Midian

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 3 on laulanut?
- Black winter day
"This is how the lucky feel
How the blessed think
Like daybreak in spring
The sun on a spring morning

Like the flat brink of a cloud
Like a dark night in autumn

But how do I feel
In my gloomy depths?

A black winter day
No, darker than that
Gloomier than an autumn night"


Mikä on lempikappaleesi numerolta 6?
- Cassandra

joku haasteTorstai 26.10.2006 13:57

Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa.

1. Kosteusvoide. Ilman sitä ihoni olisi kuiva kuin korppu.
2. Huulirasva. Siihen on olemassa riippuvuus.
3. Kahvinkeitin. Aamu ei valkene ilman kahvia.
4. Tietokone. Sillä on helppo pitää yhteyttä kaikkiin kaukaisiinkin tärkeisiin. <3
5. Kalenteri. En osaisi toimia ilman sitä. Se kertoo minne ja koska pitää mennä.

Huastelen:
[rasmusnalle]
[Lotta]
mary-jane
Emmis77
uus hiusväri on päässä ja tänään meen amorphiksen keikalle. veljen vauva oli täällä tuhisemassa, vähänkö on ihana. en tiiä että meniskö peseen värin pois.

kakkaa.Lauantai 08.07.2006 15:29

Onpa ihan tyhmää kaikki. Paitsi että on ihana kesä ja siks ehkä juonkin tänään kylmää omppubreezeriä aika paljon. <3

Tuska 2006Maanantai 03.07.2006 15:25

Oli ja meni. Kummallista, mutta mukavaa. Kerään itseni palaset ja lähden takaisin lakeuksille. Ostin Idalle hienon paidan. Laitan kuvan joskus. Ostin itsellenikin paidan. Siitä näkyy tissit läpi. Tuska. Moi.

[Ei aihetta]Torstai 29.06.2006 15:00

Kirjoita seitsemän kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka hän on ? Kysy lopuksi oraakkelilta mitä mieltä hän on sinusta. Haasta Ystäviäsi.

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

-Fatou=Justiina

-mary-jane=tosimies ei välitä :D

-nikke=minä olen maija poppanen ja sinä olet mehiläinen

-Lotta=se josta sitä viimeksi uskoisit :D

-pekka=en minä nyt sentään niin viisas ole että sen tietäisin.

-Ida=Toivottavasti en joudu tästä tilille... mutta minusta kyseessä on Jone Nikula. :DDD

-Simo=se isorintainen tyttö takarivistä vasemmalla. :DD

-minusta oraakkeli oli tätä mieltä: Sinä olet hymy minun huulillani. :)

Pakko haastaa aina mary-jane!
Myöskin: [Lotta] ja nikke :>
1. Nimesi?
- Tiia Pauliina.

2. Synttärit?
- 23.10.

3. Seurusteletko?
- Joo hei joo!

4. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
- Rivarikolmiossa avorutaleeni Niken kanssa ja tyttäremme Idan kanssa.

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
- Sileän.

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
- Juusto! Paitsi jos tekee lämppäreitä, sit ehdottomasti toisinpäin!

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
- Ei kyl.

8. Olet tilaamassa fantasia pizzan, mitkä ovat täytteet?
- Kaikkee FANTSUU! No kinkku, salami, paprika, valkosipuli... jotain semmosta.

9. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
- LAIHIAN HERKKU GRILLI kokolihahamppari koskenlaskijajuustolla NAM!

10. Mikä on lempi ruokakauppasi?
- Oli ennen Itiksen citymarket, mutta pidentyneen välimatkan vuoksi ehkäpä tällä hetkellä Laihian S-market. :)

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
- meidän cisacireellä Audilla ja Emmaljungan rattailla ;)

12. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin)
- Levyt on vielä muuton jäljiltä laatikoissa. Mutta varmaan se olis joku Amorphiksen plätty tai vastaava a:lla alkava, kun ne aakkosjärjestyksessä pitää olla! :)

13. Kumman valitset tv vai tietokone?
- tietokone, telkusta tulloopi pelekkää paskoo.

14. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
- Silmät, olemus, kokonaisuus.

15. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
- tänään ollaan menossa asuntonäyttelyyn, että kämppä varmaankin sit!

16. Lenkkarit vai tennarit?
- tennarit

17. Onko sinulla lävistyksiä?
- silmäkulmassa (ja korvissa)

18. Jos vastasit kyllä, missä?
- nii!

19. Entä onko tatuointeja?
- ei oo.

20. Jos vastasit kyllä, missä?
-suolessa.

21. Ruutu vai raita?
- Raita!

22. Omistatko mp3 soittimen?
- en, mut nikel on, eli se on melkein mun.

23. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
- viime aikoina aika vähän, kun ei himassa vielä netti pelitä. eikä oo muutenkaan hirveesti aikaa moiseen.

24. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
- koko ajan astmaa, mikä on ihan tyhmää.

25. Kuinka nopea nettisi on?
- lännen nopein!

26. Pelaatko koneella?
- Enpä juuri. Joskus tetristä, paitsi että tyhmis nikke poisti sen mun koneelta, se gay!

27. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
- Joku wellan lakka tais olla se, mitä viimeks ostin.

28. Kun katsot peiliin, mitä näet?
- katoin ja sieltä kurkkas 2 ruskeeta silmää. ei persesilmiä.

29. Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
- en.

30. Jos kuuntelet, mitä?
- pyllykakkaa.

31. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
- no ei kyllä juuri mikään, emmää tanssi! no Juanesin se joku lattariralli saa kyllä vähä lanteet keikkumaan. ;) mutta hevitukan saa moshaamaan monikin veisu! :)

32. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
- Def Leppardin Love bites. Se vaan on niin herkkis!

33. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
- kaikki mitä Ida laulaa :)

34. Iltaseksi vai aamuseksi?
- Molempi parempi!

36. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
- Sänky, kiitti.

37. Onko sinulla paljon ystäviä?
- Monta ihanaa tärkeää! <3

38. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
- on kyllä.

39. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
- On se ihan söpö mut EN.

40. Entä pikku G:tä?
- hyeeee uidu.

41. Spice girlsiä?
- yök, en!

42. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
- Vigglando Blortensen!

43. 50 Cent vai Eminem?
- ei.

44. Kotiteollisuus vai Mokoma?
- Mokoma.

45. Stamina vai ajattara?
- Ajattara.

46. Linkin park vai limp bizkit?
- EI.

47. Ronaldo vai Becham?
- panisin.

48. Laveerre vai Steen Christensen?
- kmöök.

49. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
- samaa kakkaa. :)

50. Simpsonit vai futurama?
- simpparit

51. Popeda vai Klamydia?
- no ei.

52. W.A.S.P. vai Pink floyd?
- wasp!

53. Good charlotte vai Private line?
- private line kai.

54. Sytkä vai tulitikut?
- riippuu tilanteesta. stendari röökiin mut stidit kynttilään!

55. Pantera vai Children of bodom?
- Ei tollasta voi kysyä! Molemmat rokkaa tonnilla! \,,/

56. Tympiikö sinua nämä kysymykset?
- aika paljon.

57. Osaatko tehdä ruokaa?
- Joo, cato!

58. (MISTÄ LEFFASTA?) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
- LumiCCi

59. ..... Uu, kovis vai?
- fakjuu

60. ..... Mun tuulihatut!
- tein kerran, oli hyviä, moi.

61. ..... Sä mokasit mun kuviot!
- no enks mä aina?

62. .... Pumba ootsä sekasi!? Toiha o jellona, sehän syö meikäläisiä!
- Leijonakunkku!

63. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
- ei tällä hetkellä kai mitkään, ellei se fucking Hymy tuu vielä, minkä faija tilas meille! Joskus on tullu Aku Ankka ja järkky Seiskakin joskus!

64. Kynsilakkaa, vai ei?
- varpaankynsissä on.

66. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
- kauniit pojat on kauniita :) joillekin pojille se sopii!

67. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
- oon kyllä heikkona pitkätukkiin, mutta ei se miehisyyden mitta sentään ole.

68. Paras lastenohjelma?
- Barbababa! Ida tykkää Vili Vilperistä ja Puuha Petestä :)

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi.
- ikivanhan rallin Summer of 69! Mitäs muutakaan!!!

70. Mitä sinulla on nyt päällä?
- mustat caprit, musta toppi ja musta verkkotoppi.

71. Katso lukujärjestystäsi keskiviikko päivä, kolmas tunti, mitä ainetta silloin on?
- herskaa tai koksuu.

72. Menetkö kesällä ulkomaille?
- En taida tänä kesänä mennä, vaikka kivaahan se olis!

73. Onko ruotsi puhevika?
- ei tokikaan. se on kieli, mitä käytän välillä töissänikin. :)

74. Onko seksi harrastuksista paras?
- onko se harrastus? oli tai ei, niin ei se kyl pakosti paras oo!

75. Panisitko?
- eestä vai takaa?

76. Jeesus tulee, otatko kopin?
- Ei se tuu.

77. Miksi banaaneissa on naruja?
- siks että ne saa vedettyä pois pyllystä.

78. kuulakärkikynä vai lyijykynä?
- kuulakärki!

79. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
- ai ku tylsä, oikkuveljen viesti missä luki niiden osoite.

80. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- en mä mitenkään vakavissani, mut voishan se kivaa olla hetken kokeilla miltä tuntuis ku ois pippeli.

81. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
- tuskin.

82. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
- meni just, oltiin mökillä. saunoin, uin, söin ja join. ja kaikkee. :)

83. Entä vapun?
- Siihen on niin pitkä. Tuskin mitenkään erityisemmin. Ehkä töissä, ehkä en. Ehkä olen naimisissa, ehkä en. Ehkä join, ehkä en. Niin siis vappu? Ihan sama.

84. Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
- pissapäitä, jotka purkavat omia ongelmiaan ehkä tuhoisinkin seurauksin. tarttevat itse apua.

85. Onko sinua koulukiusattu?
- ei pahemmin.

86. Oletko sinä koulukiusannut?
- En pahemmin.

87. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
-vasuri.

88. Missä olit viimeksi bilettämässä?
- mökillä oli kunnon juhannusmökkibileet! seuraavaks heilun Tuska-festareilla!

89. Lempi drinkkisi?
- punkku, Leijona bitter lemonilla

90. Mitä mieltä olet viiltelystä?
- mieluumin pystyviiltoja, kuin vaakaan! :D

91. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
- En tosissani.

92. Mitä teit viime synttäreilläsi?
- En kyllä yhtäkkiseltään muista.

95. Mikä kappale sinulla nyt soi?
- ei soi.

96. Lähteekö nuha nussimalla?
- eipä taida.

97. Roikkuvat korvikset vai napit?
- riippuu vähän.

98. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- onhan niissäkin puolensa. pidemmän päälle ehkä liian kuluttavia.

99. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- toki.

100. Entä nuoremman?
- parhaillaan :)

101. Mielestäsi kauniita nimiä?
- Ida tietenkin! minusta edesmenneen isomummoni nimi Sanni Serafia oli kaunis, saattaisin antaa sen nimen, jos vielä saan joskus tytön! :)

102. Paras lukemasi kirja?
- Da Vinci koodi.

103. Mitä tällä hetkellä odotat?
- ens viikonlopun Tuskaa!

104. Entä ketä odotat?
- miestä töistä.

105. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
- montakin, niitä ei vaan muut näe.

107. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
- kesäksi. no kai ne ois loppiaiseen mennes hyvä sieltä repii.

108. Bacardi vai Smirnoff?
- molemmat kelpaa!

109. Juotko? Kuinka usein?
- Joka päivä paljon vettä! Alkomahoolia aina toisinaan!

110. Poltatko?
- humalassa ja joskus töissä :)

111. jos poltat, mitä merkkiä?
- sininen L&M

112. Aiotko lopettaa polttamisen?
- en tiedä. ei se oo ongelma mulle, poltan niin harvoin.

114. Cocis vai pepsi?
- pepsi max!

115. Mikä on toinen nimesi?
- Pauliina.

116. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
- Pätkis ja Lion.

117. Montako kelloa huoneessasi on?
- Tällä hetkellä on kännykässä ainoa.

118. Millainen talvitakki sinulla on?
- musta villakangastakki.

119. Entä millaiset tumput?
- monet löytyy, mustia suurin osa.

120. Nukutko sukat jalassa?
- ei sukat jalassa voi nukkua!

121. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
- no kyl.

122. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
- olen.

123. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
- elisa.

124. Juna vai bussi?
- Juna.

125. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
- Ü

126. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
- Joo, monestikin kai.

127. Mitä olet lavalla tehnyt?
- soittanut, laulanut, näytellyt, haastatellut.

128. Mikä sinusta tulee isona?
- ruma mumma.

129. Haluatko lapsia?
- yks löytyy, toista vois ehkä harkita joskus, jos luonto suo.

130. Minkä pituinen olet?
- 165cm.

131. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
- osasin ainakin ennen, en oo aikoihin kokeillut.

132. Entä kuperkeikan?
- toki!

133. Onko sinulla tällähetkellä karkkia?
- ei ku nikke söi ne.

140. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
- pilu.

141. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
- jotain kinkkisafkaa ja joskus pizzaa.

144. Tykkäätkö maksamakkarasta?
- yök!

145. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
- tietenki mary-jane!!11!

146. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
- nikke sanoi että näytän söpöltä kun mulla oli saparot päässä :)

147. Freeman vai Badding?
- Badding

149. Kyllästyttääkö jo tämän täyttäminen?
- todella.

150. Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun vieressä)
- Niksun. Aamulla tuli Ida keskelle, mutta sillon ei enää nukuttu. :)

151. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
- toivottavasti. vaikeaa varmaan on.

152. Mitä mieltä olet partiosta?
- olenkohan mä siitä mitään mieltä?

153. Mitä olet sanonut viimeksi?
- mummille varmaan jotain et "tullaan hakeen Ida sit kun Nikolai pääsee töistä, heippa!" ellen sit oo huomaamattani tässä jutellut itekseni, niinku varmaan oonkin.

155. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
- olen kyllä.

156. Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
- mielellään.

157. Sano vielä viimeiset sanat.
- käpöyyy käpöyyyy!

158. Niin ja terveiset!!
- terkkuja kaikille joilla on käpy pyllyssä!

159. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
- Idalle tänään :)

160. Mitä pidit tästä kyselystä?
- liian pitkä. aika tylsä.

161. Noniin päästän sut ny meneen, ja tähän vielä ketkä haastat:
mary-jane (ei tartte vastata!) :D
[rasmusnalle]

Tänään, Vantaalla.Torstai 08.06.2006 15:41

1.Missä huoneessa olet nyt?
-Miian makuuhuoneessa :)

2.Mitä löydät näyttösi päältä?
-ei näy mitään, tää on läppäri ja Miia on pitäny siistinä, ei näy ees pölyä.

3.Montako kertaa olet tänään aivastanut?
-ehkä sata ja risat, hirvee siitepölynuhis ja flunssaakin vähän puskee!

4.Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
-hmm.. en muista. Oliskohan ollut se kun nilkkani nyjäytin muutama vuosi sitten niin huolella, että yhä vaan on kipeä. Lasketaanko synnytys? :)

5.Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
-eilen Juhan kanssa karattiin muilta ent. duunikavereilta baarissa juttelemaan ja henuttelemaan moneen otteeseen. Eli Juhan kanssa varmaankin sit. :) <3

6.Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
-kuulin eilen olevani(?)

7.Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
-varpaankynsissä on verenpunaista lakkaa, kesävarpaat!

8.Mikä soittoääni kännykässäsi on?
-joku tooosi melooodinen luurin omasta valikosta.

9.Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
-Kuunneltiin mummon kaa eilen autossa Idan sydänääniä raskausajalta, poltettiin niitä aikoinaan cd:lle. :) In Flames tais soida sen jälkeen, mut mummo ei digannu... ;)

10.Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu ?
-no just eilen joku entisistä duunikavereista todisti, miten näytän joltain julkulta, mutta ehämmäääää enää muista kuka se oli! varmaan joku bill cosby.

11.Mistä näit unta viimeksi(siis niin että muistat)?
-Nikke kikke böö oli mun unessa viime yönä. En oikein muista mitä se siinä teki, piereskeli varmaan.

12.Onko sinulla sisaruksia?
-maailman paras pikkuveli Simo! <3

13.Käytätkö nukkuessasi sukkia?
-en thoudellakaan, ei sukat jalassa voi nukkua!

14.Minkävärinen päiväpeittosi on?
-sininen, missä on mustia kuvioita, semmonen intiahenkinen kangas.

15.Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
-Äitienpäivänä nikeltä ja Idalta :)

16.Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
-laulamisen ehkä. oishan se kiva osata vaikka lentääkin :)

18.Omistatko web-kameraa?
-en

19.Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
-Da Vinci koodi

20.Oliko hyvä?
-oli, kirja oli vielä parempi.

21. Mitä deodoranttia käytät?
-Dermosilin E-vitamiini tai Palmoliven Aloe Vera.

22.Paras juoma?
-vesi, pepsi max, punaviini, päärynäsiideri, Irish coffee

23.Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
-tavalliset tummansini-hopeat

24.Asutko miten? (yksin,perheen kanssa, omakotitalossa, rivitalossa)
-rakkaan perheeni (Ida&nikke) kanssa rivitalossa.

25.Mitä ajattelet juuri nyt?
-että pitäs suihkuun mennä, ja tulevaa iltaakin ajattelen vähän. :)

26.Kenen kanssa viimeksi puhuit?
-Simon

27.Mihin meni viimeksi hermot?
-eilen laukkujen roudaamiseen ympäri Helsinkiä ja Vantaata

28.Mitä löytyy sänkysi alta?
-no tällä hetkellä majailen tääl Miialla Korsossa ja sängyn alla menee pai johtoa. Kotona sängyn alla on usein Idan leluja. :)

29.Milloin viimeksi imuroit?
-viime viikolla

30.Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
-ent. työkaverit eilen monta kertaa :)

31.TV-kanava jota katsot eniten?
-katson tosi vähän telkkaria, mutta oliskohan se sit kolmonen.

32.Tavallinen vai valkosuklaa?
-tavallinen

33.Tykkäätkö juustoista?
-joo, mut en homejuustoista, yöööök!

34.Milloin viimeksi nolostuit?
-eilen menin hetkeksi sanattomaksi ja saatoin punastuakin, kun entinen työkaveri-mies ylisti mun kauneutta ja etenkin kauniita silmiä. Tais olla jurrissa! :D

35.Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
-tuli mieleen ensimmäisenä mun entinen auto, valkonen FAC-mersu <3

36.Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
-Espanja ja Kreikka taitaa ne kaukaisimmat olla.

37.Onnenlukusi?
-3,6,36. Etenkin se 6. :)

38.Kysymys kadoksissa.
-niin minäkin.

39.Omistatko kolmannen nimen?
-en

40.Mikä se on? Jos et omista kolmatta niemä niin mikä on toinen nimesi?
-Pauliina. Tiia Pauliina olen mä, hauska tutustua. Moi.

41.Kulta vai hopea?
-hopea tai valkokulta.

42.Juotko paljon vettä?
-aika paljon juu

43.Monelta heräsit tänään?
-ekan kerran joskus 7 jälkeen ja sit jatkoin unta ylhäisessä ja harvinaisessa yksinäisyydessä vielä jonnekin 9.30 asti.

44.Kesän paras grilliherkku?
-grillatut maissintähkät!! <3 onhan se magorssikin muutaman kerran kesässä ihan hyvää!

45.Omistatko mp3-soittimen?
-nikke omistaa, lasketaanks se?

46.Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
-en käy :)

47.Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
-apinan!

48.Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
-joskus joo.

49.Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
-monesti työn puolesta, joskus muutoinkin.

50.Katsotko tosi-tv ohjelmia?
-en tod!