IRC-Galleria

Pitäs kai ryhdistäytyy,
liian paljon yksin nähny.
On toivoo viel, mut en oo
liikaa yrittäny.
Aika kuluu, jättäen alleen
kaiken,
kun jokainen vuos lisää
kaikkee muut kun juhlan
aihe.
Ja kalenteri tyhjenee
yht'äkkii,
en kuule muiden neuvoi, en
kuuntele sydäntäni.
Pidän pääni, mut en tiedä
onko sekoomas se,
mä piiloudun päiviks
himaan, täältä eroon
kaikest.
Oon täs nyt, vaik pyysin
enemmän,
saan lohtua kuuntelemal
rytmii veressä.
Jotenki snaijjasin et
onneen tarvitaan jotain
muuta,
kun itsesäälissä rypeminen
pohjamudas.
On kai turhaa ja aikasta
panikoida,
mut jos en kohta liiku mul
on hyvin vähän valintoja.
Odotan parempia päiviä, ja
mä toivon et niil on
jotain väliä.

Ja sen aikaan saa maisema
kai, ehdi ei lakaisemaan
syksyn lehtii.
Valtaosa huolehtii
itsestään vain, antaa
toisen puutarhan kuolla
ja oman kukkii. Ei auta
muut kun vaihtaa maisemaa
kai, karkuun huonoja
uutisii uusii. Valtaosa
huolehtii itsestään vain,
antaa toisen puutarhan
kuolla ja oman kukkii.

Kaikki on ohikiitävää,
pysytsä ajan juoksussa.
Niil on sulle monen
valheen seassa pala
totuutta.
Ne tuo väritki sun
mustavalkomaailmaan,
ja pikku hiljaa se selkeä
kuva karkaa raameista.
Tähän me päädyttiin, tätä
oon epäillytkin.
Lopulta tullaan kohtaamaan
se, mitä peräännyttiin.
Ei mikään ihme, et
etäännyttiin.
Mä koitan kaavamaisest
arjesta päästä elämään
epärytmis. Turhautunut
mies on valmis
äärimmäisiin tekoihin,
kallonkutistaja pystyy
nopeuttamaan sun
sekoomist.
Aika kuuluu, mut maisema
pysyy samana, ja jotain
ois tehtävä,
liian moni tyytyy
rajaansa. Nyky aikana on
arvokasta olla ns.
kunnonkansalainen, mulle
pelkkä varjo massaan.
Siis mitä sä teet sun
ajallas, jotain on
tehtävä, liian moni tyytyy
rajaansa.

Jos ei oo vaikeeta
tunnistaa, siks koitan
repii iloo näin
päivin joka ikisest
sekunnista. Vältellä
taakkoja omatunnolla,
huomannu kuormat kuluttaa
ihmistä kunnolla.
Uupumuksesta jääny juttuja
jäihin, välil on hetkii et
tää kaikki
kolisee akilleen
kantapäihin. Ja niin sit
ajelehtii,
minne vaan veri vetää.
Elämä heittelee, sanoin
sitä kai selitetään.
Muutoksiin vaikeeta
tottua, mut mä meen
eteenpäin,
ei helppoo saada näit
siipii katkottua.
Ei muist oo sanelemaan,
muuta kun mitä mä teen.
Tähän asti jääny vaan mun
omat kokemukset käteen.
Ja siin sit pitäs selvitä
päivist ja dilemmoista,
elävän ulos kaupungin
ilmapiiristä ja valoista.
Pahimmat iskut tulee puun
takaa,
sääli jos tiedos ei oo sil
hetkellä ei määränpäät ei
suuntaakaan.