IRC-Galleria

"Vaellan valossa vailla määränpäätä, mieleni risteilee kun en halua ajatella mitään, vaan päädynkin ajattelemaan kaikkea.
Mietin vanhoja virheitäni, kun en välitä tulevasta, mietin sinua kun kärsit niistä.
Tunnen itseni hulluksi, kun jokainen vastaantulija alkaa muistuttaa sinua kauempaa ja oksat näyttävät ihmisiltä.
’Nyt olet tuolla’, ajattelen kolmesti minuutissa.
En tunne palelevia sormia tai rakkoa kantapäässä, en tunne muuta kuin janon ja tyhjyyden.
Välillä pysähdyn kuin saadakseni voimaa, ja sitä minä todella tarvitsen etten itkisi.
Roikun sillankaiteella.
Sotken housuni ja heittelen pölyisiä pikkukiviä veteen kohti vaahdonkappaleita, en osu kertaakaan.
Vesi on mustaa kuin yö, johon haluaisin sukeltaa, sukeltaa pitkään ja syvälle viilentävään veteen niin ehkä voisin tuntea rakon kantapäässäni ja sukat rullalla nilkoissani.
Niin, jotta minä voisin tuntea uudelleen.
Aistia jälleen.
Rakastaa taas.
Mutta tyhjyyttä en voi rakastaa, ei kukaan voi.
Se syövyttää sydämen ja tekee sen hiljaiseksi.
Yhtä hiljaiseksi kuin se on itse, eikä tyhjyydessä ole mitään ääniä.
Eikö olisi helpompaa vain luhistua tähän, lakata hengittämästä ja kuolla pois.
Niin minut voitaisiin polttohaudata ja sirotella tuhka merituuleen.
Tuuli korvissani en ajattelisi mitään ja kaikki olisi ohi.
Voisin rakastaa.
Rakastaisin aaltoja, lokkeja ja sinistä.
Tietäisin olemattoman ja kokisin mahdottoman.
Antaisin kaiken anteeksi ja unohtaisin joskus sadan vuoden päästä.
Ja rakastaisin silti sinua."