Kukaan ei koskaan sanonut, että rakkaus olisi helppoa. Kukaan ei luvannut,
että kun olet päässyt ihastumisen vaarallisilta vesiltä rakkauden ulapalle
kaiken olevan hienosti. Kun oikeasti rakastat toista ihmistä, olet sokea
kaikelle ja kaikille paitsi sille toiselle, joka on valitettavasti ihan yhtä
sokko tilanteille, joista pitäisi selvitä järjellä eikä sydämellä.
Kaksipiippuinen juttu; mitä enemmän sinulla on, sitä enemmän sinulla on myös
menetettävää. Menetyksen pelko ajaa järkevimmänkin ihmisen polvilleen
rakkauden edessä, olet valmis antamaan anteeksi mitä vain, tekemään mitä
tahansa pitääksesi rakkautesi kohteen itselläsi. Varsinkin jos suhteen eteen
on joutunut todella taistelemaan, sen äkillinen loppuminen
kirvelee sata kertaa kovempaa.
On kuin olisit rakentanut hulppeaa hiekkalinnaa koko kuuman päivän
paahtavassa auringossa tauotta, ja saadessasi sen valmiiksi olet siitä niin
ylpeä, ettet voisi kuvitellakkaan miltä tuntuisi jos se särkyisi jostain
syystä. Muutut yltiöoptimistiseksi tilanteessa jossa realisti tietäisi, että
seuraavana aamuna linna ei ehkä ole enää paikoillaan. Uskot rakentaneesi sen
tarpeeksi kauas rannalle, veden ulottumattomiin. Kun se linna on aamulla huuhtoutunut
mereen kuin itsestään, olet tyrmistynyt. Miten tässä saattoi käydä näin.
Pahimmassa tapauksessa ihminen ei viisastu vahingosta, vaan luottaa siihen
mystiseen myyttiin, että ehkä seuraavalla kerralla kaikki olisi paremmin,
ettei sitä enää tekisi samoja virheitä kuin aikaisemmin. Ehkäpä tällä
kertaa kaikki aikaisemmat ongelmat ovat tehneet siteistä vahvempia, linnasta
jämäkämmän. Joskus se meneekin niin, Siteet vahvistuu entisestään.
Aika kultaa muistot. Kun olet päässyt ensimmäisen vastoinkäymisen yli, ja
kaikki vanha katkeruus on käsitelty ja puitu pois, alat kertailla hyviä hetkiä joita välillänne oli. Mietit:
"Miksi hän nyt antaisi signaaleja jos ei ole valmis yrittämään uudestan
paremmalla tuloksella?" ja "Miksi hän tekisi minulle niin taas, miksi
toistaisin virheeni, enhän minä tyhmä ole?" Mutta totuus on, että kun on
rakastunut, OIKEASTI rakastunut, sitä tulee vähän tyhmäksi, eikä muista,
että hyvien ja pahojen hetkien vaakakupissa edes 40-60 suhde ei ole
suotavaa. Rakkaus on sokeaa.. Totta.
Ihmiset jotka seuraavat näitä uusiutuvia näytelmiä sivusta näkevät
kokonaisuuden, mutta onnellisena ystävänsä onnellisuudesta he sokeutuvat
samalla tavalla, ja uskottelevat yhtälailla itselleen, että ehkäpä tällä
kertaa kaikki onnistuu. Kun on itse ollut toistelemassa masentavaa ja
kulunutta fraasia "kyllä kaikki järjestyy" alkaa itsekin uskomaan siihen.
Jos kaksi ihmistä näkee näin paljon vaivaa tehdäkseen suhteestaan
elinkelpoisen, niin eivätkö he muka ansaitse silloin onnistumista?
Loppujen lopuksi asia on niin, että vaikka tekisit itse kuinka paljon töitä
suhteen eteen, ja vaikka olisit täysin valmis antamaan sydämesi jollekulle,
olemaan avoin kaikelle mitä hänellä on annettavaa ja uskomaan elämäsi hänen
käsiinsä, onnistuminen ei aina riipu sinusta.
On turhauttavaa ajatella että jokaiselle on jossain se yksi ainoa oikea.
Maailmassa on kuusi miljardia ihmistä ja vain yksi ainoako?! Kamalaa. Siksi
onkin helpottavaa uskoa, että se nimenomainen henkilö olikin koko ajan
nenäsi edessä. Ehkäpä jokaiselle on varattu monta
tärkeää virstapylvästä elämän varrelle, ehkä nämä kokemukset on tarkoitettu
vahvistamaan meitä, näyttämään meille, että sinä selviät oli ongelma kuinka
suloisenkatkera tahansa. Ihminen oppii virheistään ja tietää paremmin
seuraavalla kerralla kun houkutuksen silmäripset räpsyvät edessäsi. Silloin
pitää luottaa itseensä, arvostaa itseään ja olla oma itsensä, koska sinä
itse olet tärkein ihminen elämässäsi, ei kukaan muu.