IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
1.
Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin jaksatko pitää siitä
huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman
omistajaansa.

2.
Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki eivät
kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla allergisia niille.

3.
Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat.
Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta riippuen.
Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat on helpoin
hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.

4.
Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat.
Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään
ruokaa ja haukkumaan vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen
suomalainen perusmies. Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös
ulkonäölle asetettava vaatimuksia. Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät,
ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet.
Näyttelymiehen pitoon liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta
karkailla.
Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen
tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta.
Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon
liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5.
Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava selvää
mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät olevan
vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään
ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään
koulutukseen.

6.
Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7.
Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua
kiinnostavia seikkoja.

8.
Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten
omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9.
Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja
rokotettavaksi.

10.
Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa, jotta
se pysyy tyytyväisenä.

11.
Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa.
Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.

12.
Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten
sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta, kaikki miehet
eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen
ovat hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.

13.
Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan ymmärrä
puhettasi.

14.
Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa.
Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen.
Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.

15.
Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen kelpaavat
vain omistajalleen rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä
miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin

YLEN MIEHETTiistai 25.11.2008 01:12


Asuipa kerran nuori tyttö mummonsa kanssa maalla kaukana sivistyksestä. Tytön vanhemmat oli kuolleet jo hänen ollessa vauva. Mummo oli hoitanut häntä parhaansa mukaan jo 17 vuotta. Ainut yhteys ulkomaailmaan oli vanha mustavalkotelevisio, mutta siitäkin katsottiin vain Ylen aamuhartaudet ja iltauutiset. Nyt tyttö täytti 18-vuotta ja mummo päätti että hänen on aika lähteä maailmalle. Niinpä eräänä päivänä tyttö pakkasi matkalaukkunsa ja oli lähdössä äitinsä siskon luo Helsinkiin. Mummo varotteli kovasti miehistä (heihin ei saa luottaa) ja tähdensi varsinkin että kenenkään kyytiin ei saa mennä, vaan on odotettava linjuria ja sillä siisti.

Aikansa pysäkillä seisottuaan ajoi Ylen pakettiauto pysäkin ohi. Hetikohta ohitettuaan pysäkin se pysähtyi jarrut kirskuen ja peruutti tytön luo. Autossa oli miehiä, jotka olivat olleet pari kuukautta pitkin Lapin erämaita luontoa kuvaamassa. He tietysti alkoivat mairitella kaunista nuorta tyttöä kyytiin. Ensin tyttö pysyi tiukkana, mutta kun huomasi tutun Ylen merkin, ajatteli, etteivät nuo voi mitään pahoja ihmisiä olla, koska aamuhartauksiakin tekevät ja meni kyytiin.

Oitis auton lähdettyä liikkeelle alkoi yksi miehistä kinuta tyttöä auton takaosaan, missä he saisivat rauhassa jutella. Tyttö ei nähnyt siinä mitään väärää. Jonkun aikaa juteltuaan mies avasi housunsa vetoketjun ja kaivoi pystyssä sojottavan vehkeensä esiin ja kysyi: "Tiedätkö sinä, mikä tämä on?" Tyttö sanoi, ettei tiedä. Mies siihen uudestaan kysymään, että täytyyhän sinun tietää, mikä tämä on. No siihen tyttö sitten vastasi, että ehkä hän tietää. Sen jälkeen mies kysyi: "Tiedätkö mitä tällä tehdään?" ja tyttö vastasi, ettei tiedä. Johon mies taas totesi, että tottahan toki sinä tiedät, ja tyttö sitten taas myönsi, että ehkä tietää. Sitten mies kysyi tytöltä, että haluaisiko tyttö tehdä sitä sillä vehkeellä ja tyttö vastasi ei. Mies maanitteli aikansa ja totesi sitten jopa hiukan tylysti: "Kyllä mä tiedän, että sun tekee mieli. Näytä nyt vaan, mitä tällä tehdään." Silloin tyttö otti vehkeen käteensä, kumartui sitä kohti ja sanoi hiljaisella äänellä: "Terveisiä mummolle".

Liikkumalla kuntoon ;DMaanantai 18.08.2008 23:56


ALKUVERRYTTELYT

* Astiahippa: Vaimon/avovaimon/kämppiksen suututettuasi väistele ilmassa lenteleviä astioita. Astian osuttua hippavuoro siirtyy sinulle ja saat vastaavasti heittää vaimoasi/avovaimoasi/kämppistäsi astioilla. Varo kuitenkin samanaikaista hippana oloa.

* Perseet olalle: Kyllästyttyäsi astiahippaan kiskaise aimo annos alkomahoolia. Olo muuttuu välittömästi rennon letkeäksi. Alkuverryttelyt on nyt suoritettu.

KESTÄVYYSLAJIT

* Yöjuoksu: Etsi sopiva kanttura ja yritä päästä pukille. Varoitus: Vaatii sisua ja sinnikkyyttä.
* Kämpille konttaus: Perseet olalle -lajin huolellinen suorittaminen lisää vaikeusastetta. Suositellaan suoritettavan loppuillasta. Varo konttaamasta lemmikkieläinten ulosteisiin.

VOIMALAJIT

* Portsarin hinaus: Varasta ravitsemusliikkestä jokin esine, jolloin portsari kiinnittyy automaattisesti lahkeeseesi. Sinun tarvitsee vain raahautua eteenpäin, lihasmassan kasvu on taattu. Huomioi positiivinen vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen.
* Sammuneen kaverin raahaus: Kuljeta kaveriasi ympäriinsä. Vaihtelua lajiin saa käyttällä erilaisia apuvälineitä, esim. ostoskärryt, kottikärryt, pulkka jne.

KAMPPAILULAJIT

* Portsari-boxing: Vihjaile portsarille rumia tämän vaimosta / tyttöystävästä/äidistä. Portsari käynnistää harjoituksen välittömästi. Taistele nyrkein. Hammassuojat suositeltavat.
* Makkaratikkumiekkailu: Yritä löytää itsesi levyinen rako nuotion ympäriltä makkaratikun avulla. Varo kuitenkin tökkimästä vastakkaisen sukupuolen edustajia sillä Yöjuoksun vaikeusaste nousee muuten liian korkeaksi.
* Kaulinkendo: Kunnolla loppuun viedyn Astiahippa -harjoituksen jälkeen saatat päästä harjoittelemaan Kaulinkendoa vaimosi / avovaimosi / kämppiksesi kanssa.

YLEISURHEILU

* Syrjähypyt: Loikkaa vastakkaista(?) sukupuolta edustavan kantturan kanssa sänkyyn. Pumppaa. Lisätreeniä ja -vastustajia Kaulinkendoon saat tuomalla julki syrjähyppyjen suorituksen määrän ja laadun.
* Laatanheitto: Jollei harjoitus käynnisty itsestään, niin työnnä sormet kurkkuun. Tavoitteenasi voi olla joko heiton pituuden tai leveyden maksimointi. Varo kuitenkin kanssaihmisten vaatteita tai saatat joutua yhtäkkiä tekemään Portsari-boxingia vastaavaa harjoitusta.
* Poliisia pakoon -juoksu: Tähän harjoitukseen ei tarvitse erikseen hakeutua. Tikapuut yms. vastaavat esteet tuovat harjoitukseen näppärästi uusia ulottuvuuksia.

LOPPUVERRYTTELY

* Huoneen pysäytys: Kämpille päästyäsi asetu selinmakuulle. Jos olet vetänyt treenin kunnolla, huone alkaa pyöriä. Huoneen pysäyttäminen vaatii armotonta tahdonvoimaa. Harjoitus toimii myös intervallitreeninä, jos huone pääsee riistäytymään käsistä.
* Liskontappo: Monen päivän harjoittelun jälkeen alat nähdä liskoja. Voit tappaa liskoja joko käsin, veitsellä tai kirveellä.
« Uudemmat - Vanhemmat »