IRC-Galleria

joo, oon sit tosiaan lähdössä tänään mökille. ja siellä pitäis kai olla kauemmin ku yks pvä. miten mä selviin??? no joo, eiköhän se siitä, mut en kyl rupee oleilee siellä koko loppuviikkoa! jos perjantaina pääsis kotiin. eiköhän se onnistu, isä voi olla kohtuu kyllästynyt muhun siinä vaiheessa, koska nyt on sit pakko kysellä sitä rahallista kouluavustusta. jaiks!!! mut pakko mikä pakko! ja mä haluun mennä sinne kouluun kuitenkin, ja ilman isää ei onnistu.. no joo, mut eniten mua pelottaa siellä ne kärmekset. todnäk makoilen vaan koko ajan veneellä arskaa palvomassa (jos siis ilma sellainen), toivottavasti saisin nukkuukin siellä! sitä mul on ollu ikävä! no kerron kun palaan, kuinka maalaiselämä hurisi surisi!

siis ovatko loma ja unettomuus jotain kavereita, jotka eivät voi olla hetkeäkään erossa toisistaan? ihmetyttää kovasti, koska ei mun loma kuitenkaan ole edes alkanut vielä ihan kunnolla. no vitut siitä, valvotaan sit taas koko loma! ja kuka pirun tampio on keksinyt, et loman pitäis piristää?? on tää niin outoa, että jopa mun aivokapasiteetillä menee yli hilseen =D

tää on ihan perseestä. ei voi kommmentoida, menee hemro. ja töihinkin pitäis lähtee, onneks viimeistä kertaa ennen lomaa! en mä jaksa enää tännekään kirjotella mtään huuhaata.

tää on ihan perseestä. ei voi kommmentoida, menee hemro. ja töihinkin pitäis lähtee, onneks viimeistä kertaa ennen lomaa! en mä jaksa enää tännekään kirjotella mtään huuhaata.

mua rikotaan taas koko ajan lisää.. sattuu niin paljon, ettei sanat riitä. miksei asiat voi koskaan mennä niin, että edes sekunnin kaikki olisi hyvin? aina näkee, kuulee uutta pelottavaa, satuttavaa, kirvelevää. eikä se edes ole uutta. olisikohan helpompaa olla joku muu? vai onko kaikkien elämä tällaista tunnehäslää? se on niin paljon liikaa mun päälleni, että tuntuu kuin se poksahtaisi hetkellä millä hyvänsä. pitäisikö yrittää jättää suurimmat rakkaudet, jotka olen kokenut ja jatkaa eteenpäin? en mä voi. se vasta hajottaisikin, koko mennyt elämä pirstaleiksi ja pitäis unohtaa? en mä pysty. mutta kyllä mä silti jaksan. koska on pakko...

mahdoinkohan pelotella kaikki uudet töissä, kun kerrankin tuuraan.. uhkailin jaella oikein urakalla varoituksia kaikille, jotka juhannuksen aikana pois. huom, en siis edes sanonu luvattomasti pois! mahtaakohan jussin jälkeen olla enää yhtään uusia jäljellä, kun aiheutan niille kauheita traumoja heti? mut toisaalta, noin 20 uutta kävi sanomassa, et ku mä en ihan oikeesti pääse töihin silloin ja silloin, ni eiks sitä nyt vois saada vapaaks? no ei, kun muutenkin hiukan naftisti immmeisiä, mutku mutku... yllättävän asiallisesti osasin kuitenkin käyttäytyä, enkä räyhännyt ollenkaan kovasti. mut sit ku menin bussiin, koko pirun bussi oli täysin hiljaa. uskomatonta, et meidän ihmiset edes osaa olla niin hiljaa. se oli pelottavaa, hui!

yritin tänään uutta tekniikkaa, koska pian täytyy taas mennä töihinkin. eli pitäisi olla edes jonkinlainen unirytmi. eli uusin tekniikkani oli: menen sänkyyn n. klo 18, leikin, että on yö. valvoisin taas monta tuntia, mutta hienon huijausliikkeeni takia nukahtaisin kuitenkin suhteellisen normaaliin aikaan. no, tässä näette tuloksen. ellen sitten kirjoita unissani (siitäkään en tällä hetkellä yllättyisi paljoa..).
en jaksa nyt tännekään kirjoitella enempää, mutta hyviä öitä teille, jotka osaatte nukkua! toivottavasti minäkin opin nukkumisen jalon taidon mahdollisimman pian..

hyvä. sillä se alkoi. tein päätöksen jo kauan sitten, muttei ollutkaan niin helppoa kuin luulin. vastaan tuli monta, osa täysin keksittyjä, vastaiskuja. mutta olen jo kauan tiennyt, että näin ei voi jatkua. siksi siis tiesinkin, että joku päivä vielä onnistun.
parempi. se on nyt. paljon parempi. niin paljon, että se saa mut itkemään, kun kirjoitan tätä. ja oikeastaan nyt mietittynä, tämä on ollut helpompaa, kuin luulin. odotin jotain ihan muuta, ainakin osittain. mutta näin on nyt ja se saa tuntemaan itseni paremmaksi ihmiseksi. en tiedä, onko näin, mutta siltä tuntuu. ehkä jopa minunkin olisi jo aika alkaa uskoa itseeni, eikä vain aina vajota masennuksen mutaan. monta vuotta minulle on hoettu uskoa ja luottamusta itseeni, mutten vain ole jaksanut. nyt olen saanut ainakin yhden syyn. Suuren syyn. uskomatonta, että edes kirjoitan tänne tästä. siansaksaahan tämä suurimmalle osalle ihmisistä on, mutta ne, jotka ymmärtävät, KIITOS!! en olisi koskaan onnistunut ilman teitä.
paras. tätä en oikeastaan voisi vielä edes kirjoittaa, mutta uskallan nyt luottaa itseeni edes pikkiriikkisen ja toivoa, että paras päiväkin vielä tulee. te, jotka voitte auttaa minua, tiedätte sen itsekin. enkä voi toivoa muuta kuin, että jaksatte olla tukenani jatkossakin. tiedän tottakai, että itse asioihin eniten vaikutan, mutta apunne on korvaamatonta! te olette korvaamattomia! koittakaa kestää minua ja oikkujani, yrittää ymmärtää ja toivoa, että näin jatkaen se paraskin päivä pian tulee!
rakkaudella tupiloinen

vittu, kun ei jaksais joka ilta tapella nukkumisen kanssa. mut pakko se näköjään on! yrittää, yrittää ja yrittää mut ei siit mtään tuu. uskoisin jo ja suosiolla valvoisin sit niin kauan et väkisin nukahtaa. taas ylimielenkiintoista luettavaa, eli kiitän ja pokkaan.
ja yritän keksiä jtn tekemistä..

loma alkoi, joo, kävin äidin luona ,n ukuin pari tuntia, tulin kotiin, nyt nukkuu!