Mila tipahti maailmaan eräänä miellyttävänä aamupäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli mahtava ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä hän oli pidetty.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan hävittäjälentokoneet, niinpä harrastukseksi tuli kukkien katselu.
Mila kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin tyhmänrohkeaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vihreät silmät.
Arvaamattomuudsta johtuen hän oli melko lauhkea. Lempiruokaansa soossia hän sai työskennellen kardaaninrasvaajana.
Mila tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan baarissa. Alkoholia hän myy kadulla.
Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.
Sen pituinen se.