IRC-Galleria

Georg Wilhelm Friedrich Hegel oli saksalainen, 1900-luvun filosofisten suuntausten jakautumista edeltänyt filosofi. Hänen historianfilosofiansa tavoitteena oli filosofian ja kaiken muunkin historian lopullinen ymmärrys. Hänen elämäntyönsä käsitti teorian historiasta osana todellisuuden laajempia lainalaisuuksia. Historian kehitystä piti hänen mukaansa tarkastella kokonaisuutena, eikä mitään erillisiä historian tapahtumia saanut tulkittaessa erottaa syntytaustastaan ja vaikuttimistaan.

Hegelin ontologinen, monistinen idealismi keskittyi eräänlaiseen objektiiviseen ja absoluuttiseen maailmanhenkeen. Hegelin mukaan maailmanhenki on kaikkien inhimillisten ilmausten summa, koska vain ihmisellä on tietoisuus. Historian kehitys on maailmanhengen itsensä tiedostamista ja kehittymistä kohti täydellisyyttä. Tämän prosessin tuloksena syntyy tietoisuus vapaudesta, ja muotoutuu oikeudenmukainen valtio. Aineellinen maailma on maailmanhengen ilmentymää.

Maailman historia kehittyy Hegelin mukaan dialektiikan kautta. Maailman selityksen tasot seuraavat toinen toisiaan vastakohtien välisten jännitteiden kautta. Dialektiikka tapahtuu kolmen vaiheen sykleissä. Ensimmäiseksi vallassa on jokin käytäntö, teesi. Myöhemmin kehittyy vastakkainen näkökulma teesille, sen negaatio eli antiteesi. Kolmanneksi esiin astuu molempien aikaisempien parhaat puolet hyödyntävä synteesi. Käytännössä tämä näkyy siten, että esimerkiksi rationalismin ja empirismin väliset ristiriidat ratkaisi Immanuel Kant poimimalla kummastakin näkemyksestä parhaat puolet omaan teoriaansa. Dialektiikka on myös dynaamista, sillä mitä voimakkaammin yhtä näkemystä kannatetaan, sitä vahvemmin sen vastustajat ovat eri mieltä.

Hegel korostaa sitä, että historian dialektinen kehitys johtaa välillisistä takaiskuista huolimatta täydelliseen Hengen itsensätiedostamiseen. Näin hän katsoi määritelleensä todellisuudessa vallitsevat lainalaisuudet ja myöskin kaikkeuden kehityksen päämäärän. Loppuun asti kehittynyt, päämääränsä saavuttanut kehitys huipentuu taiteeseen, uskontoon ja filosofiaan. Filosofia on näistä täydellisyyden muodoista korkein, sillä maailmanhenki saavuttaa lopullisen itsetietoisuuden tutkimalla itseään filosofian kautta. Hegelin teoriassa on teleologisen deterministinen vivahde, sillä hänen mukaansa maailmankaikkeuden päämäärä, eli vapauden ja järjellisyyden toteutuminen, on jo aikojen alussa muotoutunut valmiiksi.

Koska maailmanhenki on kaikkeuden substanssi, maailma on sen ilmentymää. Hegelin yhteiskuntafilosofiaan päätyvän näkemyksen mukaan valtio on hengen lopullisen päämäärän ilmenemistapa. Koska valtio on Hengen korkein muoto, kaikki valta kuuluu sille. Näin yhteiskunnan päämäärä on korkein arvo, ja yksilöiden on alistuttava yhteisen hyvän tuottamiseen. Vain valtio turvaa ihmisille vapauden ja oikeudenmukaisuuden. Kansalaiset ilman valtiota on Hegelin mukaan mieletön ajatus, koska hänen mukaansa valtiottomalla yhteiskunnalla ei voi olla historiaa eikä siten mahdollisuutta kehittyä.

Vaikka yksittäisten ihmisten tavoitteet ovat itsekkäitä, Hegelin mukaan nekin ovat osa kehitystä. Maailmanhenki osaa käyttää ihmisten omia haluja ja pyrkimyksiä hyväkseen voimistaakseen dialektiikkaa ja kehittyäkseen siten nopeammin. Tätä Hegel kutsuu "järjen viekkaudeksi". Maailman järkiperäisyys näkyy myös siinä, että maailman kehitys on järkevän maailmanhengen tavoitteellista toimintaa, ja sen vuoksi dialektiikan lainalaisuudet pätevät maailman selittämisessä.

Hegel uskoi aikansa yhteiskunnan olevan jo lähellä Hengen täydellistä muotoutumista. Hänen mukaansa historia ja filosofia loppuvat siinä pisteessä, kun maailmanhenki täydellistyy ja tulee täysin tietoiseksi itsestään. Kristillinen valtio oli lähellä Hegelin käsitystä täydellisestä valtiosta, ja hän uskoi täysin omaan teoriaansa.

Hegelistä tuli jo elinaikanaan erittäin suosittu filosofi, ja hänen teoriansa omaksuttiin yleiseen ajatteluun ja opetukseen historian kulusta. Tämän vuoksi häneltä otettiin vaikutteita useisiin yhteiskuntafilosofisiin suuntauksiin. Paras esimerkki tästä on marxismi, joka muunsi Hegelin teoriasta ainoastaan idealistisen näkökannan materialistiseksi. Hegeliä onkin luonnehdittu saksalaisen idealismin merkkihenkilöksi, ja hänen kokonaisvaikutuksensa länsimaisen filosofian kehitykseen oli huikea.