IRC-Galleria

aaa tämmöne nopea hieno moikoi, tääkin on täällä vaan tallessa. älkää ihmetelkö mitään.
--


Mun käteni etsi haparoiden sun omia. Pian ne lopettivat etsimisen toivottomana, sekä lopen uupuneina.

Sä olit käskenyt mua päästämään irti, mutta koska sä olit mun oma ongelma, josta mä en päässyt irti vaikka haluaisinkin, en tehnyt sitä. Olit mun oma, erikoinen sairaus jota kukaan muu ei omistanut.
Ei ennen kuolemaa. Sitä petollista, pelkkää tyhjyyttä sekä mustaa sisältävää kuolemaa. Sä käskit mua päästämään irti jo aikoja sitten, mutta mä en osannut. Nyt mut pakotettiin siihen ja mun elämänhaluni katosi. Sä olit mun elämä. Nyt mulla ei enää ole sitä, eikä tule enää koskaan olemaankaan. Mustaan pukeutunut viikatemies varasti sen mun käsistä. Se varasti sut.


Kylmä vesi huuhtoutui ihoni ylitse yhä uudestaan ja uudestaan. Mun happeni loppui ja nousin pinnalle, vaikken olisikaan välittänyt nousta. Potkin jaloillani vettä, jotta pysyisin pinnalla ja autoin käsilläni. Siinä mä hengitin sitä ilmaa, jota sä et koskaan enää tulisi hengittämään.

Sä olit aina jääräpäinen, etkä ikinä halunnut noudattaa sääntöjä, varsinkaan niitä mitä mä sulle asetin. Mä tiesin että jotain tulisi vielä jokupäivä käymään, ei ehkä aurinkoisena päivänä, vaan ehkä myrskyisenä ja kylmänä päivänä, aivan niinkuin nyt. Jos sä olisit vaan pystynyt kerrankin kuuntelemaan mua ja nielemään sen, että ihmiset voisivat totella muitakin kuin vain itseään, et ehkä makais just nyt kalpeana vedenalla. Mutta siellä sä olet, koska vastoin sääntöjä sä lähit uimaan silloin kun virtaukset olivat kovimmillaan. Tietenkin sä tiesit ettet nousis enää takasin vedestä jos sinne menisit. Tai sitten sä ajattelit että käyt nopeasti uimassa ja tulet sitten heti takaisin, enkä minä saisi tietää asiasta. Mä myönnän etten itsekkään ole täydellinen ihminen joka ei tee virheen virhettä, mutta sä olit silti tarkemmin ajateltuna tosi tyhmä. Ehkä sä halusit eroon musta tietäen, että mä murtuisin jos kuolisit.

Mun oli pakko sukeltaa uudestaan, mun oli pakko löytää sut. Siihen ei ollut sääntökirjaa tai mitään muutakaan, mun oli vaan pakko. Käsieni voimalla pääsin yhä syvemmälle ja syvemmälle, kunnes näin jotain vaaleaa mustaan sekoittuneena.

Mä tiesin heti että se olit sinä. Sukelsin nopeampaa eteenpäin ja pian tartuin kylmästä kehostasi kiinni, nostaen sinua. Ensin et meinannut liikahtaa mihinkään ja hiekanjyvät leikkivät hippaa toistensa kanssa, käpertyen sitten hiuksiisi. Sun silmät oli auki ja niistä heijastui pelkkää pimeyttä. Ei mitään elonmerkkejä. Mä en halunnut katsella niitä, joten nostin katseeni ja lähdin vetämään sua mukanani pinnalle. Mä aioin viedä sut kotiin.