onpahan tämäkin sitten nähty.
koska synttärien juhlinta kotona ei sittenkään onnistunut sillä tavoin kuin piti syystä, toisesta ja kolmannesta ja varmaan neljännestäkin, niin lapinnoita^ sekä Achille, erään autokortin ja amisauton omaavan henkilön suosiollisella avustuksella, ronttasivat tämän rokkibaariin nimeltänsä Jet Set.
ensteksi nuo otukset lonkeroineen (tentacles!) kerääntyivät tänne yksi toisensa jälkeen. sain valtaisan määrän toisistaan täysin riippumattomia sekä täydellisen sattumanvaraisia lahjoja, melkein kuolin nauruun. jossain vaiheessa saatiin vaatteet, hiukset, fiilis ymz sellaiseen kuntoon että päästiin lähtemään. eli ei sitten muuta kuin tukka sekä synttäritötterölakit (note to self: niitä on pojillekin sitten omat!) putkelle ja amispoppi (ja -auto sekä matkustajat ;D) raikuen Kemin kautta Tornioon ja Jet Setin pihalle.
portsari oli huippu ja meitsi pääs niinq ilmaseks sisään ku olin niin kiva. tai sitten siks et satuin olemaan jonkin sortin synttäriotus. se portsari oli NIIN kiva että jossain välissä sitten lahjoitettiin lapinnoidan tötsähattu hänelle.
("no kiitos kiitos! en mä nyt kykene tätä pitään, mutta lupaan että sitten kun pääsen töistä niin käytän tätä housuina :P"
vieressä istunut mies: "olisitte antanu mulle kans tollasen - tosin, toihan on mulle vähän liian pieni, mutta --")
tyttöjä nauratti hirmusti, kaikkea mielenkiintoista tuli maistettua ja onnitteluhalauksia randomeilta ihmisiltä saatua. "tissikuvia" otettiin ja naurettiin vähän lisää, joku dude tuijotti koko ajan mitä paikallaan istui ja joku toinen dude ilmestyi jostain pöytään hölisemään (ei voi muistaa mistä, aloin olla vähän liian... jotain), mutta kiinnitti huomionsa enimmäkseen yhteen pöydässä istujista.
ja perinteisesti sitten se viimeinen oli vähän liikaa... kotimatka meni hituc ohi, mutta niin vain heräsin hengissä sängystäni. tosin hetki piti miettiä että miten nyt olinkaan mennyt nukkumaan, kuka olen ja mikä on olemassaolon tasoni ynnä muuta normaalia. muistikuva on että oisin 03:02 katsonut kelloa täällä kotona. pää oli suht kipeä jne, mutta onneks päivän sain olla yksin kotona. nauran kyllä seuraavan viikon tuolle illalle %D
nyt voi turvallisesti olla jonkin aikaa ihan elämätön. kiitos ötökät :3
edit: joku herra muistikuvien mukaan tuli lähtiessä vonkaamaan lapinnoidalta persettä. "ei helvetissä! *slap*"