IRC-Galleria

untouchable

untouchable

respect my authority! XD

juhannus horoskooppejaTorstai 12.06.2008 21:41

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,
kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja
hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo
ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuuksiinsa,
sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat
oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee,
juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee
koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa
ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä
sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä
ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa
takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää
heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,
loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo
kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan
ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat
ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista
sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon,
polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään
ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa
puhumaan,lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä.
Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania. (hyvä minä &lt;tuuletus&gt; ) <xD>

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian,
huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää
hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja
nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan
kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan
kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.


voi elämäTorstai 12.06.2008 00:18

Oli kyllä ensimmäine ja viiminen kerta kun mä mihkään mätsäreihin meen jumittaan, hermot siellä vaan menee.. seisoskelet tunnin ja katot kun jotkut pimeet, huonosti typätyt rotikat koittaa käydä oman koiran päälle<toru> ei tollasia koiria tuoda tollasiin tilaisuuksiin<totinen> oli hyvin hauskaa seistä tunti vesisateessa koiran kanssa<kieli>oli siellä paaaljon ihmisiä, varmaan melkein 200<ihme> meiän numero oli 120,isot koirat.eikä me sijotuttu,ylläri ylläri.mutta ei se nyt tarkotuksena ollutkaan,mä olen erittäin ylpeä mun jokapaikan räkyttäjästä joka jaksoi istua tunnin paikallaan HILJAA!voitteko kuvitella,HILJAA!!!&lt;tuuletus&gt;
Tuomarina oli joku nuori likka joka ei meinannu osata edes kattoa ninjan hampaita &lt;ihme&gt; ninja seiso nätisti paikallaan ja tuomari tuli siihen, ninja meni kauniisti moikkaamaan tuomaria ja antoi kohteliaasti suukon poskelle.tuomari sitten hyyyyvin hitaasti oli laskemassa käsiä ninjan kuonolle ja ninja kääns sillon pään muhun päin: "mami,mitä toi likka tekee?" sanoin tuomarille sitten että ota ihan reippaasti vaan kuonosta kiinni,kyllä se antaa hampaat kattoa ja niin se tekikin.

meinas perkele kunto loppua sellä kehässä kun joutu juosta liian ison ringin kaks kertaa ja sitten se vielä suoraan ees taas ja myöhemmin siellä sinisten kanssa juoksemassa uudestaan,ihan kivaahan se on kun siinä edessä jumitetaan ja meinataan jäädä paikoille seisomaan<xD> tästä nyt tuli vähän tälläne valivali juttu<virne>mutta sain ihan hyvän makusen pepe energia lakun &lt;virne&gt; mä en sitten ymmärrä niitä hulluja jotka jaksaa näyttelytouhuja, toi on stressaavaa,ahistavaa,ärsyttävää ja kaiken lisäks siellä on suurin osa idiootteja <jännä> kaikki ihan hulluna jynssää ja harjaa koiraansa ja haukkuu muiden koiria<toru>idiootti meininkiä. mutta tulipa koettua.

p.s. ninja oli loistava,mä esitin sen päin persettä,kiitos ja hei <viittaus>

ui jumaKeskiviikko 11.06.2008 17:12

Hitto mikä ilma<jännä> pakko päästä sinne mätsäreihin,sit me ollaan ainoo osallistuja ja voitetaan<tuuletus><xD> ninjan turkki on aina niin edustava sateella<virne>kunnon jakaus luikku... oishan se hauska mennä sinne liukastelemaan ja pilaamaan mun viimiset ehjät vaatteet<kolmi>
mä laitan ninjalle saman kampauksen kun kuvassa niin me ollaan lyömättömiä<tuuletus> <virne> *hajoilee*

noniKeskiviikko 11.06.2008 05:20

uni ei tuu..pyörii Auroran 1w. synttäreiden järjestelyt päässä ja kamala stressi..
Nii, ja en sitten sinne mätsäreihinkään pääse<suru> kerrankin kun oisin halunnu mennä.. huomenna varmaan väsyttää ja PALJON. Kuka tulee mun puolesta hoitaa likkaa ko nukun?<jännä> nokkaki vuotaa koko ajan, ja silmät <totinen> apuva
Koiranomistajan arkea
>
> Minulla on koira, schäfer. Olen minä sitä kouluttanutkin.
> Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se
> tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan
> lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät
> poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet
> rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on
> huutanut: te kuulette minusta vielä!? Mukavaa sakkia.
>
> Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan heittämisestä
> se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin.
> Minä sanoin, että ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.
>
> Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille
> lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?
>
> Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on
> tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin
> minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.
> Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä.
> Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua
> kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa.
> Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.
>
> Schäferit ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita,
> maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.
>
> Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Parilla tonnilla saa hyvät paperit
> omaavan schäferin. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan
> viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin
> ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.
>
> Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä
> asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu
> oikein: schäferit ovat loistavia johtajia. Lenkkikaverihan minun piti siitä
> itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi
> hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.
>
> En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla
> häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.
> Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole yksin
> minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt.
> Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa. Kennelpiireissä on
> väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista
> häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä
> paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.

oi voi voi voi...Tiistai 10.06.2008 15:31

On taas niin tylsää että tähän tilaan vois kuolla..<totinen>Ulkonakin on nii surkee ilma ettei sinnekkää taho mennä&lt;suru&gt; Jospa tästä kohta rimpauttelis iskälle että onko se kotona tj.. änkeis sinne kaffelle Auroran kanssa<hymy>

keskiviikkona ois mätsärit ja mua ei kyllä huvita mennä sinne, liian kauhistuttavaista,ninja voi keksiä siellä vaikka mitä temppuja &lt;puna&gt; no saapi nähä..

The cranberries-lingerMaanantai 09.06.2008 17:41

http://youtube.com/watch?v=asu7A6tTDkU


If you, if you could return
DonÂ’t let it burn, donÂ’t let it fade
IÂ’m sure IÂ’m not being rude
But itÂ’s just your attitude
ItÂ’s tearing me apart
ItÂ’s ruining everything
And I swore, I swore I would be true
And honey so did you
So why were you holding her hand
Is that the way we stand
Were you lying all the time
Was it just a game to you

But IÂ’m in so deep
You know IÂ’m such a fool for you
You got me wrapped around your finger
Do you have to let it linger
Do you have to, do you have to
Do you have to let it linger

Oh, I thought the world of you
I thought nothing could go wrong
But I was wrong
I was wrong
If you, if you could get by
Trying not to lie
Things wouldnÂ’t be so confused
And I wouldnÂ’t feel so used
But you always really knew
I just wanna be with you

And IÂ’m in so deep
You know IÂ’m such a fool for you
You got me wrapped around your finger
Do you have to let it linger
Do you have to. do you have to
Do you have to let it linger

And IÂ’m in so deep
You know IÂ’m such a fool for you
You got me wrapped around your finger
Do you have to let it linger
Do you have to, do you have to
Do you have to let it linger

You know IÂ’m such a fool for you
You got me wrapped around your finger
Do you have to let it linger
Do you have to, do you have to
Do you have to let it linger
Ninjalla on karvanlähtö, harjasin siitä säkillisen karvaa jo pois, mutta se tahallaan ripottelee niitä ympäriinsä ja ravistelee itteään, mä ajan sen kaljuks <jännä> harvinaisen hyvä idea, eipä ole helteilläkään kuuma<kolmi>no en nyt sentäs..vaikka toisinaan ehkä mieli tekiskin..ainakin näin karvanlähtöaikaan.

apinainenMaanantai 09.06.2008 02:09

..Pääsi tänään käymään sirkuksessa<hymy>Neiti oli ihan innoissaan ja äitilläkin oli hauskaa<virne>ainut vaan että tuli masu kipiäksi kun söi niin paljon popcornia<xD> oli kaikeenmaailman tulen huiskijoita ja pelle ja akrobaatteja<tuuletus>pellekään ei ollut niin pelottava että oisin karkuun juossut,vaikka aluks sitä karsastinkin isosti... harmi vaan että eläinesityksiä ei ollut kun eläintenhoitaja oli lakossa<totinen>mutta kyllä siinä villakoira kävi jotain pientä tekemässä,ninjalla olis kyllä saanut paremman shown aikaseksi<kieli>

ei näinLauantai 07.06.2008 14:28

kamala kanuuna, eilisestä puuttuu osa...ei enää ikinä viinaa &lt;puna&gt;