http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm
Linda uudestisyntyi maailmaan eräänä koleana iltana. Hetken päästä näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli ruma ja he soivät vain luonnonantimia. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä sorrettiin.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan kasvikset, niinpä ajanvietteeksi tuli leikkikodit.
Linda kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin viisaaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä tumman ruskeat silmät.
Isoisästä päätellen hän oli melko hurskastelija. Lempiruokaansa näkkileipää hampurilaiskastikkeessa hän sai työskennellen kusilaarinpesijänä.
Linda ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran vuodessa. Alkoholia hän juo että viisastuisi.
Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei uskalatanut mennä naimisiin.