Siirtelin siis numeroita vanhalta SIM-kortilta uudelle. Tää on kamalaa, liian monta ihmistä joitten kans oli joskus tosi hyvis väleissä, melkee parhaita kavereita. Ja nyt ei tiedä pitäiskö tää ny säilyttää vai ei.
Se pistää miettii, vaikka onki toisaalt vaan iha pieni juttu.
Miten sitä joskus mietti ettei vois koskaan päästää irti, ettei vois mitenkään pärjätä ilman. Mut silti aika ja välimatka teki tehtävänsä.
Vaikkei välttämät nekään.
Se ihminen saattaa olla ihan siin, vaik joka päivä, mut tilanteet muuttuu.
Mut kaikki loppuu aikanaan, kyl mä sen tajuun.
Ja toisaalta joskus hyväkin niin, joskus tajuu toisen paskimmat puolet vast paljon myöhemmin. Koska on ihmisiä joita ilman mun on parempi, eikä mun oo tarkotus alkaa amoilee t mtn, mut niin se vaan on.