IRC-Galleria

Viimeinen etappi Tynnyrikarista Räpsööseen sujui lupsakasti auringon edelleen paahtaessa. Saarten suojassakin kyllä huomasi, miten kovaa möykytystä avovesillä olisi tänään ollut. Äitikin ajoi loppumatkasta kaksi tyynyä pepun alla penkin korokkeena ja nenä tuulilasin ja karttanäytön lähietäisyydellä =). Roodattiin peräkontillinen tavaraa pois, suuri osa jäi vielä kun vanhukset palaavat heti huomenna jatkamaan venemökkielämää Tynnyrikariin.

Mitäs reissusta sitten jäi äkkiseltään käteen? Ainakin nyt on taas vähäksi aikaa imetty sieraimet täyteen merta, aurinkoa, saaristoa ja vene-elämää. Koko venekunnan tasolla nähtiin monta uutta satamaa ja saarta, saatiin hyödyllistä kokemusta karttacd:n ja gepsin yhteiskäytöstä, harjoiteltiin ankkurointia, tutustuttiin uusiin kanssaihmisiin ja ennen kaikkea saavutettiin alkuperäinen päämäärä - käytiin omalla potskilla affenanmaalla.

Itse nautin säännöllisen säännöttömästä aikataulusta, kellottomuudesta ja hölmöstä päivämäärättömyydestäkin (tänään olen luonnollisesti elänyt sunnuntaita). Veneessä päivärytmi muodostuu aamukaakaon ja iltahörpsyjen väliin sekalaisena kasana siellä-sun-täällä -syömisiä, reitin rakentamista, suunnitelmia käyntisatamista (jotka eivät yleensä toteudu) ja maamanöövereistä - jokaisen laituriintulon jälkeen pitää nuuskia, jotta mitä täältä löytyy ja missä on vessa. Tiivistettynä minne mennään, mitä syödään ja mitä merisää sanoo.

Kymmenen päivän aikana mereen ei kyllä kyllästy. Reissuun mahtui kunnon vuoristorata-aallokkoa ja rasvatyyntä, avomerta, tiheää saaristoa ja kapeita sumppuja, värejä sataman seisovansameasta vihreästä vaaleaan, läikkyvien sinisävyjen kautta yönmustaan. Ei kuitenkaan yhtään sadepäivää eikä ukkosmyrskyä eikä yleensä tyypillistä koleaa kylmyyttä.

Nyt juilii taas vähän aurinko päätä, mielenkiintoista käydä nukulle tasaisella maalla. Huomenna kohti Kuopiota, parin viikon jälkeen ehdottoman kiva päästä kotiin. Samaan aikaan hyvinkin haikea olo, kuin olisi hyvästellyt ystävän, jonka näkee seuraavan kerran vasta vuoden kuluttua - tai ehkäpä sitä irtautuisi vielä loppukesästä pidennetylle viikonlopulle pois sisämaasta. Noh, ainakin on läppärin taustakuvaksi liuta merimaisemia talvella tuijoteltavaksi.

Lueskelin yöllä vielä kolmeen asti, viiden tunnin mielenkiintoisten unien jälkeen heräily taas häikäisevään auringonpaisteeseen. Äitin hassu hellehattu päässä pötköttelin aamupäivän laiturilla. Sinisen polkupyörän noin 1200 sivusta luettu nyt 800, meinaa reissusta loppua aika kesken. Nyt ollaan ajatuksen tasolla hivuttautumassa kohti Reposaarta eli kotisatamaan. Jääkaappikylmä ananasbreezer ei lie koskaan maistunut näin hyvälle.

Pakkahuoneella heräiltiin yhdeksältä, natustettiin aamupalaa ja lähdettiin äipän kanssa kauppaan ja kylille - ja satuttiin mm. vaatekauppaan, josta mukaan tarttui jakku ja toppi. Aika ammattimaista shoppailla potskireissullakin. Lounastettiin torin varren pizzeriassa iskenderit ja lähdettiin puoli kolmen maissa jatkamaan matkaa kohti pohjoista.

Alkuperäisenä ajatuksena oli pysähtyä Reksaareen. Säätiedotus kuitenkin varoitteli yöstä alkaen voimistuvasta tuulesta, joten päätettiinkin puksutella avomeripaikkojen yli "kotisaareen" asti eli oman veneseuran Tynnyrikariin. Matkaa tulikin sitten taitettua rapsakat yli yhdeksän tuntia yhteen putkeen. Alkumatkalla kasasin tuulensuojaan avotilan pohjalle peitosta ja tyynyistä pesän ja nautiskelin jälleen kirjasta ja auringosta. Luovuttaa piti vasta aukeammille vesille tullessa, kun kirja ei meinannut aallokossa keikkuessa pysyä kädessä ja vettä tuli turhan paljon sivuilta niskaan.

Meri oli tänään auringonlaskun aikaan ehdottomasti kauneimmillaan. Tykkään kovasti siitä tietystä syvän kirkkaan sinisen sävystä, tai pikemminkin satojen sävyjen yhdistelmästä, joka ei ole vielä yön tummuutta eikä enää päivän vaaleaa auringonläikettä. Pitkästä aikaa saariston suojan jälkeen sai myös nautiskella siitä näkymästä, kun koko horisontti näkökentässä kaartuu ympärille täysin avoimena, vain sinisen sävy vaihtuu aaltoilevasta tasaisemmaksi jossain kaukana. Ihan kuin istuisi jättimäisessä, ääriään myöten vettä täynnä olevassa pesuvadissa, jonka joku on tönäissyt läikkymään.

Loppumatka taitettiinkin jo hämärässä ja gepsin sekoillessa meinasi olla ongelmia suunnituksessa, kun ei linjatauluja eikä viittojakaan tahtonut nähdä. Onneksi oltiin jo tutuilla vesillä ja keikutaan nyt turvallisesti laiturissa (nimenomaan keikutaan, vaikka järki sanoo, että täysin suojainen paikka ja vene ihan kiltisti paikoillaan - tasapainoaisti ei vaan taas pysy mukana, kerkesi juuri sopeutua kunnon ristiaallokkoon ja nyt ylikorjaa tilannetta). Nyt ei kyllä jaksa ees hampipesulle vaan suoraan punkkaan.

Noniin, nyt puhuu immeiset suomea ja maitopurkit on tutun näköisiä (paitsi vieressä lilluu tällä hetkellä puolalainen purjevene). Aamulla käytiin Iniössä kaupassa, paikan ainoa sämpyläpussi oli parasta ennen 22.7. - ja se vielä kuulosti ihan tuoreelta päivämäärältä. Mahtaa olla vaikeuksia tottua taas siihen arkeen, että pitää tietää mikä päivä on ja mitä kello suurinpiirtein lie. Norrbystä ajeltiin pari tuntia Katanpäähän tyynessä kelissä ja paisteessa.

Katanpää on vanha linnake- ja tykkisaari, joka on siirtynyt puolustusvoimilta metsähallituksen huostaan vasta 90-luvulla. Kierreltiin vanhoja rakennuksia, tykkirivistöä ja mm. vanhaa kivilouhosta, jossa vangit 1931-39 louhivat nupukiviä, joita sitten raijattiin mantereelle ja joitten päällä monen Suomen kaupungin keskustassa edelleen tallustellaan. Helteinen päivä, ihana kuuman mäntymetsän ja meren tuoksujen sekoitus, paarmoja. Notskipaikka oli huono joten kokkailtiin paatissa pyttipannut. Äiti ja Vesa uiskentelikin veneen perästä (merivesi 17-asteista), meikä grillaantui kannella. Viimeinen Browneista on nyt luettu, surullista, ihan ajatuksia herättäviä ja suositeltavia opuksia.

Katanpäästä meikä hyppäsi ruoriin ja ohjasti meidät ansiokkaasti Uudenkaupungin Pakkahuoneen vierassatamaan. Täällä äksyillään nyt, kaikilla pää pipinä auringosta ja pinnakin näkyy sen myötä kiristyvän. Kiva oli päästä saunaan ja pesulle taas. Ostin kolme litraa herneitä ja nyt on massukin kipeä =).

Käytiin iltakävelyllä äitin kanssa. Matkaa taitettiin noin kolme kilometriä, eli satamasta lähtiessä valittiin toinen kahdesta mahdollisesta suunnasta ja käppäiltiin ilman yhtään risteystä toiseen rantaan (josta löytyi pelkästään lossi) ja takaisin. Matkalla nähtiin kaksi autoa, yksi polkupyörä ja kolme isoa mönkijää, alle viisi asuintaloa, kirkko, seurakuntatalon kyltti ja luontopolku. Suorastaan häiritsevän idyllistä ja rauhallista, suomalaista heinäkuista maaseutua mutta jollain kummallisella tavalla silti outoa. Pienellä hautuumaalla tutustuttiin täällä ennen eläneisiin. Sodassakin on menetetty kuusi iniöläistä, aika iso prosentti asukkaista.

Kävellessä tuli mietittyä monenlaista. Viedäänkö vanhukset mantereelle sairaalaan, ja tuodaan sitten kuolleina takaisin? Ruumisautolla lossin kautta? Onkohan täällä työttömiä? Noudattavatko ihmiset nopeusrajoituksia, kun niitä ei ole kukaan valvomassa? Voisinko elää täällä - jos olisi perhe ja eläkevirka, kaipaisiko sitä muuta? Mistä se onnellinen elämä itse asiassa koostuu, mitä minä haluaisin siihen kuuluvan? Ja ennenkaikkea, miksi kaikilla on mönkijä?

http://www.inio.fi kertoo, että kunnan 250 vakiasukasta ovat hajautuneet yhdelletoista asutulle saarelle. Ei luulisi ainakaan väenpaljouden päätä puristavan.

Sikeiden yöunien jälkeen heitettiin hellät jäähyväiset Maarianhaminalle puoli kymmenen maissa aamulla. Kymmeneltä meikä oli jo takaisin punkassa jatkamassa unia koneiden jyskytyksen ja tutun keikunnan saattamana. Parin tunnin päikkäreiden jälkeen elämä alkoi voittaa ja siirryin kannelle nauttimaan auringonpaahteesta - mahtava keli, tyyntä, aurinko kilottaa, ajotuuli ei hytisytä vaan viilentää mukavasti kärventyvää nahkaa. Eilen lähti jo selästä hassuja iholaattoja irti, vaikken missään vaiheessa ole huomannut palavani.

Ajeltiin pitkä pätkä, kokkailtiin piffit ja perunat paatissa ja saavuttiin Iniön Norrbyhyn yöpymään jo neljän jälkeen. Tullessamme täällä oli käynnissä jo paikallinen minigolf-mestaruusturnaus. Rauhallinen, siistinoloinen paikka, täälläkin söpö pikku k-kauppa. Kaikki saariston kaupat näyttävät olevan kuin asuintaloja, sisään mennään ihmeellisestä taka- tai sivuovesta ja tavaraa löytyy eri "huoneista", aina ei edes tiedä, onko enää kaupassa vai takahuoneessa vai jo kauppiaan olohuoneessa - palautuspullot lasketaan ruutuvihkoon, hintoja ei löydy hyllynreunasta vaan joka tavarassa on oma hintalappu ja lihatiskiltä omistaja/kassaneiti/yleistyöntekijä siivuttaa halutun määrä kinkkua suoraan kankusta.

Pää on ihan pökkelö liiasta auringonpaisteesta, Vesa ottaa jo lepoa saman asian takia, suunnitellaan äitin kanssa kävelylenkkiä "kylille" (Iniön kylän virallinen keskusta taitaa kyllä sijaita tässä satamassa, mutta jonkinnäköinen tie johonkin päin kiemurteli). Nyt ollaan muuten jo taas mantereen gsm-verkossa ja Turunmaan saariston merikartalla Ahvenanmaan sijasta.

Tännehän on jo ihan kotiutunut. Päivä kului Ålandsfärjanilla, syödä mussutettiin seisovasta pöydästä ja shoppailtiin. Ruoka oli kerrassaan mahtavaa, loppui vatsasta kapasiteetti kesken kun oli niin paljon herkkuja tarjolla. Oltiin ekoina paikalla ja suurinpiirtein viimeisinä vastahakoisesti poistuttiin, kun rupesivat uutta kattausta laittamaan (ja äippä hitaana kävi hakemassa jälkkärit vielä uuden kattauksen puolelta). Taxfreestä napattiin mukaan viinaksia ja muuta mukavaa juotavaa ynnä jotain "tuliaisia". Amarula on hyvää <3. Perillä itäsatamassa oltiin vasta seiskan maissa.

Nyt on hiljainen hetki, laittelin hippakuntoa mutta saas nähdä selviääkö minnekään, vätystää armottomasti. Vanhukset hyytyivät heti alkutekijöihinsä ja jättävät illan tanssit väliin. Huomenna kuulemma startataan heti aamusta liikkeelle ja ajetaan pitkä pätkä, 7-8 tuntia. Vähän kiinnostaa, että minne päädytään, kun meikä ei nyt antanut reitille suuntia =).

Eilen siis majoittauduttiin pariksi päiväksi paikoilleen. Käytiin kiertämässä Maarianhaminan "keskusta" - yllättävän piskuinen paikka, eniten elämää löytyy satamasta. Voi hyvin kuvitella, miten hiljaista täällä on marraskuussa. Käytiin lounastamassa läheisen hotellin ravintolassa ja ihmeteltiin, miten koko rakennus keikkui. Ikkunasta katsoessa horisonttikin tuntui tekevän tasaista heijausliikettä. Suihkussakin hiuksia silmät kiinni pestessä piti ottaa korjausliikettä jaloilla, kun tuntui, että tasapaino pettää keinuvalla lattialla =). Ihmeellinen sopeutumiskyky tasapainoaistilla. On kyllä entuudestaankin tuttu ilmiö - aina muutaman veneessä vietetyn vuorokauden ja varsinkin nukuttujen öitten jälkeen kotisänkykin keinahtelee. Nyt oli vaan poikkeuksellisen voimakas tunne.

Pesun jälkeen sorvattiin ekaa kertaa reissussa vähän meikkiä naamaan ja korutkin kaivelin kassin pohjalta. Vanhusväki lähti satamaravintolaan laituritansseille ja minä majoittauduin nuorempaan seuraan samalla laituripätkällä olevaan veneeseen kittaamaan lonkeroa. Ei selvitty hippamaan asti, vaan kahden jälkeen kiltisti omaan paattiin nukulle. Toinen Brown on muuten nyt luettu, yksi enää jäljellä.

Aamulla taas heräys ennen kahdeksaa, ylösnousu vähän venytetysti. Ongelmia maasähkön kanssa. Äippä haki tuoreet unikonsiemensämpylät aamupalaksi, syötiin vähän kevyemmin kun edessä oottaa Vikingin lounasbuffet. Satamamaksuun sisältyi siis päiväristeily Ruotsiin ja sinne ollaan juuri lähdössä, ahmimaan massu täyteen ja täydentämään viinavarastot. Pikkuisen silmiä painaa alle viiden tunnin unet, jotenkin tuntuu että tästä tulee rankka päivä =P. Illalla uutta yritystä ravinteliin asti. Aurinko paistaa tosi kuumasti, yöllä satoi, ihme tuuria taaskin kelien suhteen.

Yöksi jaettiin "ankkurimikkovuorot" eli kukin vuorollaan heräsi tarkistamaan, ollaanko pysytty vielä suurinpiirtein siinä, mihin ankkuri heitettiin. Kiltisti potski keikkui paikoillaan. Vähäisten yöunien jälkeen heräiltiin jo ennen kahdeksaa, nostettiin ankkurit ja keiteltiin aamupuurot vasta liikkeelle lähdettyä. Ajatuksena oli mahtua Maarianhaminan Österhamniin siinä saumassa, kun osa porukasta lähtee sieltä jatkamaan matkaansa.

Ja noniin, nyt sitä sitten lillutaan http://www.msf.aland.fi/text.con?iLan=3&iPage=17&m=31 täällä. Satamamaksuun kuuluu ällistyttävän monenlaisia palveluita, normikaman eli veden, sähkön, jätehuollon, pesutuvan, suihkujen ja saunojen yms lisäksi mm. vapaita sisäänpääsyjä eri tapahtumiin ja Ålandsparkenin huvipuistoon, uima-altaan käyttö ja päiväristeily Ruotsiin. Nyt nappastaan omenavaniljaliköörit perille tulon kunniaksi ja mietitään satamamaksutaktiikkaa (vuorokausimaksun koodi, jolla pääsee sisään huoltorakennuksiin, vaihtuu klo 16). Minä haluan saunaan.

Lappoosta jatkettiin hetikohta syönnin ja kauppareissun (ihana pikku lähikauppa!) jälkeen matkaa. Mahtava tyyni aurinkoinen keli, minä ajaa huristin taas monta tuntia, ajeltiin avonaisempaa reittiä kivan kelin takia etelään päin. Tarkoitus oli yöpyä Degerbyssä, mutta molemmat alueen vierassatamat olivat ihan täynnä purjeveneitä. Hetken pyörimisen jälkeen päätettiin jatkaa matkaa vielä kohti Maarianhaminaa ja tähdätä Rödhamnin vieraslaituriin yöksi. matkalla mussutettiin iltapalaleivät ja puurot ja pullakahvit / -teet. Yllätys yllätys, Rödhamnkin oli ihan tupaten täynnä, purjepaatteja kylki kyljessä kuin sillit suolassa ja muutama jo ankkurissa keskellä lahtea nukkumassa. Mekin päätimme liittyä ankkurissa pyörijöiden joukkoon.

Nyt killutaan lahdella, kieputaan tuulen mukana ja kinastellaan - äitin hermot näemmä tiukalla yllättävien tilanteiden takia ja vähän tietty jänskättää, pitääkö ankkuri. Toivottavasti ajelehditaan yön aikana oikeaan suuntaan edes =). Saas nähdä, saavatko nukuttua rauhassa. Minä varmaan koisin onnellisena ja nautin tuulen keinuttelusta.

Ainiin, eilen (?) nähty "merirosvovene" oli 120-vuotias kaljaasi Olga, jolla maikkarin Suuren Seikkailun kilpailijoita vuonna 2004 kuljeteltiin kisapaikasta toiseen. Teeveestä tuttu siis.