IRC-Galleria

Pirstotustamaasta palattuani päivät olivat sellaisia kuin olivat, makoilua, kävelyä ja olemista neljän seinän sisässä ja totta mooses evetriiniä kului sitä kului litroittain, jopa niin paljon, että siitä seurasi kahden päivän hervoton mielentila. röttelössä oleskelulla oli myös jotain vasta painoa, siellä kävi jos jonkin sortin vaeltajaa ja maan tallaria, juoruilemassa uusista asioista ja kertomassa kuulumisiaan, jotka eivät minua innostaneet, koska tiesin sen itseni kohdalta että juorut eivät pidä paikkaansa ei sitten millään.No parisen viikkoa pirttiäni eltattua saapui pihapiiriini yksi minun vääjäämättömin tuttuni,vääjäämättömin siksi, koska olihan hän minun parhaita ryyppykumppaneitani ja aseveljiä hänen nimensä on tohelo, se sama tohelo jonka mökiltä olin lähteny viime kesänä aamuyön tunteina vaeltamaan tähän samaan röttelööni, jossa nyt hakkaan tätä kirjoitusmasiinaa. Silloin minulla oli vielä koira, se koira josta voi käyttää arvonimeä hän, mutta ei ole enään eikä häntä takaisin saa, mutta se oli totta että tohelo seisoi juuri sillä hetkellä minun pihamaallani kun kurkistin pirtin ikkunasta varovasti ulos, Hän seisoi vakaana kuin muuri, mutta kuitenkin pienessä olomuodossaan kuin aina aiemminkin. Kävin huikkaamassa häntä peremmälle päämajaani, siinä samassa rytäkässä selvisi että tohelolle oli tullut karmea nälkä, nälkä joka voi jopa tappaa ihmislapsen, häneltä nimittäin oli loppunut murkina ja aseesta panokset, hän oli joutunut pakon edessä saapumaan ihmistenilmoille, ja jättämään oman kovalla työllä rakentamansa kammin metsään. Onneksi minulla oli käristys valmiina, jota itse jo aamupäivän tunteina olin vedellyt huiviini; tohelo söi käristystä neljä täyttä raavaanmiehen annosta ja tuli kylläiseksi, mutta ei murheet tohelon osalta siihen päättyneet, Häneltä oli nimittäin loppunut alkomahooli kammistansa ihan kokonaan viimeiset rippeet hän oli kipannut 3 päivää sitten ja kuulemma mahottoman hervottomassa tilassa, noh siinä ei auttanut muu kuin soittaa paikalliselle suharille joka kyyditsisi meidät kirkolle noutamaan tohelolle viinaksia, ja se suhari kyyditsi meidät sinne, ja jopa vielä takaisin vaikka tohelon ääni oli muuttunut kovasti puolessa välissä paluu matkaa, itse en ottanut, en ottanut sen vuoksi, koska suunnitelmissani oli elää seuraavat pari viikkoa mahdollisimman terveesti
Ja elinkin seuraavat kaksi viikkoa suhteellisen terveellisesti lukuunottamatta pientä flunssaa,mutta eipä ollut hervotonta olotilaa, ei. Me palasimme tohelon viinan haku reissulta minun päämajaani, joka seisoi´siinä samassa paikassa missä se seisoo vielä tänäkin päivänä, sinne me palasimme, söimme, juttelimme ja tohelo joi, niitä viinaksia, jotka oltiin tänään noudettu kirkolta. Siinä meidän aikamme kului ja päivä oli vaihtumassa yöksi, kunnes taas sarastaisi minun päämajani pihatantereella uusi aamu, jolloin tohelo olisi lähtevä omaan kammiinsa niille main jossa saattoi vain kuulla linnun visertävän. Ja sinne hän myös lähti. Hieman humalassa hoippuen tohelo vaelsi pihatantereeni yli, mutta vaelsi kuitenki ja minä olin jäävä pötköttelemään pirttini sänkyyn, niin siinä kulahti pari päivää sivuun, jolloin alkoi taas uudet kujeet, mutta lorsaan siitä enemmän seuraavassa osiossa.