IRC-Galleria

en ole eläissäni nähnyt niin rumaa karhua kuin silloin näin, silloin olin hervottomassa mielen tilassa metsiä tallaamassa ja ne maat olivat valtion maat, joita minä yhteiskunnan elätti tallasin ja olen niitä tallaava jatkossakin, maita jotka ovat pilkottu lokeroiksi kaikenmaailman ojituksilla, maat jotka ennen kukoistivat koskemattomuuttaan ne maat oli pirstottu piloille niin kuin oli minun mielenikin. Mutta kaikesta huomimatta olin siellä ja meinasin jäädä sinne ikuisiksiajoiksi ellei minun perintönä saama kiväärini olisi ollut mukana.. Palataanpas siihen kun tallasin niitä maita, tallasin niitä vain päämäärättömän vaellukseni takia se oli sairaan ihmisen tarve tehdä jotain. Ainakin siellä sai olla rauhassa ei ollut niskaan hönkijöitä ei. Eikä kukaan teettämässä mitään mitä et tahdo, siellä sai olla itsensä herra semmonen oli se pirstottu maa, siellä vallitsi mielenrauha ja hyvänolon tunne, siellä ei ollut postilaatikoita, joissa olisi voinut tulla takeettomia syytöskirjeitä, niitä siellä ei ollut ja sen takia olin päätynyt pirstottuun maahan, sivistyksenkehtoon, siellä nousivat vain vaarat sinisine lakeineen ja puut humisivat tuulesta, korppien rääkyminen kuului pistävänä haaskalta, haaskalta joka oli sen ison ja ruman karhun haaska johon siellä pirstotussamaassa törmäsin. Ja se törmäys tapahtui kolmantena päivänä kun olin siellä pirstotussamaassa ja se tapahtui niin ykskaks, että olin paskantaa housuihini, niin nopeasti se tapahtui että kiväärini laukesi vahingossa ja sen luoti oli porautunut vieressä seisseen synkän ja vanhan kuusen runkoon. siitä tiesin, että juuri se haaska jossa korpit raakkuivat oli sen ison ja ruman karhun haaska, tiesin sen, sen vuoksi koska olin kävellyt juuri siihen haskaan, jota iso ja ruma karhu kunniakkaasti kävi syömässä ja suojelemassa isoin tassuin, kävelin siihen haaskaan tuulen alta, jolloin se ruma karhu ei huomannut minua, enkä minä huomannut sitä rumaa karhua joka innoissaan murkinoi haaskallaan synkän kuusinkon takana, kun kohtasimme sen karhun kanssa se saapui minua kohti kuin yleinen syyttäjä kahdella jalalla ärjyen kuin leopardi ähtärin eläinpuistossa, silloin perintökiväärini laukesi, se oli minun pelastus se, sillä karhu suunnisti täyttä laukka läheiseen tiheikköön, ojan varteen, johon minä olin ollut juuri matkalla, istuskelin välikouhtauksen jälkeen viisi minuuttia perseelläni ja kuulostelin, en lähtenyt karhua seuramaan, koska olin koiraton mies, adjutanttini oli lopetettu kuukautta aikaisemmin kun olin saapunut pirstottuun maahan ja minulla ei ollut toista koiraa, enkä ollut sitä vielä edes ehtinyt ajatella, koska paikallinen poromies olise mies, jonka takia olin nyt koiraton mies. Koiran tappamiseen ei ollu annettu minkään valtuuksien lupaa, vaan se oli raa`asti ammuttu järven takaiseen kankaaseen, kankaaseen jota poromiesten moottorikelkat jyrräävät ja tekevät puhtaaseen lumeen ilkeän näköisiä rännejä ja tiputtavat pelloiltansa repimää heinää sinne, sinne päättyi koirani taival, koiran joka oli minun paras, koira josta voi käyttää arvonimeä hän. mutta sitä lienee turha itkeä nyt olin pirstotussamaassa, johon tappajat eivät yltäneet eivätkä myös minkään kaltaiset kauheudet, sellaista sielä oli, siellä saattoi nähdä jäniksen pomppivan jo valkoisessaan hunnussaan myös uljaat hirvet olivat vallanneet sen maaperän. Olin ollut pirtotussa maassa jo kaksi viikkoa oli aika lähteä pyörähtämään ihmisten ilmoilla, jonne en kuitenkaan koskaan halunnut lähteä mutta pakon edessä täytyi sekin kompromissi tehdä, kävelin ja kävelin kunnes saavuin puinaisen rakennuksen pihaa, jota muistaakseni nimitettiin tuulepesäksi, siinä pihalla seisoi koko komeudessaan ylväs lumiukko, se seisoa tökötti siinä vaikka keli oli selvästi plussan puolella, siinä se tökötti hievahtamattakaan ja pihamaan oli vallannut kauhea turisti lauma sitimaastureineen, sitimaastureineen jotka oli pakattu täyteen kaikenmaailman hienostelijoita, mutta minä olin painuva niiden sekaan syömään melkolailla rähjäisessä olemuksessani, hielle haisevana ja metsälle tuoksuvana, rinkka selässä, sain koppavia katseita miutta minua se ei haitannut, ei haitannut silloin eikä tule haittamaankaan, tahdoin ravintelin omistajalta puhelinta lainaan, jolla soitin itselleni taksin ja taksi saapui ja se vei minut sinne mistä olin tähän reissuun lähtenyt, sinne se vei ja siinä se oli.

Schneemobil-Tracks ist ein querschnit. was ich dann navigieren sie durch die wilden? sicherlich die den Wald auf Skiern, die ich bekomme um die natürliche umwelt. Fisch sein sollte, und entkorken der Flasche aber ich weiß nicht, die Hoffnung realisiert. Ich wurde auch vorgeworfen, des Verkehrs gefährden die Sicherheit der regelmäßigen Absturz Freitag Nachmittag kursussa. Geschwindigkeit lag bei 55 km pro Stunde und die andere Partei in den Hof, wie Ethylen, in diesem Fall liegt der Fehler in ihm natürlich. aber die Sympathie der Frauen unfähig, sich begeben hat, um die Bullen liegen, und ich regelmäßig umständliche Reise zur Beschleunigung. Es handelt sich um eine fiktive Notlüge. Ich bin in diesem Fall ist grundsätzlich richtig und fair istmüde von der Art der Menschen



Ich bin schuldig

Nicht zu Lasten der ich bin auf CLEAN Mehl Tasche, sie nicht

pakko kirjottaa paskaa ku kaikilla muillakin on paskaa täälä eli ei näissä ole järjen hivenintäkään mutta mennään massan mukana, joten ihmiset ottakaa kynänne kauniiseen kätöseenne ja tulkaa jauhamaan levottomuuksia (paskaa) maan ja taivaan väliltä ;)

samanlaisista juurista ovat lähteneet kasvamaan myös toisen maailmansodan jälkeen syntyneet ja nykyisessä japanissa vahvan aseman saavuttaneet >> uudet uskonnot>>. budhalaisuus saapui japaniin 500-luvulla ja japanin budhalasiet olivat enimmäkseen ylhäisiin sukuihin kuuluvia, varsin laajasti sivistyneitä ja yleistä arvostusta nauttivia ylilukeneita. Zen on mietiskelyn tie, jonka kulkija saavuttaa vaupautuksen omin voimin. kenties kukaties jos siihen vaikka tarvittaisiin vähän kaverinkin voimia.

kun menin kouluun näin pienen oravan, se keräsi käpyjä ja sanoi minulle: "Mikko nämä ovat elämän käpyjä"

vjhgkjhkhkjhkhkljkljkljkhklhkjhkhhhkjhkhk