Kotiintultua katseltiin vähän internettiä ja Markku Varjon opusta, ja tultiin siihen tulokseen että se ei kyllä mikään monninen ole, vaan verkkonuoliainen. (Näin voi käydä jos tekee heräteostoksia...) Ne verkkonuoliaiset taas ei ole yksineläjiä, joten pitää mennä huomenna ostamaan sille muutama lajitoveri. Ikävä puoli on se että täysikasvuisina nuo tarvitsevat tuplakokoisen akvaarion meidän nykyiseen verrattuna, mutta onneksi tässä on vielä hetki aikaa kasvatella niitä ja hankkia se isompi akvaario. Tuosta kalasta eroonhankkiutuminenhan ei ole vaihtoehto koska olen rakastunut ja ensirakkaudesta ei voi luopua (vaikka se onkin Jussin kala).
Jussi nimesi sen Ääliöksi (saattaa olla että lopuistakin fisuista tulee Ääliöitä, aika näyttää). Ääliö on ihana touhuilija, ja tuntuu sopeutuvan aika nopeasti. Kotimatka ressasi sitä ja matkan ajaksi sen raidat haaleni melkein olemattomiksi (kuten kuvasta näkyy). Heti kun kuljetusastian laski akvaarioon lämpöä tasaamaan, Ääliö piristyi ja sai värinsä takaisin. Sillä on kauniit koko kropan yli pituussuunnassa menevät tummat raidat. Kun se pääsi akvaarioon asti, se ramppasi muutaman kerran ylösalas ja meni sen jälkeen kaivelemaan pohjaa ja syömään kaikkea kivaa mitä ikinä löysikään. Nyt se on ollut muutaman tunnin tuolla akvaariossa ja siellä se edelleen touhuaa ihan onnellisen näköisenä, vaikka valotkin on ollut poissa jo tovin ajan.
