Yksin kirjotan taas,
Ku ei oo muutakaan.
Vaan kynä ja paperi
Ovat mun ainoat lohtuni.
En mä muun avulla pääse karkuun todellisuutta.
Haluun vaan unohtaa tän kaiken,
Eilisen, tän päivän, tuskan huomisen.
Mut en mä sitä pääse karkuun, oon liian hidas,
Se saa mut kiinni, nyt oon jo sen kidas.
Mä haluun pois täst kaikest paskast,
Tää on mulle vaan liian raskast.
Onneks mul on sentää kynä ja papri,
Niillä tiivistän kaiken tän mun tuskani!!!