Maiju päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä karmeana aamupäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli sekalainen ja he kylpivät rahassa. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen lemmikeistään.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan hevoset, niinpä ajanvietteeksi tuli amalgaamipaikat.
Maiju kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin inhottavaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Hitaudesta johtuen hän oli aika paatoksellinen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja lihapuikkoja hän sai työskennellen tarjoilijana.
Maiju ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran kuukaudessa. Alkoholia hän juo kunnes kuolee.
Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.
Sen pituinen se.