IRC-Galleria

Heti luettuani aiheen ja tehtävänannon ymmärsin, että tämä on juuri minulle. Juuri nyt. On oikea aika käsitellä tätä aihetta.

Olen jo pidempään miettinyt median luomia paineita ja sitä miten ne vaikuttavat nuoriin. Liikumme kaduilla ja langanlaihat mallit tuijottavat meitä bikineissään ostoskeskusten seinillä, metroissa sekä bussipysäkeillä. Eteemme levittäytyy internet kaikkine vinkkeineen; luemme jatkuvasti artikkeleita uusista dieteistä, kauneusleikkauksista sekä karvojen poistattamisesta. Media määrittää yksilöiden puolesta kauneuden. Miksi en saa näyttää juuri siltä miltä minä näytän?

Olen kasvanut maailmassa jossa oma keho ei ole vain minun omaisuuttani. Se on kenen tahansa arvosteltavissa oleva asia, sillä sehän on esillä jokaisen kodissa. Loin ensimmäisen käyttäjätunnuksen irc-galleriaan 11-vuotiaana jota varten piti minun valehdella ikäni vuoden vanhemmaksi kuin oikeasti olin, jotta siis pystyin kirjautumaan sisään palveluun. Muistan kuinka isosiskoni otti minusta ensimmäisen profiilikuvani uudella digikamerallaan. En yhtään tiennyt miten olla valokuvassa joka ei kuvaa tilannetta vaan puhtaasti ihmistä. Olo oli epämukava kuvaa otettaessa sekä kuvaa tarkasteltaessa. Olinko sopiva? Siis sopiva kenelle? Siis sopiva irc-galleriaan, arvosteltavaksi ulkonäköni perusteella TIETENKIN.

Olin ollut koko lapsuuteni muita lapsia suurempi. Vanhemman isosiskoni vaatteet olivat sopineet nuoremmalle isosiskolleni vanhemman kasvaessa niistä ulos, luonnollisesti. Minulle ne eivät ole koskaan sopineet, vaikka oli meillä ikäeroa jo pelkästään nuoremman isosiskon kanssa viisi vuotta.
Äidin mielestä olin ''ihana pumpukka''.
Terveydenhoitaja taas oli sitä mieltä että jo syntyessäni olin ollut keskivertoa isompi tyttövauva. Eli koulukavereiden kesken siis tuttavallisesti ''se läski''.

Alunperinhän minussa ei ole ollut mitään vikaa, olen ollut terve ja tyytyväinen lapsi. Ongelmat sekä paineet ovat tulleet ulkopuolelta, oma kehoni ei ole ollut oma asiani muista erottumisen ansiosta. Se on ollut muiden vapaasti kommentoitavana jo ennen ensimmäisen profiilikuvan latausta nettiin.

Muistan lukeneeni nuorten suosimasta aikakausilehdestä palstaa nimeltä ''Bees & Honey'' jossa Eki-niminen lääkäriherra jakeli esiteini-ikäisille vinkkejä laihtumiseen. Useimmiten hän kuitenkin kehoitti lukijaa painumaan terveydenhoitajan puheille ruokapäiväkirja repussa. Silloin ymmärsin ensimmäisen kerran ruoan vaikutuksen ihmiskehoon.

Kotona vanhempani ovat aina valmistaneet lämpimän ruoan joka päivä, ja se on nautittu koko perheen läsnäollessa. Ruoan valmistukseen on panostettu ja olemme syöneet aina hyviä, monipuolisia ja terveellisiä aterioita. Olemme matkustelleet paljon, ja viettäneet erityisesti aikaa Italiassa merenherkkujen äärellä. Syöminen on siis ollut keskeinen osa perheemme kanssakäymistä ja surustelukulttuuria. Yksi syy yhteiseen ruokailuhetkeen oli tarve pitää huolta siitä että kaikki söivät säännöllisesti: isälläni sekä isosiskoillani on 1-tyypin diabeettes. Äidillä eikä minulla sitä ole, toistaiseksi.

Länsimainen hyvinvointi ja vauraus antaa meille mahdollisuuden nauttia ruoasta. TV:eet pursuavat ruokarealitysarjoja, kokkisotia sekä reseptinurkkia, mutta samaan aikaan toinen kanava taas näyttää miten tanssia peppu pieneksi. Kärsimme ylipainosta ja ylisyömisestä enemmän kuin koskaan. Paisumme kuin pullataikinat ahneutemme ansiosta.

Mietin pitkään, liian pitkään jopa, miten toteutan portfolioni.
Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: näin.
Takaisin sinne mistä alunperin olen lähtenyt liikkeelle, mikä on ollut kauneusihanteideni kasvualusta, ensimmäiset kokemukset itsetutkiskelusta sekä muiden ulkonäön arvostelusta.