IRC-Galleria

Mietin tänään ihmisiä, jotka tuppaavat olemaan täydellisiä. Ihmisiä, joilla on tapana tuoda esille toisten huonot puolet ja ne hyvät jätetään synkkään varjoon; jos niitä nyt tohditaan edes huomata.

Se on jännä juttu, miten näillä täydellisillä ihmisillä tuppaa sitten kuitenkin olemaan muita enemmän ongelmia ja elämä menee kahtasataa tiiliseinään. Onhan se toki sinällään ymmärrettävää, koska vain itse on täydellinen ja muut enemmän tai vähemmän puutteellisia. Ja edes täydelliset ihmiset eivät voi rakentaa elämäänsä kokonaan yksin ja oman onnensa nojaan. Brutaalia, eikö?

Se on jännä juttu, miten nämä täydelliset ihmiset tuppaavat sitten lopulta jäämään yksin ilman tosiystäviä - saati mitään sen vakavampaa. Tosin täydellisten ihmisten on huomattu välillä elävän laumoissa, mutta toisen täydellisen ihmisen ystävyys on yhtä tyhjän kanssa, koska keskustelu ja palaute on tietenkin aina täydellistä - luonnollisesti. Ja ihminen ei kehity, jos ei saa peilattua, hyväksyttyä ja kehitettyä omia heikkouksiaan ystäviensä kautta. Toisaalta, eihän täydellisillä ole heikkouksia...

Se on jännä juttu, miten jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää neuvoa täydellisiä, joilla silti jostain kumman syystä menee huonosti ja jotka eivät ole valmiita tarttumaan itseään niskasta kiinni ja tekemään asioilleen jotain neuvoista huolimatta. Samalla huomasin tänään, kuinka paljon elämässäni on minulle rakkaita ja minua rakastavia ihmisiä, joille lupaan pyhittää tästä päivästä eteenpäin enemmän aikaa.

OT: Tein taas ruokaa. Maistui. Ja nostin putkimiesten arvostusta.