IRC-Galleria

Vitsejä vitsejä :)Sunnuntai 01.03.2009 01:24

- Nuori mies kuoli tapaturmaisesti ja saapui taivaan portille Pyhän Pietarin luo. Miehellä olisi kuitenkin ollut vielä muutama asia hoidettavanaan maan päällä ja hän tiedusteli, voisiko hän palata sinne vielä hetkiseksi. Kotvan tuumittuaan Pietari sanoi, että ehkä se voitaisiin järjestää, mutta vain sillä ehdolla, että mies palaisi sinne hämähäkin hahmossa ja laskeutuisi sinne oman seittinsä varassa. Mies tyytyi tähän ja kiitti Pietaria, joka sitten muutti hänet hämähäkiksi.
Niinpä mies-hämähäkki kiinnitti seittinsä pilven reunaan ja hyppäsi tyhjyyteen. Laskeutuminen alkoi. Alussa kaikki meni hyvin, mutta maahan oli kuitenkin pitempi matka kuin mitä mies oli odottanut. Jo puolivälissä matkaa hän tunsi seittiaineksensa käyvän vähiin. Hän yritti säästellä ainetta, mutta ei voinut estää sen hupenemista. Lopulta mies roikkui enää metrin korkeudella maan pinnasta, mutta hänen takaruumiinsa tuntui jo aivan tyhjältä. Hän ponnisti saadakseen viimeisetkin seitinrippeensä ulos.
Ja silloin vaimo ravisteli miehensä hereille. "Herää, pölhö! Sänky on täynnä paskaa!"


-Nuori rouva oli saamassa ensimmäistä lastaan. Häntä pelotti kuitenkin kovasti tulevat synnytyskivut. Koska lääkärit eivät voineet auttaa tässä, hän meni ihmeparantajan luo. Ihmeparantaja sanoi, että hän ei pysty poistamaan kipuja kokonaan, mutta hän voi siirtää ne lapsen isän kannettavaksi. Nainen suostui tähän. Kun synnyttämisen aika sitten tuli, oli synnytys täysin kivuton. Rouva oli helpottunut mutta samalla levoton miehensä puolesta, sillä hän ei ollut kertonut tälle lainkaan sopimuksestaan ihmeparantajan kanssa. Kun mies sitten tuli aamulla katsomaan vaimoaan ja lastaan, nainen kysyi huolissaan:
- Kärsitkö kovasti viime yönä puolestani, kultaseni?
- Päinvastoin, nukuin kuin tukki. Vaikka naapuri kyllä kiljui kuin pistetty sika koko yön.




-Mikko seurusteli kerran kirkkoherran nuoren tyttären kanssa ja oli innoissaan, kun pääsi ensimmäisen kerran tapaamaan tytön vanhempia. Tiesihän Mikko, että jos vanhemmat hyväksyisivät hänet, tyttö voisi vaikka antaa... suudelman. Siinä sitä istuttiin olohuoneessa ja keskusteltiin, kun jännitys ja kahvi alkoivat vaikuttaa Mikon suolistossa. Pian poika ei enää pystynyt pidättelemään vaan päästi pienen pierun.
Kirkkoherra katsoi vihaisesti perheen koiraa, joka sattui makailemaan Mikon tuolin alla, ja torui: "Musti!" Mikko huokaisi helpotuksesta ja jysäytti toisenkin kerran koiran piikkiin. "Musti!" nuhteli tällä kertaa kirkkoherran rouva. Kului muutama tovi, ja ilma vain kiersi Mikon suolistossa. Eihän siinä auttanut muuta kuin päästää ilmoille kunnon jyräys. "Musti!" ärjyi kirkkoherra naama punaisena. "Tule pois sieltä tuolin alta, ennen kuin se huonosti kasvatettu retale paskantaa päällesi!"



-Blondi meni ruokatunnilla pelaamaan tennistä. Kuinka ollakaan, kun blondi syötti ensimmäisen kerran, niin ilmaa ei halkonutkaan pallo vaan tamponi. Tenniksenopettaja katseli touhua aikansa, ja kysyi sitten:
- Eikös tuo ole tamponi eikä pallo?
Blondin silmät suurenivat: "No niinpäs onkin. Mutta minne minä sitten olen palloni laittanut?"





- Oletko kiltti eläimille?
- Kyllä vain. Aina kun näen hyttysen, taputan sitä selkään.

naiset-suomi-naiset -sanakirjaMaanantai 02.02.2009 00:17

Se on ihan sun päätös
= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

Tee sä mitä tahdot
= kosto on kauhea.

Meidän pitäis puhua
= mä aion nyt avautua ja sä kuuntelet (!)

Siitä vaan, senkun menet
= älä lähde (!!!!)

En mä ole loukkaantunut
= tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

Oletpas sä tänään huomaavainen
= onko tänään seksipäivä?

Vähennetään romanttisesti valoja
= olen ihan jumalattoman turvoksissa

Onpas tää keittiö epäkäytännöllinen
= ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

Mitäs jos hankittais uudet verhot
= ..ja huonekalut ja maalataan makuuhuone.

Mä kuulin jotain melua
= sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä.

Mä rakastan sua ihan hirveästi
= meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

Oonkohan mä lihonut?
= kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

En mä mitään huuda
= totta vitussa huudan, kun mulla on hyvä syy. (!)

Tottakai
= kyllä tai ei

Ei
= kyllä tai ei

Niin kai
= ei (!)

Ihan miten vaan
= ei (!)

:DLauantai 17.01.2009 22:54

venla tutki mun pöytää ja se löys semmotteen purkkapaketin.

venla: minkä makusii nää on ?
hanna: öö... mansikan :D
venla: okei voinks otta yhen ?
hanna: siitä vaa :'D
venla: okei :D
hanna: :)
venla: (*ilme nyrpistyy*) siis mikä maku tää oli ? :s
Hanna : nikotiini :'DDD

venla sylkee purkan pois ja huutaa mulle :'D

ja sori viel venla, se ei ollu nikotiini purkkaa :'D

Venla ota opikses ( siitäs sait )

en oo oikeesti paha oppilas :)Sunnuntai 11.01.2009 02:58

jos saat yli 12, oot paha oppilas

[x] Olen saanut jälki-istuntoa
[x] Olen näyttänyt opettajalle keskaria kun hän ei ole katsonut
[x] Olen syönyt purkkaa tunnilla
[x] Myöhästynyt enemmän kuin 10 kertaa
[x] Olen jättänyt läksyt tekemättä enemmän kuin 5 kertaa
[x] Olen lintsannut koulusta
[ ] Vanhempani ovat hakeneet minut koulusta
[x] Olen tekstannut ihmisille tunnilla
[x] En ole tehnyt määrättyjä tehtäviä
[x] Olen heitellyt tavaroita luokassa
[x] Olen nauranut opettajalle
[x] Olen kuunnellut soitinta tunnilla
[ ] Olen lyönyt opettajaa kirjalla
[x] Olen unohtanut koulutavarani kotiin
[x] En ole mennyt jälki-istuntoon
[x] Kiroillut tunnilla
[x] Nukkunut tunnilla
[x] Syönyt tai juonut tunnilla
[x] Poistunut luvatta koulualueelta
[x] Lähtenyt kesken tunnin pois
[x] Olen lukenut opettajan päiväkirjaa
[x] Olen kertonut tai minulle on kerrottu kokeiden vastauksia
[x] Olen häirinnyt tunnilla
[ ] Hallussapitänyt tai käyttänyt koulussa kiellettyjä aineita
[x] Minut on heitetty luokasta ulos

22.. totaa jjoo...

hajos(ko)Sunnuntai 02.11.2008 04:23

Joskus tapahtuu selittämättömiä asioita, myös kirkonmiehille.

Brittiläinen keski-ikäinen pastori joutui sairaalahoitoon, koska hänen takapuoleen oli juuttunut peruna. Kirkon miehen selitys tapahtuneelle oli vähintäänkin mielenkiintoinen.

Pastori kertoi olleensa ripustamassa alasti verhoja, pudonnut tason päältä lattialle ja tippunut suoraan perunan päälle. Mies painotti, että mitään seksuaalista toimintaa perunan kanssa ei oltu harrastettu.

Pastoria hoitanutta sairaanhoitajanaista tilanne ei kuitenkaan järkyttänyt, koska hän on brittilehti Metron verkkosivujen mukaan onkinut ihmisten takapuolista muun muassa kurkkuja, venäläisiä nukkeja ja neilikoita.

AHAALauantai 25.10.2008 00:11

Testi luokastasi.

Kuka istuu edessäsi, oikealla ja vasemmalla puolella sinua ja takana?

Hissan luokassa?

oikealla puolella: eikukaan
vasemmalla: Jenni
takana: Oona ja Anna.t
edessä: eikukaa :D

Maantiedon/biologian luokassa?

oikealla puolella: Netta
vasemmalla puolella: Niko.r
takana: oona ja anna.t
edessä: eikukaa :D

Ruotsin luokassa?
oikealla puollella: Lotta
vasemmalla puolella: tietokoneet
takana: eikukaa
edessä: Tommi ja Joel.l

Kuka on luokan huonoin matikassa?: öö.. vaik.. niko.k
Kuka on luokan paras piirtämään?: Anna.v
Kuka on luokan huonoin piirtämään?: Matias sry :D:D:D
Kuka on luokan hevarein?: IIRO ! IIRO !
Kuka on luokan fruittari?: Niko.r
Kuka on luokan villein?: Koko luokka :D
Kuka on luokan hiljaisin?: Tommi
Kuka on luokan pissis?: emt :D
Kuka on tytöistä kivoin?: Nedu
Entä pojista?: nooouaidia :D
Luokan villein tyttö?: Lotta
Paras keskiarvo oli?: Anna.v
Huonoin?: Niko.k
Luokan nuorin?: Oonaaa!
Onko luokkanne kiva?: no joo :D

vitun etupenkit..

Vastaa niin moneen kuin pystyt:)Tiistai 09.09.2008 23:40


1) Metsässä ei liikahda lehtikään. Mutta miksi? Keksi kolme syytä!

2) Kuinka monta on Porin ympärillä?

3) Vampyyri meni ravintolaan ja tilasi litran kokista. Mitä vampyyri tilasi?

4) Sikaa joka elää metsässä kutsutaan villisiaksi. Miksi kutsutaan koiraa joka juoksee metsässä irrallaan.

5) Miksi poliisi pitää pamppua aina vasemmassa kädessä?

6) MIkä näistä on Puolan pääkaupunki: a) porsiva b) vasikoiva, c) varsova

7) Kuinka monta sukupuolta kutakin eläintä Mooses otti arkkiinsa.

8) Jos korissa on 3 omenaa ja otat niistä 2, niin montako omenaa sinulla sen jälkeen on.

9) Montako syntymäpäivää miehellä keskimäärin on?

10) Lampurilla on 17 lammasta ja kaikki paitsi 9 kuolevat. Montako jää jäljelle?

11) Montako kolmen markan postimerkkejä on tusinassa?

12) Vanha mies istui kannolla. Kuinka vanha mies oli?

13) Mitä eroa on sorsalla?

14) Miten kahdellakymmenellä viidellä sentillä saa saman verran tavaraa kuin eurolla?

15) Mikä etunimi kieltää kaksi kertaa?

16) Monessa kuukaudessa on 30. tai 31. päivä. Monessako kuukaudessa on 28. päivä?

;sPerjantai 29.08.2008 01:23

hyi mun jalat on sökönä ja ne on ku nuudelii.. :D

hei oikeestiii..Sunnuntai 24.08.2008 03:05

Omistan tän sulle katja <3Sunnuntai 17.08.2008 17:57

Sinä rakkaani, karvajalka, sinä unteni apina.
Olet nätti kuin tiskirätti ja juokset kuin etana.