IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Kun kerran melkein...Keskiviikko 08.11.2006 02:31

...Voitin Jyväskylän kesätyttö kilpailun ilman, että osallistuin koko skabaan. Saman niminen misukka oli asiaan osallistunut, ja johan alkoi puhelin pirisemään. Eräskin Hankasalmen pappa lupasi äänestää, vaikka vakuuttelin olevani toinen saman niminen. Myös lehdestä soiteltiin, mutta sanoin että viihdyn kameran toisella puolella aavistuksen paremmin, ja että kuumat uimapuku sessiot ei oikeesti ole mun juttu...

...Minusta tuli kansainvälisen kung-fu leffan tähti. Olin ilmottautunut ja käynyt perus kuvauksissa paikassa, mikä buukkaa ihmisiä statisteiksi ja pieniin rooleihin elokuviin ja mainoksiin. Meitsi innostui ja ilahdutin ystäviäni kurkipotkuilla ja esittämällä ruumis numero nelosta vuorotellen. Oli hauska herkutella aiheella, mikä tuntui täysin absurdilta, Suomalainen Kung-Fu elokuva ja pääsisi statistiksi vaikka edes ihan pieneen kohtaukseen. Luulin kovasti, että olen menossa Jade soturin kuvausiin. Pari päivää ennen H-hetkeä buukkaajat soitti ja kysyi olisko mulla ketään about saman ikäistä miespuolista tuttua, joka haluis mukaan. Siispä Ilari mukaan ja menoksi.

Siellä sitten istuttiin perse jäässä Cafe Ursulan terassilla, muka kauniista kesäpäivästä nauttien ja tyhjästä kupista muka kahvia imien. Olihan se Suomalais-Japanilainen eli kansainvälinen menestys elokuva, mutta ei ollu Kung-Fusta tietoakaan...Se oli Ruokala Lokki...

...Voitin katoksen ja humppaorkesterin...Oli tylsä työpäivä (juhannus sunnuntai) ja päätin osallistua netissä kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin mitä löytyi.

Muutaman viikon päästä olin autuaasti unohtanut koko asian ja köllin rannalla lahnana auringosta nauttien. Juuri kun olin nukahtamassa, puhelin pirisi ja ylipirteä mies ääni puhui liian nopeasti ja niin etten ymmärtänyt mitään. Aika tylysti ja flegmaattisesti vastasin että anteeksi mitä ja mistä. "Olette suorassa lähetyksessä!" "Olette edenneet viiden parhaan kilpailijan joukkoon ja Teidän on mahdollista voittaa grillikatos ja Solistiyhtye Suomi soittamaan pihallenne!" "Miltä nyt tuntuu?"

Heräsin täysin ja mielessäni oli kauhu skenaario silloisesta putkiremontin runteleman kerrostaloasunnon ahataasta takapihasta, mihin oli laitettu rakennusparakit vessoiksi ja suihkuiksi asukkaille...grillikatos ja vielä Solistiyhtye Suomi...Ei saatana...

"Ei kai tässä mitään, kivaahan se varmasti olisi" vastasin aavistuksen varovaisesti...Reipas juontaja ei mennyt sanattomaksi vaan jatkoi iloisesti, kuinka hieno vastaukseni oli ollut, ja että ajatella, että haluaisin katoksen Laajasaloon veljeni perheen pihalle. Kivi vierähti sydämeltä. Yritin jopa olla innostunut ja myönnellä että kyllähän sitä heidän iskelmä radiota tulee kuunneltua...Mutta liian myöhään. Koska en ollut tajunnut kiljua onnesta ja ilosta menetin mahdollisuuden, grillikatoksen ja humppapumpun...

Olis ollu kiva pitää kekkerit...Olis varmaan ollu sekä rokkipojat että solistiyhtye ihmeissään...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.