IRC-Galleria

**********

Istun penkille. Näen lunta kaikkialla. Harmaata lunta. Kaupunki on saastuttanut kaiken. Vihaan tätä. En kuulu kaupunkiin. Haluan maalle. Näen ohi kiitäviä lenkkeilijöitä. Yksikään ei suo minuun yhtäkään huomion kipinää. Tunnen että he eivät edes huomaa, että istun siinä yksin. Vierelläni ei ole ketään ystävää. Muutimme pois heidän luotaan. Muutimme maalta kaupunkiin. Olen erinlainen.

He taitavat olla unohtaneet minut. Yksikään vanha ystäväni ei ole soittanut minulle. Ehkä he ovat unohtaneet minut. En ollut koskaan mikään värikäs persoona… Yleensä pukeuduinkin mustiin ja hautauduin pitkien hiusteni taakse. En edes puhunut paljoa. Entiset ystäväni eivät varmaan edes muista minua. Heillä on hauskaa. Ja minä istun täällä puiston penkillä, ja murhedin menneitä.

Nousen ylös ja katson ympärilleni puisto on autio. Pari kulkukoiraa siellä sun täällä. Näen puhdasta koskematonta lunta. Rakastan sitä. Kävelen laahaavin askelin loskaisen puiston poikki. Kaadun lumeen. Jään paikalleni. Kuulen takaani askelia. Askeleet menevät ohi. Annan lumen tulla päälleni. Tunnen kuinka vaatteeni kastuvat sekunti sekunnilta enemmän.

Minulla ei ole aavistustakaan paljonko kello mahtaa olla. Olen unohdettu. Jostain kaukaa kuuluu poliisin pillin ujellusta. Se menee pian ohi. Tunnen kuinka olen hautautunut lumeen. Olen likomärkä. En jaksa tehdä elettäkään noustakseni. Aistini kertovat että joku tuijottaa minua. Kuka se voisi olla. Nyt minua ei enään tuijoteta. Askeleet häipyvät ja jättävät jälkensä lumeen.

Nousen vihdoin ylös. Lumi tupruaa täydeltä taivaalta. Lumi saa minut tuntemaan kuin olisin vielä maaseudulla. Ja sinne minä kuulunkin. En välitä vaikka ihmiset katsovatkin minua, koska olen niin märkä. Vihdoinkin saan ansaitsemani huomion. Vihdoinkin.

**********