Mut mie en voi tälle mitään. Kamalaa ko tuntuu et oon isompi ku kukaan, syön kokoajan ja si kuntoilen tai paastoan ko on nii paska olla. Jos en syö, pyörii ruoka kokoaika mielessä. Nämä päivät on kauheita ja toivon niin että tää kaikki selviää ko pääsen lääkärille 23.pv.. En vaan tiiä miten aukaista suunsa ja puhua asiasta kerrankin suoraan.. itku tuli viimeeksi ja asian annoin olla. Tätäkään suhteen, ja oman elämäni pilaajaa ei olisi jos olisin joskus ollut rohkea ja myöntänyt ongelman ja hakenut / ottanut vastaan apua.. :"(
Toivon niin ettei kenenkään nuoren, nätin ja lahjakkaan tytön tai pojan tartteis kokea tälläistä helvettiä.. Ja jotka kokevat, toivon että niillä on ihmisiä ympärillä tukemassa ja ottaisivat heti ensimmäisten oireiden alkaessa yhteyttä lääkäriin.. tai edes puhuis jollekki rakkaalle ja luotettavalle ihmiselle asiasta.
Loppukuun kuvauksiin enää hetki aikaa.. Miten mie siitä selviän ???? Tekis mieli perua koko juttu.. mut sit luovuttaisin taas.. kokoajan mielessä mitä voisin tehdä enemmän, miten voisin itseäni psyykata siihen koitokseen että pärjään ja pystyn siihen..