IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.06.2006 23:35


Tästä lähtien on kaikkinainen työ kielletty. Se, joka töitä tekee, erotetaan heti.

Työajan alkaminen on jokaisen vapaasti valittavissa, kuitenkaan ei kukaan ole oikeutettu tulemaan työpaikalleen ennen klo 08.00.Ennen varsinaista työajan alkamista tarjoillaan aamukahvit.

Minimipalkka on 500 €/ päivä, sekä vapaa ruoka, olut ja tupakka. Kun henkilö on ollut palveluksessa vähintään kolme viikkoa, kuuluu hänen luontaisetuihinsa lisäksi vapaat matkat työpaikalle ja takaisin kotiin taksilla tai vaihtoehtoisesti vapaa autoetu (auto vapaasti valittavissa hintaluokassa 70 000 - 200 000 €).

Omalla kustannuksella hankittujen vaatteiden käyttö on ehdottomasti kielletty. Työnantaja kustantaa kuukausittain asianmukaisen vaatetuksen työntekijöille.

Työaikana on laulettava. Jos joku aloittaa laulun, on muiden siihen yhdyttävä.

Klo 11.00 - 13.00 on päivällistauko. Päivällinen voileipäpöytineen ja ruokaryyppyineen tarjoillaan jokaiselle. Jokaisen velvollisuus on syödä vähintään 5 ruokalajia.

Klo 09.00 - 10.00 sekä 14.00 - 15.00 on yleiset kahvitauot. Kahvitaukojen aikana huolehtii työpaikan johtaja yleisestä keskustelusta.

Kun joku nukahtaa työnsä ääreen, on hänen herättämisensä ehdottomasti kielletty.
Poikkeuksena kotiinlähtö ja henkilökohtainen puhelu.

Päivällis- ja kahvitauon aikana on WC:n ja siivouskomeron käyttö kielletty, sitä varten on työaika olemassa.

Työaika päättyy klo 16.00. Johtajan velvollisuus on tällöin puristaa jokaisen kättä ja lausua kiitoksensa ankaran ja hyvin suoritetun työpäivän johdosta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.06.2006 20:44


ENSIMMÄINEN...


1. Paras ystävä: - yks johanna

2. suudelma: - ööö en muista noin vanhoja juttuja...

3. lemmikki: - eka oma lemmikki oli oskari marsu

4. rakkaus: - vaikea sanoa....yks jarno,mut se jäi aika ykspuoliseks jutuks

5. harrastus: - baletti....kävin nappulana baletti koulua


MILLOIN VIIMEKSI...


1. Poltit tupakan: - n.minuutti sit

2. Joit alkoholia: - parasta aikaa

3. Ajoit autolla: - tota noin...oisko vuos tai pari sitten?

4. Soitit: -eilen

5. Nauroit: - tänään töis...olin yli väsynyt...

6. Kuuntelit musiikkia:autos matkal himaan



OLETKO KOSKAAN...


1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - tavallaan,tavallaan en

2. ollut pidätettynä? - en,mut putkas olen viettänyt yön...

3. uinut alastomana? - jeps

4. ollut TV:ssä? - jos kotivideot lasketaan ni kyl maar

6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? - monesti

7. Pelännyt? - joka päivä

TÄLLÄ HETKELLÄ...


1. Mitä uraa harkitset? - ööö...varasto alaa????

2. paras ystäväsi? - maybe Mintzi79

3. sinulla on päälläsi? - alusvaatteet, housut ja t-paita


5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...



1. Heräsin
2. lähdin töihin
3. otin päikkärit
4. hain jeren tarhasta
5. ollut koneella



Haastan

{Coconut}
CCRWR
marsu82
Mintzi79
Auringon_kukka

Hui huiTorstai 01.06.2006 03:20

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

HohhoijaaaaKeskiviikko 31.05.2006 14:57

Olen aivan ryytynyt...
Ja töihin pitäisi mennä,kyl varasto ala on raskasta vaikka olen sitä yli 5 vuotta tehnyt.
Olen täynnä mustelmia,haavoja,nirhautumia yms,mutta onnekseni sentään palkka on hyvä.
Ja tietenkin trukilla on aina hauska ajaa...
En ole jaksanut edes ajatellat laihduttamista saati kuntoilua,sillä toi homma kyl käy kuntoilusta.

[Ei aihetta]Maanantai 29.05.2006 00:42

viestiä pukkaa

Katso kännykästäsi 5 viimeistä tekstiviestiä ja listaa ne tänne. Haasta sitten ystäviäsi tekemään samoin.

1.Täytyy katsoo kauan faijal menee ku formulathan alkaa n.1 h päästä.Se kyl katsoo karin autoa eka et täytyy katsoo kauan siinä menee.

2.Ei sil ollu niitä avaimia mukana.

3.Ei se vaikutakkaan mitään kun lähetään lauantaina ja somerolle mennään viikolla.

4.Se matka ei saa olla heinäkuun viimeisenä lauantaina 29.7 mul on sillon juhlat.

5.Ei ole vielä kun yksi...Käytiin tallingin sivuilla ja tilattiin ne kortit.



Haastan:

Mintzi79
marsu82
CCRWR

Kunto päiväkirja osa 1Tiistai 23.05.2006 19:21

Hmm...
Joo eilen en jaksanut tehä yhtään mitään...ja tänäänkin tuli vähän lepsuttuu päätöksistä elikkä tuli tos aamul syötyä pari palaa suklaa levystä...
Harmittaa kun mulla ei ole täällä päin yhtään lenkki kaveria...
Täytyy kattoo saanko tänään korjattua aiheuttamani vahingon...

Kunto päiväkirjaMaanantai 22.05.2006 19:26

Tänään aloitan laihdutus kuurin...eli kaikki karkit ja roskaruuat jätän pois ja aloitan kuntoilemisen tai no ainakin yritä parhaani mukaan...
Oisin lopettanut tupakan poltonkin,mutta olen huomannut että aina kun olen tupakka lakossa niin paino alkaa nousta...siis aivan kumma juttu.
Tänään aloitan ihan iisisti eli aijon tehä muutaman vatsalihasliikkeen ja jos sen jälkeen jaksan viellä liikkua niin ajattelin lähteä 3 kilsan lenkille.
Harmi vaan että ukkoni ehti tänään ostaa minulle dumle suklaa levyn,yritän tässä kovasti välttää kiusausta syödä se...
Aijon joka päivä kirjoittaa tänne mitä olen saanut tehtyä ja että koska näkyy mahdollisia tuloksia...mut tavoitteena olisi saada pötsi kuntoon jussiksi...

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.05.2006 19:50

Kati kiskaistiin elämään maailmaan eräänä lumisena iltana. Aika nopeasti näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli hermoton ja he söivät vain sianruokaa. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä kiusattiin nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan kaukoputket, niinpä ajankuluksi tuli rakkaus.

Kati kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin tyhmänrohkeaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä oranssit silmät.
Rikollisuudesta huolimatta hän oli hyvin lauhkea. Lempiruokaansa puuroa hän sai työskennellen velkasanaeerajana.

Kati ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kaupassa. Alkoholia hän juo kertoessaan tarinoita.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.

Sen pituinen se

[Ei aihetta]Lauantai 20.05.2006 21:12

Vastauksesi perusteella sinua eniten muistuttava X-Men hahmo on seuraava:

Storm

[Ei aihetta]Lauantai 20.05.2006 18:56


Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

testi löytyy osotteesta: http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php