IRC-Galleria

Pieni tyttö sydän pieni poikaSunnuntai 06.01.2008 06:06



Olipa kerran pieni tyttö joka rakasti pientä poikaa.
Päivisin hän katseli salaa ikkunasta kun poika tuli kotiin.
Ja joka ilta ennen nukkumaan menoa tyttö rukoili että poika huomaisi hänet jonain päivänä.

Eräänä päivänä tyttö rohkaisi mielensä ja kertoi pojalle tunteistaan.
Toivoi saavansa vasta rakkautta.
Mutta poika vain nauroi ja sanoi pilkallisesti päin tytön naamaa
”Luulitko todella että minä rakastaisin sinua niin kuin prinssit prinsessoja saduissa ja että me eläisimme elämämme onnellisina loppuun asti?”
Pieni tyttö nyökkäsi iloisesti hymyillen.
Luuli kai että poikakin häntä rakasti.
Mutta poika vain käänsi selkänsä tytölle ja käveli pois pilkallisesti nauraen.
Ei voinut pieni tyttö ymmärtää, ettei poika häntä halunnutkaan.

Illalla tunsi tyttö piston rinnassaan.
Tuskissaan pieniä kyyneleitä itki ja äitiä lohduttamaan huusi.
Ei loppunut kipu vaikka äiti kuinka pientä poskea suukotti ja rintaansa vasten tyttö lasta rutisti.
Ei auttanut iltasadut ne tuskaa vaan lisäsi.
”Äiti kiltti älä lue enää prinsseistä ja prinsessoista ei ne totta ole kuitenkaan. Oikeassa oli se pieni poika, ei onnellista loppua olekaan.” Sanoi tyttö kyyneleet silmissään.

”Voi tyttö kulta sydämmes on joku tainnut särkeä, ei siihen auta laastarit eikä taijat vaan ainoa lääke on aika.” Sanoi äiti ja pienen pusun poskelle antoi. Mennessään vielä ovelta kuiskasi ”Ehkä poika tuo ei prinssi oikea vielä sun ollutkaan. Kyllä prinssi se oikea vielä sinunkin luoksesi ratsullaan laukkaa kun on sen aika.” <3 <3<3

[Ei aihetta]Perjantai 04.01.2008 20:36

PERUSJUTUT
Nimi > Jenni

Lävistyksiä > Korvassa:))
Pituus > 171.2
Kengännumero > 42
Hiustenväri > punaruskeen blondi
Sisarukset > Veli<3

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit?>ei voi muistaa..:D
...Kappale, jonka kuuntelit? > Kaija Koo - Tinakenkätyttö
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > sama ku toi äsköne
...CD, jonka ostit? > en muist..
...Henkilö, jolle soitit? >Amira<33<333<33
...Henkilö, joka soitti sinulle? > oisko ollu Äiskä<3
...TV-show, jonka katsoit? > ei muista..:D
...Henkilö, jota ajattelit?> ;)

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet > puolesta
Itsemurha > vastaan
Ihmisten tappaminen > vastaan
Teinitupakointi > puolesta
Rattijuopumus >vastaan
Homo- ja lesbosuhteet > vastaan
Saippuasarjat > puolesta

MITÄ...
...Shampoota käytät? > sitä mitä on:)
...Kenkiä käytät? > Adidas<3
...Pelkäät? > en tiiä.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? > 2
...Kertaa sydämesi on särkynyt? > iian mont..:/
...Sydäntä olet särkenyt? >en tiie
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? muutama:)
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > en tiiää..:)
...Arpea on kehossasi? > liikaaa:((

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? > en
...Hauska? > totta kai
...Kiihkeä? > en
...Ystävällinen? > ehkä
...Rakastettava? > en
...Huolehtiva? >ehkä
...Suloinen? > en

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma? > bacardi breezer:)<3
...Karkki > en tiiä
...Sarjakuva / piirroselokuva > .....
...Purukumi >jaa a
...Väri> kaikki menee..
...Kynsilakan väri > en käytä
...Viikonpäivä > perjantai ja lauantai
...Inhokkipäiväsi >kaikki muut
...Kukka > ruusu
...Koru > kaikki
... Kesä / talvi? >kesä
... Norja / Ruotsi? ei kumpikaa
... Trampoliini vai uima-allas? > uima-allas

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? > itse:D
...Näki sinun itkevän? > oisko ollu äiskä:)
...Sai sinut itkemään?> ....
...Oli kanssasi elokuvissa? > jätän kertomatta:D
...Lähetti sinulle sähköpostia? > Anniina<3

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? > kyllä vain..:D
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > joo
...Pitänyt jonkun salaisuuden? > joo
...Itkenyt elokuvan aikana? > joo
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > en
...Ollut esiintymislavalla? >joo
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > en

Paljonko kello on? > 18.34
Omenat vai banaanit? > en tiiiä
Sininen vai punainen? > sininen ja punainen
Kevät vai syksy? > kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > en tiiä
Minkä aterian söit viimeksi? > kanawokkii<3
Oletko tylsistynyt? > en
Minkä äänen kuulit viimeksi? > musiikin
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > en tiiä.

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > en
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > ehkä
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > rehellisyys ja luotettavuus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? > ei
Mitä kieliä osaat? > suomi, englanti ja ruotsi
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > sänky ja peilit<3
Ketä rakastat? > itteeni
Ketä kaipaat? >....
Lempinimet? > en tiiä.
Nimesi alkukirjaimet? > J.T
Kuinka vanhalta näytät? > ainakin 80v
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > varmaa 4
Silmälasit / piilolinssit? > löytyy..
Onko sinulla lemmikkejä? > löytyyy..<333
Mikä saa sinut onnelliseksi? > yks<3
Mikä huolestuttaa sinua? > ei mikää

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? > joo
...Halunnut karata? > joo
...Kokeillut huumeita? > en
...Pinnannut koulusta? > joo

[Ei aihetta]Maanantai 31.12.2007 19:22

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA '08:D PITÄKÄÄ KAIKKI HAUSKA UUSVUOS NIIN MÄKI TEEN VAIKKA KIPEE OONKI:DD<333<333<33

[Ei aihetta]Maanantai 31.12.2007 16:57



Viimesiä viedään vuodelta 2007, se on fakta. Joten jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken minun seurassani vuodelta 2007 niin minäkin kerron sinusta!

ps. vieraslista

tylsää..:DMaanantai 31.12.2007 06:42



ajattele jotain henkilöä !

Millon olet viimeksi halannut häntä? - ei siit oo montaa tuntii...

Oletko nähnyt hänet tänään? - olen<3

Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - joo..D

Oletko vihannut häntä joskus? - joo joskus:/

Oletko itkenyt hänen takiaan? - noup..;<

Oletko itkenyt niin että hän näkee? - kyllä vain..:D

Pidätkö hänestä? - Totta vitussa<3

Rakastatko häntä? - no en.. no mitä sä kelaat TOTTAKAI<33

Onko hän komea/kaunis? - kumpaakin sanoisin..:D

Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - liian vähän viell..:D

Pelaako hän paljon? - lalliii:)<3

Mutta sinä olet silti hänelle tärkeämpi kuin pelit? - ei voi ikin tietää;)

Onko hänellä ärsyttävä isä? - enpäs tiiääkkää..:D

Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - tiedän<3


ehotuksii voi laittaa et kuka on kysees..:D

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.12.2007 22:58

Kiitti Nepe<3 ja Mira<3 viime yöst oli jtn parhainta<333 aa juu tookin tuu mii..:D:D:D Kekkonen kekkonen kekkonen..:D:D:D ja katotaaks ku pojat pellaa rallii..:DD ja sitt mennää kattoo Sinkkuelämää..:D:D:D Netta jäi siien koukkuu..:D:D:D:

ToissaYö<3Lauantai 29.12.2007 17:02

Toissayön kaikist parast<3 Amppu<3 Valvotttii koko yö mut mentii aaamul vast nukkuu..:DD ja sitt vaa riehuttii Teemun ja Jannen kans:D<3 Oli parhain yö pitkästä aikaa<33 Joskus uusiks<3 Ootte tärkeint<3

Tänä vuonna pukki toi..Maanantai 24.12.2007 19:57

350€ rahaa..:D
Kotistereot
meikkei
suklaat
hajuvesii
meikkisetin
manikyyrisetin
pussilakanat
alusvaatteit
pipon
lapaset
kaulaliinan

ja omakotitalon<3

Kiitos<3

[Ei aihetta]Maanantai 24.12.2007 02:56

Rauhallista Joulua Kaikille<sydän>

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 21:33

Kidi täst päiväst<<33<3 Oli joku ihanin päivä.. en tiiä tätä päivää parempaa<33