IRC-Galleria

19.12.2008 Raskasta Joulua, Mikkeli Tiistai 30.12.2008 14:27

Keikka oli ehdottomasti yksi parhaimpia RJ-keikkoja, joita mä olen ollut katsomassa. Ainoa miinus keikalla oli se yksi mies meidän edessä, joka ei katsonut ollenkaan keikkaa vaan tuijotti meitä, eikä sekään liity siihen mitä lavalla tapahtu joten kaikki oli aivan loistavaa.

Marco oli huomattavasti parempi kuin Tampereella! Jaksoi sitäkin jopa fiilistellä mukana. Ei se kuullostanut ollenkaan niin pahalta kuin olisi voinu. Positiivinen juttu.

Ilja oli illan paras! Ei voi muuta sanoa. Se vaan parani aina kerta kerralta. Aivan mahtavaa kun kyseinen herra oli mukana kiertueella. Toivottavasti ensi vuonna nähdään myös. Häneltä onnistu niin kaikki biisit ja olisi saanut vaikka enemmänkin vetää.

Parviainen ja Koivunen loistivat kanssa. Ei oiken löydy sanoja kertomaan, kun kaikki on aikasemmin sanottu eikä millään jaksais samoja asioita toistaa.

Näkyvyys ja kuuluvuus ei olisi enää voinut olla parempi. Niin mahtavan paikankin sieltä onnistu saamaan. Fiilis oli katossa ja yleisö mukana. Sellaset keikat on ihania.

Kiitos kaikille erittäin paljon. On ollut mahtavia keikkoja, kerta kiellon päälle ja levillä vielä näämme. Siellä onkin sitten kaksi sellaista laulajaa joita ei vielä olla nähtykkään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.