IRC-Galleria

09.07.2009 - Theon, Tampere Maanantai 13.07.2009 13:46

En tiennyt koko keikasta edes mitää, ennen kuin se jo melkein alkoi. Päätin sitten käydä vilkaisemassa, että miltä se nyt mahtaa kovereita vedellessä kuullostaa. Eikä ollut huono ollenkaan, mutta mua ei jotenkin sytyttänyt joten mä lähdin keikan puolivälissä pois. Yllätyin tästä itsekkin. Jos ens kerralla vaikka olis vaikka loppuun asti.

RMJ 17.06.-21.06.2009Keskiviikko 08.07.2009 15:44

Keskiviikkona saavuttiin Astan kanssa leirintäalueelle joskus 20.00 aikoihin, kun liian pitkä matka rautieasemalta kirjurinluodolle oltiin saatu käveltyä. Sitten alkoikin teltan pystytys joka onneksi kävi ihan kädenkäänteessä, helppoa kuin mikä. Päätettiin ottaa muutamat erään henkilön suostuttelujen kautta ja myöhemmin illasta lähettiin vähän asuntovaunuilee, ku meidän teltalla ei ollutkaan niin kiva hengailla.

Torstaina aamupäivästä oli aivan loistava ilma. Kaikki kärventy, toiset enemmän ja toiset vähemmän mutta kumminkin. Laura saapui paikalle juuri ennen teräsbetonin alkua ja päätti tuoda sitten vähän huonomman ilman mukanaan, onneksi sää ei missään vaiheessa estänyt bändien katselua. Käytiin katsomassa Teräsbetoni, Klamydia, Apulanta, Nightwish ja muutamasta keikasta on erikseen mainittava pikkasen. Apulanta veti koko festarien parhaimman keikan, odotin sellasta peruslaimeeta sopaa niin kuin apulanta tarjosi viimeks, mutta ei jumalauta sehän olikin ihan mieletön ja omakin fiilis oli taivaassa. Kiitos Asta tästä keikasta, se oli jotain aivan huippua. Nightwish oli sellanen jota oikein odotin näkeväni, mutta täysin pettymys. Oli siellä muutamat biisit ihan onnistuneita ja sai mut vähän nostaan tunnelmia, sekä Anette lauloi ihan hyvin mutta jotain todella tärkeää siitä jäi puuttumaan, enkä siis jäänyt kaipaamaan lisää. Oikeastaan siellä ooteltiin jo että koska oikein pääsee lähteen pois. Ja siitä sitten taas vähän asuntovaunuilemaan.

Perjantain ensimmäinen bändikatsaus olikin sitten Antti Tuisku joka toimi kuin unelma. Ilma ei vieläkään ollut kummoisempi, vähän vettä tuli mutta, ei voi muuta sanoa kuin että kannatti todellakin lähteä ihan jo pelkästään tämän takia sinne kolmeksi päiväksi. On siinä Antin esiintymisessä vaan jotain niin henkeä salpaavaa ja koko ajan se kehittyy parempaan suuntaan. Ainakin täällä oltiin saatu kaikki ylimääräinen häseltäminen lavalta pois. Sanat eikä tunteet eivät riitä kertomaan kuinka onnellinen ja lämmin olo oli kyseisen keikan aikana. Stratovarius olikin sitten seuraavana meidän listalla ja sinne tulikin jo vähän kiire lähteä, kerkesin juuri ensimmäiseen biisiin mukaan kun Laura tuli vähän myöhässä. Biisit olivat aika tuntemattomia mulle, mutta keikka oli kokonaisuudessaan aivan mainio. Uudestaankin voisi joskus katsoa. Asta oli tässä vaiheessa jo valmis nukkumaan. Myöhemmin yöllä aloin olla itsekkin aika sekasin joten ei paljon muistikuvia ole jäänyt Frederikistä, mutta sitähän me Vilin kanssa oltiin katsomassa kun Laura ja Käpä oli lähteny kattoon tehareita, taidettiin mekin siellä käydä mutta nopeasti palattiin takasin ja sitten luovutettiin kun missään ei ollut mulla hyvä. Nyt luovuttiin asuntovaunusta, mutta ei omaan telttaan vaan muitten. Ainiin, tuli muuten nähty Popedaltakin se 4 biisiä.

Lauantaina tulikin sitten nukuttua niin pitkään (oikeastaan myös sen vesisateen takia) että ensimmäinen ja ainut päälavan artisti joka tuli käytyä katsomassa oli yö ja sekin soitti jo sunnuntai puolella oikeasti. Yhteislaulut bändin kanssa olivat niin hienon kuullosta, että ihan ikävä tulee sitä keikkaa. Todellakin haluan nähdä uudestaan, bändi muutekin veti todella hyvin ja osasin melkein jopa kaikk kappaleetkin. Mä niin tykkäsin tästä. Ennen yötä tulikin sitten nähtyä jotain Orkideaa ja Lord estiä sekä Heikki L ja Asaa jotka ei ihan olleet se mun juttu, mutta kai sitä vähän kaikkea pitää kokea jotta voi jotain sanoakin. Vietettiin loppuyö siellä "tanssilavalla" ja minä jopa olin selvinpäin, bileet. Ei vaan yksinkertaisesti enää jaksanut. Teltoille kun saavuttiin, ei kauan mennyt kun nuuskamuikkuset tulivat kylään ja mä nukahdin.

Sunnuntaina erottiin Astasta ja lähdettiin autolla kohti tamperetta, kun kyyti kerran saatiin. Olin aivan poikki ja valmis kotiin nukkumaan. RMJ oli aivan huippu, joten ensi vuonna todellakin uudestaan! Kiitos kaikille, jotka osallistuivat mun RMJ:n viettoon, oli parasta pitkään aikaan. Ainoat asiat jotka jäivät vähän harmittamaan oli Paula Koivuniemen sekä Hunksien keikkojen missaaminen ja Uniklubin aikana oli oma uniklubi menossa.

ps. Aikuinen nainen mä oon http://areena.yle.fi/video/271730 n. 6 minsan kohdalla.

04.06.2009 - Luca Gargano, HelsinkiTiistai 07.07.2009 15:59

On vähän jäljessä nämä mun keikkamerkinnät jostain syystä.

Oli pitkästä aikaa taas kiva päästä kuuntelemaan Lucaa. Se vetää aina niin varmalla otteella ja niin hyvin. Henry's bub keikkapaikkana ei ollut paras mahdollinen, mutta menetteli kun porukkaa ei kauheasti ollut saapunut paikalle. Eipä siitä taas sen kummosempaa sanottavaa oikein ole. Hyvä meininki ja kivaa. Kuultiin mm. Spumantin biisejä sekä FF:n ainakin.

Lucan jälkeen lavalle tuli Hybrid children, jonka aikana porukan määrä viisin kertaistu ja mua alkoi ahdistamaan. Bändi itsessään ei kuullostanut pahalle, mutta en oikein voinut keskittyä kuuntelemaan kun joku koko ajan oli perseessä kiinni. Kiitos seuralaisille, oli mukavaa.
Tätä iltaa oli odotettu kuin kuuta nousevaa, enkä pettymyksen häivää nähnyt ollenkaan. Kaikki oli sen odottamisen arvoista. Mä ehdottomasti suosittelen jokaiselle musiikin ystävälle, että kannattaa käydä katsomassa.

Olen varma että toistan itseäni nyt ja tulen vielä myöhemminkin toistamaan, mutta sanottakoon silti että Parviaisessa on se kaikki jota laulajassa pitää olla. Siinä on se aivan oma henkunsa, joka puuttuu melkein jokaiselta laulajalta. En todennäköisesti koskaan tule löytämään mitään näin hienoa, mutta koskaan ei saisi sanoa ei koskaan.

Illan odotetuin kappale omalta osaltani oli Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen Lumessakahlaajat, ihan vaan senkin takia että kokonaisuudessaan se on aivan käsittämättömän upea. Selloon ihastun tosissani, se on aivan jumalainen soitin ja oikeuksiinsa se erityisesti pääsee tossa biisissä.

Hehkuttaa voisin vielä kuinka paljon ja kuinka kauan tahansa, mutta eiköhän kaikki oleellinen ole sanottu. Ens kertaan, joka on toivottavasti mahdollisimman pian.

31.03.2009 - AC/DC Tribute Band, HelsinkiSunnuntai 19.04.2009 15:59

Astan kanssa menoks. Kaikki 4 laulajaa paikalla joten jokaiselle biisejä vähemmän, mutta ei se oo niin justiinsa. Ihan hyvin ne veti, mut Ville oli kyllä illan ihanin. Eipä oikein mitää erikoista sanottavaa. Keikka oli jeejee. Kaikki toimi, ehkä joskus taas jos keikkoja tulee. Tämä nimittäin olikin tämän rundin viimeinen. Kiitos kaikille :)

25.03.2009 - Uniklubi, Tampere Perjantai 27.03.2009 20:12

Pitkästä aikaa Uniklubia kattelemaan ja ihan kivastihan se ilta meni. Uusia biisejäkin kuulin ensimmäistä kertaa, eikä ne huonoiksi jääneet. jeejee, hyvä meininki. Keikka ohi ja kivaa oli. Oman paikkani olisin vaan halunnut pikkasen paremmalle paikalle, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, oli sen verran paljon porukkaa paikalla ja itse tultiin niin myöhään. Ei kai siitä mitään ihmeellistä. Ehkä taas joskus tampereella.
Mä tykkäsin keikasta todella paljon. Biisit ovat aivan mahtavia ja saivat loistavasti mukaan sekä nostettua fiilikset. Ensimmäisesti biisistä viimeiseen asti. Näin sitä on taas löydetty jotain hyvää lisää. Erityisen paljon pidin Ville Pusasta. Siinä on jotankin niin erilaista josta mä tykkään, siis se on aivan ihana. Ainoa asia josta voisin antaa keikan osalta pieniä miinuksia, on se että Tipe Johnson sai kaikki parhaat biisit, jotka olisin enemmin kuullu Lucan tai Villen laulamana. Mutta eihän siinä mitään, veti mies ne ihan kivasti. Kaikki kolme keikkaa tähän asti on kuullostanut niin erilaisille, mutta silti niin samanlaisille jokainen omilla hyvillä puolillaan.

Ens kerralla viimeisiä viedään. Ja silloin täysillä. Jokainen kykyneväinen mukaan 31.3 Helsingin keikalle. Tämä kiittää ja kumartaa. Nähdään taas.

...Perjantai 13.03.2009 21:18

"Minä siis olen humalassa vielä tempperamenttisempi kuin normaalisti. Lisäksi minun baarikäyttäytyminen on toisinaan idioottimaista. Enkä missään nimessä ole ylpeä siitä millainen kuva minusta on saatu ja millaisen kuvan annan itsestäni.."

melkein kun mun suusta!

07.03.2009 - Ari Koivunen, Vaasa Maanantai 09.03.2009 19:02

Ehkäpä sitä on nyt selvitty lauantaista. Tulipahan taas yksi muistorikas reissu. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

(Blume kirjoitti: Kiitos Ari ja bändi, että teillä tosiaankin on sitä "rutiinia ja tiukkuutta" viedä läpi tällaisetkin keikat, siihen ei kaikki pysty.)

Tämä on totta. Hyvin vedetty keikka, ottaen olosuhteet huomioon.

Eikä loppujen lopuksi enkoren puuttuminenkaan haitannut. vaikka toisin taisin joillekkin lauantaina sanoa. Olihan siellä silti monta helmeä mukana, kuten Sweet madness & Tears keep falling ♥

Keikkatauko tuli loistavaan väliin monestakin syystä, huomasin nimittäin sen että moni biisi on alkanut ehkä vähän kyllästyttämään. Pieni tauko tuo niihin taas uutta potkua. Onhan se nähty ennenkin. Eipä kai sen kummempaa sanottavaa ole, pahoitteluni kaikille ja kiitos seuralaisilleni. Kivaa oli.

Ari KoivunenTorstai 05.03.2009 21:08

(73) 07.03.2009 - Vaasa, Amarillo
(72) 28.02.2009 - Helsinki, Stadin tähti
[71) 14.02.2009 - Viking Line
(70) 13.02.2009 - Viking Line
(69) 30.01.2009 - Hyvinkää, Amarillo
(68) 23.01.2009 - Kotka, Amarillo
(67) 22.01.2009 - Turku, Viking Line

(66) 23.11.2008 - Ruovesi, Nuoristotalo
(65) 14.11.2008 - Mikkeli, Zic Zac
(64) 14.11.2008 - Mikkeli, Zic Zac
(63) 31.10.2008 - Raahe, Night club Gina
(62) 23.10.2008 - Helsinki, On the rocks
(61) 17.10.2008 - Suomussalmi, Scandic kiannon kuohut
(60) 17.10.2008 - Suomussalmi, Scandic kiannon kuohut
(59) 11.10.2008 - Mäntsälä, Seurojentalo
(58) 10.10.2008 - Pori, Bar´n night
(57) 27.09.2008 - Kalajoki, Dyyni
(56) 27.09.2008 - Kalajoki, Dyyni
(55) 26.09.2008 - Kuopio, Työnkulma
(54) 25.09.2008 - Kuopio, Henry´s pub
(53) 13.09.2008 - Lempäälä, Ideapark
(52) 12.09.2008 - Hämeenlinna, Sirkus
(51) 06.09.2008 - Helsinki, Linnanmäki
(50) 30.08.2008 - Alavus, Hotelli puustelli
(49) 22.08.2008 - Mikkeli, Bar`n´ Night Vaakuna
(48) 15.08.2008 - Helsinki, Virgin oil
(47) 09.08.2008 - Harjavalta, Night Factory
(46) 02.08.2008 - Raahe, Sulatto
(45) 18.07.2008 - Hämeenlinna, Wanajafestival
(44) 12.07.2008 - Jämsä, Nightlife
(43) 11.07.2008 - Lohja, Rantajamit
(42) 19.06.2008 - Pori, RMJ
(41) 15.06.2008 - Vantaa, myötätuulirock
(40) 14.06.2008 - Helsinki, Tavastia
(39) 13.06.2008 - Jyväskylä, Sataman yö
(38) 10.06.2008 - Helsinki - "Levynjulkkarit"
(37) 07.06.2008 - Kuopio, Nallerock
(36) 06.06.2008 - Lahti, Boat F1
(35) 01.06.2008 - Helsinki, Kaisaniemi
(34) 31.05.2008 - Tampere, Pakkahuone
(33) 25.05.2008 - Nurmijärvi, Sääksenranta
(32) 01.05.2008 - Helsinki, Nosturi
(31) 19.04.2008 - Kauhava, Kantri
(30) 12.04.2008 - Vääksy, Hotelli Tallukka
(29) 05.04.2008 - Espoo, Tapiolansali
(28) 22.03.2008 - Seinäjoki, Rytmikorjaamo
(27) 14.03.2008 - Lohja, Lohi
(26) 14.03.2008 - Lohja, Lohi
(25) 24.02.2008 - Saariselkä, Bepop
(24) 21.02.2008 - Ylläs, Ravintola Taiga
(23) 20.02.2008 - Levi, Hullu poro areena
(22) 20.02.2008 - Levi, Hullu poro areena
(21) 03.02.2008 - Seinäjoki, Ravintola duuni
(20) 02.02.2008 - Karstula, Lomakouhero
(19) 01.02.2008 - Kaarina, Old texas

(18) 23.11.2007 - Hyvinkää, Hyvinkääsali
(17) 22.11.2007 - Helsinki, On the rocks
(16) 16.11.2007 - Lempäälä, Hakkarin liikuntahalli
(15) 09.11.2007 - Kotka, Amarillo
(14) 27.10.2007 - Vammala, Sylvään koulu
(13) 19.10.2007 - Silja europa, Ocean club
(12) 18.10.2007 - Silja europa, Ocean club
(11) 17.10.2007 - Silja europa, Ocean club
(10) 22.09.2007 - Tampere, Tamperetalo
(9) 14.09.2007 - Mikkeli, Scooprock
(8) 25.08.2007 - Salo, Vrock
(7) 24.08.2007 - Helsinki, Nosturi
(6) 19.08.2007 - Valkeakoski, Onnirokki
(5) 18.07.2007 - Vantaa, Tulisuudelma
(4) 08.07.2007 - Rovaniemi, Simerock
(3) 23.06.2007 - Kalajoki, Kalajoen juhannus
(2) 10.06.2007 - Helsinki, Kaivarin kesäkonsertti
(1) 18.05.2007 - Tampere, Nrj in the park

Plus ..

26.11.2010 - RJ-Kiertue, Tampere

06.08.2010 - Ari, Tampere
22.01.2010 - Ari, Tampere

24.11.2009 - RJ-Kiertue, Vantaa
20.11.2009 - RJ-Kiertue, Lohja

28.12.2008 - RJ-Kiertue, Levi
27.12.2008 - RJ-Kiertue, Levi
25.12.2008 - RJ-Kiertue, Tornio
19.12.2008 - RJ-Kiertue, Mikkeli
17.12.2008 - RJ-Kiertue, Tampere
13.12.2008 - RJ-Kiertue, Eura
12.12.2008 - RJ-Kiertue, Jyväskylä
28.11.2008 - RJ-kiertue, Varkaus

05.12.2008 - Ari & Mauro

26.12.2007 - RJ-Kiertue, Kotka
21.12.2007 - RJ-Kiertue, Helsinki
21.12.2007 - RJ-Kiertue, Helsinki
14.12.2007 - RJ-Kiertue, Lahti

07.08.2007 - Helsinki, Summeri
08.06.2007 - Helsinki, Be special
16.05.2007 - Tampere, Idoleita ja tähtiä
11.05.2007 - Helsinki, Postitalo
14.04.2007 - Tampere, Anttila