IRC-Galleria

Oltiin Britanniassa, jonne ei todellakaan sovittu. Porukka ja paikka oli aivan erilaista kuin mitä meinattiin. No hyvin siitä silti selvittiin, meiningillä. Oli kiva kuulla kaikenlaisia hyviä biisejä, mutta Hear my call on vaan yksinkertaisesti niin huippu, niin ykkönen! Vielä varsinkin kun sitä ei ollut varautunut edes kuulemaan koko iltana. Siitä jos jostain tuli niin hyvälle mielelle.

ps. tuli ehkä puhuttua vähän liikaa, mutta eipä se haittaa. Kivaa oli ja se on pääasia. Mitä sitä edes tosiasioista häiriintymään.

Oli taas sellanen perusperusperus keikka. Kuulin akustiset biisit ensimmäistä kertaa, mutta silti tuntu että ne oli jo soitettu monta kertaa ja vois keksiä oikeesti jotain uutta noihin keikkoihin. Jokainen keikka tässä vähän ajan sisällä, ei niitäkään enää oo kovin montaa ollu kun ne on vähentyny ihan sikanaan, mutta kaikki on tuntunu niin samanlaisilta ja niin tylsiltä. Levykin ilmesty vasta huhtikuun lopussa ja sekin on niin loppuun kulutettu jo, että huhhhuh.

Minne on kadonnut mun into ja innostus, minne on kadonnut bändin into ja innostus. Menneet taitavat ne ajat olla kun bändin jokainen pienikin luritus kuullosti ja näytti hyvälle ja kaikki oli loistavaa. Bändikään ei enää hohkaa sellasta onnen tunnetta sieltä lavalta, niinkun jokus aikoinaan. Ei kai siinä muuta, tulipahan katottua. Oli muuten Lovexin tän vuoden vika keikka mun omalta osaltani. Saa nähdä ensi vuonna uudestaan, että jääkö aikaa noille keikoille kauheasti, kun tuppaa tulemaan kaikkea muuta niin paljon.

Ensimmäinen RJ:n keikka ohi ja fiilis on mahtava.

Keikka näytti ja kuului siihen eturiviin todella hyvältä, itse en minkäänlaisia ongelmia huomannut. Laulaja kolmikko tosiaan oli paras mahdollinen valinta, varsinkin ensimmäiselle keikalle. Ari on aina niin tuttu ja turvallinen, Lucaa oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja Parviainen muuten vaan osaa loistaa.

Antony jäi ehdottomasti parhaiten mieleen, niinkuin viime vuonnakin ja yritänkin suunnistaa seuraavat keikkani mahdollisesti niin että kyseinen herra on mahdollisimman paljon mukana. Heinillä härkien kaukalon, oli se perjantaisen keikan ihanin pläjäys. Eikä sitä koskaan voi liikaa hehkuttaa.

Yksi tamperelainen kiittää ja ens kerralla nähdään jossain päin. Hyvin pian kumminkin.

Nyt uskaltaa sitten keikkarapsankin kirjoittaan, kun Mauron lähtö on ilmoitettu myös täällä foorumilla kaikille!

Annin hehkutuksista Haapaveden keikkaa kohtaan, olin varautunut että tämä viimeinen on vähintääkin yhtä hyvä, mutta aivan puskille mentiin. Hyvä se oli, mutta jäi silti jonnekkin todella kauas siitä loistavasta.

Ääni kuului, en muista milloin olisi noin hyvin soinut korvissa. Siitä tämä keikka saa multa kyllä täydet plussat, kerrankin voin sanoa uppoutuvani kuuntelemaan. Stay true :hun asti oli aivan loistava meininki ja fiilis oli katossa. Sitten kun levylaulaja ilmoitti, että viimeinen biisi on kyseessä tottakai enkore, mutta kumminkin niin kyllä siinä kerkes alkaa ihmettelemään, kun tuntui että on puolet hyvistä biiseistä vielä soittamatta! Jäi soittamatta mm. Don't try to break me, Hero's gold, Sign of our times, Stormwind.. ainakin. Keikka tuntui ihan mielettömän lyhyeltä.

Angels are calling, kun aloitti niin ihanan enkoren niin olihan se taas poistuttava rauhoittumaan pihalle, ei sitä vaan voinut kuunnella ja kun olin luvannut itselleni, että en itke. Vaikka sekään ei sitten tiettyjen uutisten takia onnistunutkaan. Loppu soundit biisistä tuli istuttua siellä yleisön seassa lattialla ja tuijoteltua kenkiin. Eikä Hear my call, enää onnistunut saamaan sellaista täydellisen keikan, täydellisen biisin fiilistä tuon edellä mainitun lurituksen takia.

Mutta en voi kuin ylistää Mauroa, kuinka se on omalla olemuksellaan siellä rumpujen takana on saanut itkevänkin ihmisen nauramaan ja ihmettelemään omaa itkuaan näillä neljällä viimisellä keikalla. Se on ollut niiin ihana. En enää tiedä kuka sieltä lavalta hymyilisi yhtä säteilevästi yleisöön.

Kiitos bändille tästä vuodesta, etenkin Maurolle, sekä kaikille muille ihanille ihmisille, joitten kanssa on juostu paikasta toiseen keikkojen perässä. Jatketaan ensi vuonna, niin pitkälle kun päästään sekä keretään!
On ollut aivan uskomaton vuosi.

♥ Kuinka ihaniin ihmisiin sitä onkaan noilla keikoilla tutustunut, joitten kanssa saa viettää aikaa. ♥
Mitä ihmettä mä olisinkaan ilman mun ihanaa seuruettani tehnyt siinä k keikalla etuirivissä. Se oli pelastus.

Ensimmäisellä keikalla kuunneltiin, toisella keikalla katseltiin. Taakse siis kuului taas paremmin, mutta meininki oli molemmilla keikoilla todella hyvä. Kun vaan pääsis eroon Fatherista ja Angels are callingista, kun niitä ei vaan tällä hetkellä oikein kestä kuunnella, mutta onhan ne kauniita kappaleita. Tosin Mauro osaa kyllä olemuksellaan piristää.

Ensimmäisellä keikalla tuli sellanen tunne, että Koivusen kunto loppuu kesken. Laulu jotenkin tuntui kuullostavan sellaselta. Onneksi se ei enää sitten tokalla keikalla häirinnyt ollenkaan. Kyllähän siellä taas tukka lensi ja tuli hypittyä muutamien biisien tahtiin oikein kunnolla.

Kiitos taas jälleen kerran kaikille paikalla olleille, niin yleisölle kuin bändillekkin. Viimeisiä viedään tänä vuonna ja viikonloppuna sitten aivan täysillä.

Keikka oli kyllä aivan loistava, olisko sitä parempaa synttärikeikkaa voinut edes toivoa? Sen jälkeen kun sööri potkittiin ulos, niin bändi on parantunut aivan tajuttomasti ja viimein minäkin olen löytänyt sen viehätyksen. Tuntui niin paljon erilaiselta olla keikalla, kun lavalla ei ollut Koivunen eikä Lovex .. hyvällä tavalla. Se oli kivaa. Yksin siellä tuli lähinnä katottua sitä keikkaa, mutta eipä se juuri haitannut, meininkiä oli silti. Joskus vielä uudestaan.

Olihan siellä fiilistä, vaikka ikinä ei oo tehnyt noin vaikeaa nousta sängystä ja lähteä keikalle. Alkaa pikku hiljaa kyllästyttämään kun koskaan ei tapahdu mitään uutta ja settilista pysyy aina samana.. Mutta mikäs siinä, keikka oli kumminkin ihan hyvä. Bleeding oli aivan ihanuus. Ens kertaan.

Raging machine oli hyvä alotusbiisi, kyllä kannatti ottaa mukaan settiin. Father ja Angels are calling huononsivat tällä keikalla roimasti fiilistä, mutta se ei johtunut mitenkään bändistä. Luntattiin settilistasta Stay true ja Don´t try to break me, mutta jotenkin vissiin missattiin ne kun ei niitä kuulunutkaan missään. Mauro oli taas niin sulonen siellä rumpujen takana. Oli kivaa ja kannatti lähteä. Annin majotuspalvelu pelasi aivan loistavasti. Kiitos.

Sitä ei vaan voi unohtaa, että Luca tuli lavalle! Ne kitaran sävelet vasta olivatkin hemmottelua.

Täällä meni sitten Don`t try to break me, Stay true ja Hear my call aivan totaalisen ohi, kun alkoi "pieni" vesiputous virtaamaan. Joku rumpujen takana vissiin vähän naureskelikin sitä. En muista milloin olisi ollut noin "rauhallinen" Hear my call mun osalta, mutta menihän se kerran noinkin. Ei voinut muuta kuin tuijottaa sinne lavan oikeaan reunaan. Ei siinä enää tiennyt miten päin olisi sitä keikkaa kattonu. Se oli aivan loistavaa. Keikka oli hyvä.

Ei kai mitään muuta erikoista sanottavaa ole, kiitos kaikille!

Länsi-Suomi 18.02.2007 Turku

* Tyttöporukka kiertää Lovexin perässä ympäri Suomea.

*Nora on nähnyt vuoden aikana 51 keikkaa.

Lovex-fanit Nora, Laura, Jonna ja sisarukset Asta ja Anne ovat kiertäneet vuoden ajan tamperelaisyhtyeen perässä keikoilta toiselle, ja euroviisujen Suomen finaali on yksi keikka muiden joukossa. Erona on se, että tälle keikalle tytöillä ei ole lippua.
- Me katotaan tästä aulan telkkarista lähetystä niin kauan kunnes meidät häädetään ulos, nauravat tytöt yhteen ääneen ja katsovat viisuvieraita, joita virtaa sisään Cariabia-hotellin saliin.

Satoja kilometrejä viikossa
Kuusitoista vuotiaat tytöt ovat kotoisin eripuolelta suomea. He ovat ystävystyneet Lovexin keikoilla ja matkustavat porukassa viikoittain satoja kilometrejä.
Tytöt pyrkivät yöpymään kavereidensa luona, mutta aina se ei onnistu. Turustakin heidän täytyy löytää paikka, jossa yöpyä. Tilanne ei kuitenkaan hirvitä sisukkaita tyttöjä.
- Me voidaan nukkua makuupussissa ulkonakin. Ei tuolla niin kylmä ole, Nora Eronen toteaa olkaa kohauttaen.
Nora on kiertänyt tyttöporukasta pisimpään. Hän on nähnyt Lovexin 51 kertaa.

Hän kertoo, että joskus hänen isänsä maksaa hotellihuoneen vieraassa kaupungissa, jossa ei asu kavereita.
- Kyllä tähän menee kaikki rahat, joita pystyy haalimaan kasaan, tytöt miettivät.

Tarinoilla toiseen kaupunkiin
Tyttöjen viisujännitys keskeytyy, kun yksi heistä huomaa Lovexin roudarin Mikko Vuorisen. Leppoisa roudari moikkaa monilta keikoilta tuttuja tyttöjä ja tulee rupattelemaan.
- Keikoilla kiertää parikymmentä tyttöä, jotka eivät jätä yhtään kaupunkia väliin, Vuorinen kertoo.
Usein roudaria on kylmennyt ajatus siitä, että tytöillä ei jokaisessa kaupungissa ole majapaikkaa.
- Olen sanonut useaan otteeseen, että jos minulla olisi samanikäinen tyttö, niin en kyllä päästäisi samalla lailla Suomea kiertämään.
Aina tyttöjen vanhemmat eivät tiedäkään missä he liikkuvat. Joskus tytöt ovat tarinoineet olevansa kaverin luona yötä, vaikka ovat lähteneet keikoille.

Tyttöjen uskollisuus hämmentää
Lovexin laulaja Theon pudistelee epäuskoisena päätään, kun hän kuulee, että tytöt ovat suuntaamassa ensi viikon keikoille leville.
- Kyllä tuntuu hurjalta toiminnalta, vaikka itsekkin 16-vuotiaana tuli touhuttua kaikennäköistä, Theon miettii.
- Mä olen jopa hieman hämmentynyt tästä uskollisuudesta, yhtyeen kitaristi Vivian Sin`amor kuvailee tuntojaan.
Vivian yrittää saada tyttöjä pyörtämään päätöksen Levin-matkan suhteen.
- Siellä voi olla kolmekymmentä astetta pakkasta. Ei siellä voi nukkua ulkona, Vivian varoittelee raapustaessaan nimikirjoitusta Lovex-aiheiseen itsetehtyyn korttiin.
Tytöt kikattavat kitaristin huolelle, mutta lupaavat pitää huolen siitä, etteivät jäädy matkallaan.
- Lovex lämmittää, Nora hymyilee.


Joskus on kiva muistella menneitäkin, vaikkei ne aina mee ihan kirjaimellisesti kirjoitettuna oikein! :D