IRC-Galleria

Kaksi päivää laivalla ja niin tapahtumarikas reissu, etten itse en meinannut edes tapahtumien perässä pysyä. Muistellaan ja ei muistella, mutta joka hetki kuitenkin on hauskaa ollut! Ei asioille voi muuta kuin nauraa. Nyt sitten käsipaketissa reissusta keikkarapsaa kirjoittelen, muutaman mustelmankin löysin.

Eroa näillä keikoilla tosiaan oli kuin yöllä ja päivällä ja voin yhtyä monen sanoihin siitä, että lauantain keikka oli yksi parhaimpia keikkoja ikinä. Kaikki toimi niin hyvin keskenään, ettei olisi enempää voinut toivoa. Soitto, laulu, yleisö ja fiilis. Toisin kuin perjantaina. Silloin ei oikein tekniikka pelannut, eikä yleisöäkään nii järin paljon ollut. Toinen keikka pelasti ensimmäisen, mutta molempina päivinä oli kivaa.

Ensimmäinen ja luultavasti viimeinen kerta se oli mullekkin kun voin sanoa, että Burnissa oikeasti oli sitä jotain ja sekin oli vaan lauantaina ei sentään molempina päivinä. Yllätyin kyllä itse ainakin ja pahasti siitä mitä tapahtui kun se alkoi soimaan. Perjantain parhaimmistoon kuuluin jälleen kerran ne jotka melkein joka kerta tähänkin asti.. Hear my call, Tears keep falling, Stormwind & Stay true. Lauantaina taas jokainen sointu joka soitettiin tuntui olevan parhaimmillaan ja sitä hetkeä on kyllä ikävä.

Kiitos kaikille tuhannesti reissusta ketä tuli siellä nähtyä edes toisena päivänä. Seuraavaksi sitten Vaasassa!

12.02.2009 - Lovex, Helsinki Tiistai 17.02.2009 21:39

Pitkästä aikaa keikalle, mutta vielä pitempi aika oli viime baarikeikasta. Helsingin On the rocks on ihan kiva keikkapaikkana ja tällä kertaa ilman sen suurempia säätöjä sinne. Sen verran myöhään keikkapaikalle ettei tarvinnut kauan sitä keikan alkua odotella.

Samanlaista settiä kuultiin kun aina ennenkin, mutta mukana oli uusi koveri. Ei juuri muistu nimi mieleen, mutta ihan mukiin menevä kappale oli. Ei herättänyt sen suurempia tunteita. Turn on "pilattu" biisin alussa soitettavalla akustisella kitaralla, ei vaan kolahda enää samalla tavalla kuin ennen. Bleeding, Guardian angel & Anyone, Anymore oli ehdottomasti keikan parhaat ja ne ovat toimineet ensisoitoistaan tähän päivään asti aina. Kivaa oli pitkästä aikaan, vaikka alkuajan huuma onkin mennyt ohi. Ens kertaa odotellessa.

Kiitos Noralle ja Ellulle mukana olosta sekä muille joita tuli nähtyä vaikkei porukkaan ihan kauheasti ollutkaan.

Edit// Kiitti Astalle yöseurasta mäkissä! :D
Huhhuh ku on kuumat tunnelmat vieläkin. Ensimmäistä kertaa oikeasti olen aivan sanaton, mikään mitä haluaisin sanoa ei riitä kuvamaan sitä tunnelmaa paikan päällä! Laulu, kitarat, rummut, sello.. Kaikki kuullosti yksinkertaisesti niiiiin hyvältä. Lisää tätä ja paljon. ♥ Jokainen biisi niin tunnettu kuin tuntematonkin sai mut mukaan ja ihan fiiliksiin.

Mä en vaan osaa sanoiksi pukea niitä tunteita ja jos yrittäisin niin siitähän tulisi aivan järkyttävää "ihkutusta". Sello tosiaan kuullosti aivan uskomattoman hienolta, tosin mikä siellä ei olisi kuullostanut. Antony Parviaisessa on se kaikki jota laulajassa pitää olla. Erityisesti rakastuin Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Lumessakahlaajat biisiin. En kovin montaa näin loistavaa keikkaa ole kokenut, enkä usko että koen muuta kuin tämän saman poppoon kanssa.

Seuraava keikka voi olla vaikka inarin essolla, niin sinne suunnataan mitään mukisematta.

04.02.2009 - AC/DC Tribute Band, KotkaTorstai 05.02.2009 23:38

Parin päivän varotusajalla suunnitelmat kuntoon ja keskiviikko iltana sitten Marian kanssa matkaan.

Eihän tuonne olisi tullut lähdettyä jos ei Mauro olisi ollut rummuissa ja ihan vaan senkin takia se kannatti. Siinä on vaan rumpali, jonka veroista saa hakea. Jälleen kerran on taas yksi hyvä reissu takana yksi bändi huomattavasti tutumpi.

En sitten saanut pariisin matkaa, enkä tiennyt aikasemmin bändiltä kuin muutaman biisin. Laulujen sanoista osasin ehkä olla mukana kahdessa biisissä, mutta ei se meininkiä haitannut. Kivaa oli ja kohta uudestaan.

30.01.2009 - Ari Koivunen, Hyvinkää Sunnuntai 01.02.2009 19:19

38 asteen kuumeessa tuli sitten lähdettyä reissun päälle. Mitä lähemmäksi keikkaa mentiin sitä "paremmalta" olo tuntui ja melkein ongelmitta keikastakin selvisin. Sen jälkeen olikin sitten valmis suoraan nukkumaan. Kyllä sitä yritti kaiken energian mikä itsestään löytyi niin säästää siihen keikan alkuun ja ylipäätänsä keikkaan.

Keikkapaikkana tämä Amarillo oli erittäin huono, tai en itse ainakaan pitänyt siitä ollenkaan ja pääsen sen piakkoin vielä kokemaan uudestaankin. Väillä ei kuulunut kuin Arin ääni ja Rummut, välillä ei taas Aria kuulunut ollenkaan. Se oli koko keikan sellaista katkonaista kuuluvuutta.

Välispiikksejä saatii kuulla sitten reilusti enemmän kuin yleensä ja ne olivat todellakin hauskaa viihdettä. Näytti ja kuullosti siltä että lavalla oli rento meininki ja se huokui ainakin minuun. Tiedä sitten mitä viitsisi aiheen sisällöistä kommentoida. Jospa nauraisin vaan omien mielikuvieni kanssa yksin kotona.

En tiedä johtuiko mun kuumeesta, vai mistä mutta ihan kuin olisin kuullut ainakin 6 biisissä soitannallisia/laulullisia muutoksia, ihan niin että biisiä olisi jotenkin muutettu [Hear my call, Stay true, Keepers of the night, Sweet madness, Stormwind ja Burn]. Täällä mä kuulin muutenkin kyllä niin paljon ihmeellisiä juttuja, jota sain siinä samalla ihmetellä etten enää edes tiedä mitä oikeasti olen kuullut ja mitä kuvitellut.

Kaikesta huolimatta on taas yksi erilainen ja mukava keikkareissu takana päin. Kiitos siitä kuuluu ehdottomasti samalle komppanjalle, joka vaikuttivat Kotkassakin.

23.01.2009 - Ari Koivunen, Kotka Tiistai 27.01.2009 20:36

Bändin myöhäisen aloitusajan ansioista me kerettiin Kiippersistä asti keikka näkemään ja en voi muuta sanoa kuin KIITOS, että keikka ei alkanut aivan samalla tavalla kuin laivalla. Pahoitteluni kaikille, jotka joutuivat sitä panikointia kuuntelemaan. Onneksi kukaan ei kuullut meitä junassa, joka päätti olla 25 minuuttia myöhässä.

Kun keikkapaikalle vihdoin ja viimein päästiin niin oli jotenkin outo fiiilis, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa alkoi palautumaan normaaliksi kun pääsi itsekkin mukaan keikkaa, en kumminkaan saanut tästä sellaista huippu hyvän fiiliksen keikkaa niinkuin nähtävästi moni muu on saanut. Aluksi olin harmissani siitä, että Tears keep falling ja Sweet madness oli molemmat menneet mutta siitten..

Blume kirjoitti:
Encoreina soitettiin HMC (hyvä, että tuli vasta tässä vaiheessa, että kaikki ehtivät kuulemaan )

Se oli aivan sanoinkuvaamaton tunne kun Hear my call alkoi soimaan. niinhän se aina, mutta täällä erityisesti sen takia, että jos se olisi ollut ensimmäinen ja sitä ei oltaiskaan kuultu. Siinä viimeistään fiilis nousi 120 astetta ylöspäin ja olisi voinut vaikka tanssahdella!

Blume kirjoitti:
GMAR (jonka aikana oli hyvä käväistä baaritiskillä, tuota kun en vaan vieläkään jaksa kuunnella...) sekä Bööööööööörn (jonka aikana joku muu puolestaan häipyi paikalta

Eräs sanoinkuvaamattoman upea biisi sai mut niin sekaisin, ettei henki enää kulkenut. Oli pakko turvautua baaritiskiin. Joojoo, sehän se syy olikin.

Kiitos siis bändille ja myös tamperelais-pohjalaiselle seurueelle todella mukavasta illasta!

22.01.2009 - Ari Koivunen, Viking Line Maanantai 26.01.2009 03:14

Ihan ensimmäiseksi sanon, etten sitten ollenkaan osaa kirjoittaa fiiliksiä laivalta. Jotain kumminkin yritän saada aikaan, vaikkei siitä mitään järkevää tulekkaan. Lyhyesti ja ytimekkäästi Kiitos kaikille, kivaa oli. Otetaan pian uusiksi. Onneksi Anni keikan löysi ja kahden minuutin varoitusajalla olikin jo sitten matkan varannut. Ei kai siinä muuta voinut kuin liittyä seuraan.

Koko päivä meni niin levottomissa merkeissä, että meinasin junaakin lähteä aamutossut jalassa. Laivassa sitten alkoi fiilis nousta, muutama juoma ja 00.30 keikka lähti käyntiin ja paikalla oli niin heikosti porukkaa, että eturiviin jopa päästiin 10 minuuttia ennen keikan alkua. Koko keikan näytti siltä, että siellä täällä oli muutama ihminen fiilistelemässä ja muut olivat unohtuneet matkan varrelle. Eli tilaa riehua todellakin oli.

Hear my call, Sweet madness ja Tears keep falling taas jälleen kerran peräkkäin ja sen jälkeen olisikin tehnyt mieli istua. Kaikki kolme biisiä on kuin yrittäisi tappaa itsensä maratonilla, mutta kyllä sitä ihan fiiliksissä silti aina mukana jaksaa. Stay true ja Stormwind aiheuttivat sitten settilistan loppupuolella hengistys vaikeuksia, mutta niistäkin selvittiin. Kyseessä sentään keikkojen parhainta antia.

Arin ääni ei eturiviin päässyt loistamaan, mutta paikkaani en valinnut täällä äänen kuuluvuuden takia vaan fiiliksen. Oli koko ajan huisin hauskaa, varsinkin seurata Erkkiä kun hänkin näytti viihtyvän lavalla omien kannustusjoukkojen ja onnittelulaulujen kera. Erkki saa pisteet kotiin.

Uudesta rumpalistakin on pakko jotain sanoa ja Blume on kaiken niin hyvin kiteyttänyt, joten lainaillaampa vähäsen. Pääsen itse paljon helpomalla.

Blume kirjoitti:
Niin, Mirka Rantanen: ehdottomasti mies paikallaan! Maallikkona en ainakaan erottanut, että olisi missään kohdassa haparoinut biisien suhteen, vaan kaikki tuli jo kuin selkäytimestä. Mies vaikuttaa paitsi kokeneelta ja ammattitaitoiselta, myös symppikseltä, joten tuntuu istuvan Koivusiin mainiosti.

Tuli myös seuraavana päivänä käytyä katsomassa Kristiina Brask ja Panu Larnos. Olisin vaan toivonut kunnon keikkaa. Akustiset eivät ole oikein se mun juttu, mutta molemmat vetivät kyllä hyvin.

Tästä sitten alkoikin se järjetön panikointi ja suuntana Kotka. Laivakeikat on kivoja.

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 03:49

1. MIKÄ on ärsyttävin luonteenpiirteesi?
- Osaan olla oikea kusipää. Sanon mitä ajattelen, enkä ajattele mitä sanon. En osaa oikein selvittää asioita.

2. MISTÄ olet riippuvainen?
- Musiikista, keikoista, tietokoneesta, telkkarista, ystävistä, perheestä, rahasta, sängystä, ruuasta ja juomasta.

3. MISTÄ suutut?
- liian monista asioista.. toivottavasti alan hillitä itteni.

4. MISTÄ ärsyynnyt?
- Ärsyynnyn vähän liiankin helposti. Tosi helposti. En nyt osaa esimerkkiä antaa, tai osaan mutten halua jos joku sellanen tätä stalkkaa.

5. MITÄ luulet muiden ajattelevan sinusta?
- Enpä tiedä. Jotkut eivät voi sietää mua silmissää, mutta jotkut taas voivat.

6. MITÄ itse olet yleisesti mieltä muista?
- Se riippuu aina ihan ihmisestä, en yleisesti osaa olla minkäänlaista mieltä koska ihmisiä on niin monenlaisia. Ystävien kanssa on kivaa <3

7. MITÄ teet kaikkein mieluiten vapaa-ajalla ja kenen kanssa?
- Käyn keikoilla, nukun, olen koneella tai katon telkkaria.

8. OLETKO perfektionisti?
- En todellakaan.

9. OLETKO pessimisti?
- Petyn melkein aina. :D

10. MISTÄ rentoudut?
- Nukkumista ja keikoilla olosta. Onhan noita juttuja, ei jaksa kaikkia luetella.

11. MISTÄ menetät yöunesi?
- harvemmin vielä ainakaan on tullut menetettyä. Joskus pienenä oli vähän univaikeuksia.

12. MIKÄ on se suurin syy miksi lintsaat koulusta?
- Varmaan se, että olen lähdössä reissuun tai en yksinkertaisesti jaksa lähteä kouluun.

13. MIKÄ saa fiiliksesi kohoamaan synkimmilläkin hetkillä?
- Keikat, ystävät.

14. MIKÄ tekee pirteäksi pimeinä maanantaiaamuinakin?
- Edellisen viikonlopun muistelu. En minä tiedä. Ei ne niin kauheita ole ku muutkaan päivät.

15. MIKÄ biisi masentaa?
- En mä tiedä. En mä masennu varmaan kovinkaan monesta. Eikä juuri tuu mitään mieleen.

16. MILLAINEN on ärsyttävä henkilö?
- nuorempia sortavat ihmiset nyt tulee ekana mieleen. Sellaset läpinäkyvät mielistelijät.

17. MILLAINEN on täydellinen ystävä?
- Ei täydellistä ihmistä olekkaan, mutta sellanen joka tukee vaikeina aikoina ja on lähellä. Sellanen jonka kanssa viihtyy ja haluaa viettää aikaa. Sellanen joka on ihana ystävä.

18. MILLAINEN suhde sinulla on äitiisi?
- Nykyään paljon paljon parempi kuin ennen.

19. MILLAINEN suhde sinulla on isääsi?
- Ihan jeees.

20. MILLAINEN suhde sinulla on mahdollisiin sisaruksiisi?
- Hyvä. Parempi siskon kanssa nyt, kun asutaan erillään. Haluisin nähdä kyllä useamminkin. Pikkuveljen kanssa ollu aina ihanat <3 Muita ei juurikaan tule nähtyä.

21. KENEN henkilön vuoksi tekisit ihan mitä vain?
- Ronin nyt ainakin.

22. MIKÄ on suurin unelmasi?
- Suurin, pienen. Unelma kuin unelma. Onhan niitä monenlaistakin.

23. MIKÄ oli lapsena vakiotoivomuksesi?
- öö.. en mä tiedä.

24. MILLAISENA näet maailman?
- sellasena jossa elää ihmisiä.

25. MILLAISENA näit maailman kymmenen vuotta sitten?
- edelleen sellasena jossa enää ihmisiä.

26. MILLAINEN maailma on 20. vuoden päästä?
- tuskin ne ihmiset on vielä minneen kadonneet.

27. MIKÄ on anteeksiantamattomin teko mitä joku voi tehdä toiselle henkilölle?
- En ole vielä sellaista kokenut, enkä halua kokeakaan.

28. MIKÄ saisi sinut tappamaan ihmisen?
- Ei mikään. Kun hyvä että uskallan ketään edes löydä kovaa.

29. MITÄ tahtoisit tässä päivässä tehdä toisin, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
- tätä "päivää" on kestänyt tunti kolmekymmentäkahdeksan minuuttia, että en juurikaan tiedä.

30. MILLAINEN on kaunis ihminen?
- Kauneus on katsojan silmässä.

31. ONKO toisen lyöminen oikeutettua? Jos on, missä tilanteessa?
- Ei tietenkään ole. Mutta puolustautua saa aina.

32. MIKÄ toisen ihmisen ominaisuus saa sinut kiinnostumaan?
- Ulkonäkö on varmaan asia johon kiinnitän ensimmäisenä huomiota. En erityisesti mihinkään tiettyyn, vaan kokonaisuuten. Jos toinen ihminen vaikuttaa kiinnostavalta.

33. MILLAINEN on mielestäsi naisen unelmavartalo?
- Ei ainakaan sellainen joka mulla on. :D

34. MILLAINEN on miehen unelmavartalo?
- sellanen sopiva. Hyvännäkönen.

35. ONKO ulkonäkö tärkeää?
- Osittain kyllä.

36. OLETKO koskaan arvostellut toista ulkonäön perusteella?
- Olen joskus.

37. MILLAINEN oli tuomiosi? (Perustuu ylläolevaan kysymykseen).
- Onhan noita tuomioita tullut.

38. KUMPAA sukupuolta tahtoisit edustaa?
- Ei mulla ongelmaa ole sen kanssa että olen tyttö.

39. MITÄ piirrettyä katsot edelleen?
- Muumit, kaikkia disney elokuvia. Hyviä piirrettyjä.

40. MITÄ itsessäsi olevaa ominaisuutta häpeät?
- Olen sellainen kuin olen, mitä sitä häpeämään. En mä ole itsestäni valinnut tällaista, mutta itse siihen pystyn vaikuttamaan.

41. MISTÄ teosta olet erityisen ylpeä?
- Siitä kun vein aina siskon koulukirjat ala-asteella kouluun, kun se aina jätti ne kotiin! Eipä juuri tuu mitään mieleen.

43. MITÄ olet valmis tekemään, jotta saisit pienintäkin huomiota vastakkaiselta sukupuolelta?
- En tiedä, keltä sitä huomiota pitäisi hakea.

44. OLETKO koskaan unelmoinut olevasi supersankari?
- En. Olen unelmoinut siitä, että osaisin taikoa.

45. MILLAISIA yliluonnollisia kykyjä sinulla olisi? (Perustuu ylläolevaan kysymykseen).
- ajatustelun lukeminen olisi ihan kivaa, ainakin siltä voisi nyt tuntua mutta olisko se sitten loppujen lopuksi sittenkään kivaa.. En mä tiedä, en ole ajatellut juuri asiaa.

46. OLETKO itkenyt rakkauselokuvissa?
- Olen.

47. OLETKO kiljunut ääneen kauhuelokuvissa?
- Olen.

48. ONKO joku musiikkikappale saanut sinut itkemään?
- On.

27 & 28.12.2008 Raskasta Joulua, LeviPerjantai 02.01.2009 04:37

Ensin meille ei osata myydä lippuja keikalle, sitten ollaan menossa hotelliin niin meidän huoneessa onkin jo porukkaa, joita ei ole näkynyt koko päivänä. Siinä kerkes jo miettimään, että mitäköhän tästäkin reissusta tulee! Loppu hyvin kaikki hyvin ja mukava reissu oli jälleen kerran.

Liike lähtee lantiosta! Muista jalka, kädet mukaan. Tanssikoulu osa 1.

Koivunen, Leppäluoto ja Kakko..

Tähti tähdistä kirkkain oli ehdottomasti Antony Parviainen vaikka vetikin vaan lauantaina yhden biisin, eikä sunnuntaina ollenkaan! Pelkästään plussaahan se oli, kun ei hän kuulunut Levin laulaja kaartiin ollenkaan. Ja onhan se jo tullut huomattua, että Parviainen on ihana niin ei sitä silti voi koskaan sanoa liikaa! Kun osaa niin osaa ja sen voi sanoa. Siinä kun vaan on sellanen mies jota jaksaa niin keskittyneesti kuunnella.

Tony Kakko oli mulle aivan uusi tuttavuus ja hyvinhän se veti. Muutamassa biisissä tuli vaan sellanen fiilis, että ei se sitä "alkuperäistä" voita. Sama homma oli Arin Heinillä härkien kaukalon vedossa, siitä vaan jäi puuttumaan se jokin. Muuten molemmat olivat aivan loistavia, mutta JP saa täältäkin pisteet kotiin!

Porukkaa oli paikan kokoon nähden yllättävän vähän.. Ja oma ääni kuului vähän liikaakin! Ainakin omaan korvaan, eikä todellakaan säväyttänyt ja niinhän se sitten sunnuntain keikan jälkeen häviskin melkein kokonaan. Ennen en oikein lavasysteemistä tykännyt mutta nyt olen alkannut pitämään hullusta porosta keikkapaikkana.

Biiseistä parhaiten mieleen jäi molemmilta päiviltä ilouutinen, sekä lauantain tähti tähdistä kirkkain! Parhaimmat fiilikset näkyivät silloin mulla, niin kuin myös lavalla.

Kiitos bändille kiertueesta, unohtamatta seuruettani. Ensi vuonna sitten uudestaan! Jos jotain mainittavaa jäi sanomatta, niin eiköhän Anni paikkaa sen jossain vaiheessa.

25.12.2008 Raskasta Joulua, Tornio Keskiviikko 31.12.2008 13:17

Paikalle saavuin, vaikka ei pitänyt, hyvinhän sen kerkesi edellisenä iltana sunnittelemaan. Nämä ovat niin hyviä keikkoja, että pakkohan sitä on mahdollisimman monelle raauhautua.

Parviainen, Leppäluoto ja Koivunen.. Loistavaa! Paikalle oli Joulupäiväksi saapunut ihan kiitettävästi porukkaa, mutta täyteen se ei ihan tullut. Fiilikset olivat aivan mahtavat heti introsta aivan loppuun asti. Laulaa lurittaa Antony mitä biisejä tahansa niin se vetää pirun hyvin! Siihen ei voi muuta kuin keskittyä 110%:sesti. Uumama mikä mies. Sitä ei voi kuulla liikaa.

Onneksi tuli myös JP nähtyä! Niinkun joskus aikasemminkin on sanottu niin jokaiseen täydellisyyteen vaaditaan yksi Raahelainen. Arin kanssa vedetty Varpunen Jouluaamuna näytti ja kuullosti erityisen hyvälle! Eihän tässä enää tiedä miten päin sitä olisi tai että mitä sanoisi. Kyllä nämä miehet vaan osaa!

Kiitos mun puolesta aivan kaikille paikalla olijoille, oli mahtavaa. Mä diggasin!