IRC-Galleria

Mulla olis niin paljon sanottavaa, mut siltikään en oikein tiedä mitä sanoo. Itsellä ei kyllä ole mitään hätää. Asiat on kohtuullisen hyvin.. Jopa niin et tuntuu välillä et pitäiskö mulla olla huono omatunto siitä, kun itsellä on hyvä fiilis, mut toinen mun lähellä kärsii.. Ei mun kuitenkaan auta rueta potemaan siitä syyllisyyttä, koska sitten menis kaikki taas päin persettä. Mun pitää vaan olla se mitä oon. Ja mä olen vahva. Mun pää ei sekoo, jos mä en itse sitä sekaisin pistä. Tietenkin se sattuu mua kun mä näen toisen kärsivän päivästä toiseen, enkä mä tiedä miten mä sitä voisin auttaa.. En varmaan mitenkään. Ehkä vain sillä et olen olemassa. Enkä itse sekoa. Tuntuu vain välillä niin turhalta, mut mun on pakko hyväksyä, etten mä ole mikään kaikki voipa.. Eikä se ole mun syytä.. Silti sitä väkisinkin vähän syyttää itseään, koska ei voi auttaa. Jos ihminen kärsii niin paljon, et se haluis kuolla, niin on siinä jo vitsit sitten vähissä.. Tiedän sen koska joskus itsellä on hetkellisesti ollut se tunne, mutta että se valtaa joka hetken...
Jotenkin mä vain jaksan uskoa parempaan. Pakkohan mun on.. Jotenkin mun pitäis yrittää valaa sitä uskoa muihinkin, mut ei mulla ole aavistustakaan et miten.. Ei mulle kuitenkaan tarvi mitään esittää.. Ei nimittäin mene läpi.. Jos ei voi olla se mitä on, niin onko missään silloin mitään järkee. Mä tiedän tasan tarkkaan mitä mä teen....